Kuukausittaiset arkistot: 07/2005

Pupu tuli

26.07.2005 klo 17:45


Sain lauantaina pupun. Se piti laittaa heti pakkaseen ja otin sen eilen (maanantaina) ulos sulamaan. Tänään piti treenata, mutta eikös juuri lenkillä ollessa alkanut satamaan. Ei kannata pilata hyvää kania vetämällä jälkeä kosteassa maastossa. Eli tulimme lenkiltä kiltisti kotiin.

Illemmalla kun sade oli helpottanut, otin kanin esille takapihalla ja annoin tyttöjen haistella sitä. Niki halusi heti kantaa sitä ja annoinkin sen tehdä niin jotta Ellakin kiinnostuisi. Niki sitä siinä sitten kantoi ihan tohkeissaan ja Ella haisteli. Sitten yritin antaa kania Ellalle, mutta sitä ei kiinnostanut (kuten ei Flattileirilläkään kuukausi aikaisemmin). Taipparit olisivat 6.8 eli 1½ viikon kuluttua. Ella on kyllä ottanut kanin suuhunsa joskus aikaisemmin, mutt ei nyt. En ymmärrä mikä mättää. Tämä kani on aika iso, mutta ei sen pitäisi haitata. Kiinnostunut Ella siitä on, mutta ei ota suuhunsa.

Laitoin kanin sitten takaisin pakkaseen ja otan se torstai aamuna uudelleen. Kokeilen sitten josko Ella ottaisi sitä kun se on vielä vähän kylmä. Illalla olisi tarkoitus tehdä jälki, mutta jos Ella ei suostu sitä vielä kantamaan, niin turha sitä jälkeä on tehdäkään.

Nyt pitää miettiä miten suostuisi sen saamaan ottamaan kanin suuhunsa ja kantamaan. Haasteita riittää. Ei viitsisi Ylöjärvelle asti ajaa ottamaan nollaa sen takia, että kani jäi jälken päähän.

On ilmoja pidellyt

21.07.2005 klo 11:30

Aika lämmintä on ollut, mutta pari kertaa ollaan käyty kävelemässäkin. Yhtenä kertana yksi hullu vosu alkoi heittää meitä kivillä. On se kumma kun joillakin viha pääseee pintaan vain koirien näkemisestä. Sitten he kuvittelevat, että on ok käyttäytyä huonosti koska koirat omistajineen ovat vähemmän oikeutettuja liikkumaan tai ylipäätään mihinkään. Noh, mainitsin tästä naisesta ystävälleni (joka on lääkäri) ja hän sanoi, että jos noin voimakkaasti reagoi, eli alkaa heittämään kivillä, niin ei ole kaikki ihan kunnossa. Tietty aukaisin minäkin suullisen arkkuni, mutta tuo nainen aloitti ensin. Ja kun äidiltäni olen oppinut “verbaalisen miekan” taidot, niin varmasti sanon jotain, joka voi viiltää syvältäkin. Mutta sitä saa mitä tilaa. Ei tarvitsisi alkaa kivittämään.


Ensi lauantaina Ellalla on näyttely ja olen ilmoittanut hänet myös taippareihin elokuun alussa. Toivottavati taippareissa on tilaa ja ehdimme harjoitella pupun kanssa ennen sitä. “Sulkeisetkin” voisi tehdä Ellalle todella hyvää; näillä helteillä olemme kuin olleet siat pellolla ja pieni kurinpalautus varmaan tekee hyvää taippareita ajatellen. Ettei mene ihan hössöttämiseksi ja hulinoinniksi.

Tänään kävimme taas uimassa, yllätys yllätys ;)

Sitä samaa: uintia

15.07.2005 klo 11:07


Ei uutta raportoitavaa vieläkään: joka päivä on käyty uimassa. Ihan hyvää treeniä kummallekin koiralle. Jopa Ella 1v nukkuu uintireissun jälkeen. Tosin ollaan kerralla väh. tunti, joten siinä ajassa tytöt saavat purettua energiaansa jonkin verran.

Eilen vastarannalta ui yksi pariskunta sinne rannalle, jossa me olimme eli vastapäätä. Ella lähti uimaan heitä kohti ja he kysyivät että onko se kiltti. Tuo kysymys jaksaa hämmästyttää minua. Miksi aina ensimmäinen epäilys on, että koira tekisi jotain pahaa ja satuttaisi? Vai saako tuosta ennakkoluulosta kiittää TV:tä? Monestihan koirat esitetään sarjoissa/leffoissa agressiivisina. No, tosin sama juttu jos avaruusolennot tulevat maapallolle jossain ohjelmassa: sotaa, väkivaltaa tms. Taitaa olla ihminen itse se agressiivinen kun haluaa esittää muut sellaisena ja itsensä viattomana osapuolena, johon agressiot kohdistetaan. Harvemminhan koirat ihmisen kimppuun käyvät. Varmaan yleisempää, että ihminen on agressiivinen koiralle kuin toisin päin.

Nyt perjantaina on vähän viileämpää kuin aikaisemmin. Antaa vähän toivoa, että tuo helle helpottaa. On meikäläisellä ja koirilla sitten helpommat oltavat. Pääsee jopa lenkille.

Pitäisi viim. maanantaina ilmoittaa ja maksaa Ella taippareihin. Vielä kun saisi jostain printattua maksukuitin ulos, niin voisi hoitaa tuon ilmoittautumisen. Tarkoitus olisi, että Ella starttaisi 6.8 Ylöjärvellä ekaa kertaa.

Ei mitään uutta

12.07.2005 klo 15:00

Joka päivä käyty uimassa joko kumipatjan kanssa tai ilman. Joku rannalla jo ihmettelikin, että kuinka koirani jaksavat uida putkeen noin paljon. No, flatti rakastaa uimista. Ei siinä sen kummempaa.

Niki on nyt reilun viikon syönyt Lyproflexiä ja hyppäsi tässä yhtenä päivänä ihan itse autoon! Yskään olen antanut astmalääkettä (Nikillä on vanhenneet keuhkoputket), joka laajentaa keuhkoputkia. Tässä keväällä en antanut ko. lääkettä yhtään, mutta nämä helteet varmaan vaikuttavat ja Niki alkoi taas yskimään aika paljon. Nyt yskä on jo jonkin verran helpottanut kiitos lääkityksen.

Alkaa päiväkirja olemaan vanhan toistoa. Torstaina ilmeisesti kelit vaihtuu, joten voi tehdä muutakin kuin uida ;)

Uintia, uintia, uintia

10.07.2005 klo 18:00

Helteet senkut jatkuvat. Ei auta muuta kuin uida ja uida kerta toisensa jälkeen. No, ehkä sitä talvella muistelee haikeudella, mutta meikäläiselle nämä helteet ovat hieman liikaa. Olen enemmän viileän ilmaston ihminen.

Kävimme Nikin ja Ellan kanssa taas Mylliksellä. Vakiorannallamme ei ollut tullessa muita. Tytöt vetivät minua vuoron perään perässään vedessä ja välillä jopa yhdessä. Ellalla (1-v) on virtaa tosi paljon kun taas Niki ei yhtä terhakkaasti enää vedä perässään. Onko tuo nyt ihme kun on jo 12-vuotias.

Jonkin ajan kuluttua rantaa pitkin porhalsi aikasemminkin näkemämme (belgian)paimenkoira, jota pikkupojat kuljettavat mukanaan. Joku sai siitä pultit ja huusi ihan raivon vallassa sille ja uhkasi tappaa. Ei tainut hemmolle tulla mieleen, että ei antanut itsestään kovin hyvää kuvaa tuolla lailla uhkailemalla. Kyseessä oli kuitenkin ½-vuotias kiltti koira. Tuo ranta ei ole yleistä uimarantaa ja siellä uitetaan jatkuvasti koiria, joten jos se häiritsee, niin kannattaa mennä yleisille uimarannoille, joihin koirilla ei ole asiaa.

Monesti olen huomannut, että koira antaa joillekin ihmisille kiukun purkautumisväylän. Ei näytä vaan tulevan heille mieleen juuri tuo, että antavat itsestään vähän erikoisen kuvan kun raivoansa tuolla lailla purkavat. Tietty on säännöt koirien kanssa, mutta enemmän huomautettavaa löytyisi esim. liikennevaloista, ajonopeuksista tai ihmisistä itsestään kuin koirista, mutta eipä näy raivohulluja tuolla vahtimassa touhua.

No, anyway, tulisipa vähän viileämmät kelit että pääsisi metsään kunnon lenkille. Kehokin jo vaatii sitä.