Kuukausittaiset arkistot: 09/2005

Ampumaradalla

07.09.2005 klo 17:41


Kävimme tänään ampumaradalla. Molemmat tytöt suhtautuivat laukauksiin ihan hyvin. Jonkin aikaa siinä notkuimme ja sitten menin auton luo hakemaan varikset.

Tein Ellalle siinä aika lähellä ampumarataa (laukaukset kuuluivat hyvin) hakuruudun kolmella variksella. Ella oli mukana hihnassa kun vein vaakut.

Kaikki kolme varista tuotiin luokseni, tosin ei käteen vaan n. metrin parin päähän. Lopuksi koitin vielä miten Ella palauttaa heitetyn variksen kun siinä on enemmän “actionia”. Hyvinhän se sieltä tuli ja suoraan käteen.

Valokuvaus samaan aikaa ei onnistu kuten kuvista näkee. Parempi olikin keskittyä koiraan kun kuvan oli saanut.

Vaakku

06.09.2005 klo 14:32

Naapuri suositteli, että treenaisin Ellaa useasti ennen taippareita tottumaan enemmän riistaan. Hän mietti josko Ella olisi vähän ailahtelevainen kun välillä suostuu ottamaan riistaa ja välillä kieltäytyy. Kävin hakemassa häneltä sitten kolme varista, joilla voimme treenata.

Ella nuuski variksia kiinnostuneesti muttei suostunut kantamaan kun tulimme naapurista kotiin. Niki taasen odotti kotona ja varis meni suuhun alta aikayksikön (kuten aina). Niinpä sitten annoin Ellalle yhden variksen ja hän suostui kantamaan sitä kun Nikilläkin sellainen oli. Näytti sitten sujuvan suht’ ok tuo homma, joten pistin varikset talteen huomista nuuskimista ja kantamista varten.

Nikilta loppui sitten eilen Lyproflex. Sillä oli hyvä vaikutus silloin ainakin aluksi ja katsotaan nyt miten menee ilman sitä. Sitähän ilmeisesti pitäisi ottaa kuureina. Voisi tällä välin tietty kokeilla piimaa -jauhettakin, joka on aikaisemmin ollut hyvää.

Nähin kuviin ja näihin tunnelmiin lopetan raportin tällä kertaa.
No, ne kuvat tulee vähän myöhemmin…

No advertising spam in the comments please!

I can track down your IP.

SPAM sent 6.00 PM from IP user-0cdv05n.cable.mindspring.com
SPAM sent 6:06 PM from IP
69-165-216-167.atlsfl.adelphia.net
Spamming is informed to http://www.ripe.net for action. Thank you for notifying yourselves as spammers.

Pupu-uutiset

01.09.2005 klo 19:02

Kuva: Ella pupun jäljellä.

Laiton pupun sulamaan takapihan ikkunalaudalle keskiviikkona. Torstai aamuna päästin tytöt pihalle ja menin soffalle hetkeksi vielä lepäämään. Vähän ajan kuluttua Niki tuli tökkimään minua ja kun avasin silmäni, niin siinä hän yritti tyrkyttää pupua minulle :)
Vähänkös oli hieno nouto! Suoraan soffalle ettei mamin tarvinut pahemmin sormeansakaan nostaa. Olin onnellisesti unohtanut, että se pupu oli hesariin käärittynä siellä ikkunalaudalla.

Ellakin osoitti pupua kohtaan kiinnostusta, joten kokeilin sitten siinä samalla josko kelpaisi. Ja kelpasihan se! Jippii! Varmuuden vuoksi heitin hänelle pupun kerran ja Ella nouti sen tosi hienosti. Kehuja tuli niin että hyvä kun Ella kasassa pysyi!

Töissä ollessani sitten ilmoitin ja maksoin Ellan taipparimaksun. Vanha maksukin on kyllä vielä takaisin saamatta kun emme mahtuneet Ylöjärvellä kokeisiin.

Illalla sitten töiden jälkeen menin tekemään jäljen. En ollut saanut ketään tekemään jälkeä puolestani, joten tein sen sitten tällä kertaa itse.
Ellan ei sitä pupua jäljestänyt. Omat jälkeni varmaan hämäsivät sitä. En kyllä toista kertaa jälkeä tee omalle koiralleni, nappaan vaikka jonkun vastahakoisen ulkoilijan siihen hommaan. Pupu kuitenkin löytyi ja Ella toi sen minulle mutta löytäminen kyllä tapahtui haulla vaikka pari kertaa laitoin Ellan jäljen alkuun. Flattileirillä Ella jäljesti pupun jäljen (vieraan tekemä jälki) mutta silloin ei pupu kelvannut.

Ensi viikolla voisi kokeilla uudelleen pupu-treeniä.

No advertising spam in the comments please!
I can track you IP.

<