Kuukausittaiset arkistot: 11/2005

Tokoilu no 4 + muuta

27.11.2005 klo 19:00

Viime torstaina oli taas toko koulutus. Päälimmäiseksi jäi mieleen, että pitäisi kehua enemmän Ellaan kun se tekee asioita hyvin. Taidan sitä kyllä tehdä kun muita ei ole lähettyvillä, mutta kun muut tuolla koulutuksessa seurailee suoritusta niin sitä vähän jäykistelee.

Launtaina oli syyskokous, jossa oli paikalla 15 jäsentä. Esityslistalla oli mm. että rekisteröintiarvoksi PEVISAssa (pdf) otetaan alarajaksi B lonkat (nykyisin on D lonkat raja-arvona). Esitys ei mennyt läpi. Äänet olivat vastaan 9, puolesta 4 ja tyhjiä 2.
Blupindeksit (pdf) merkitsevät enemmän kuin vanhempien lonkat, joten toivottavasti tulevaisuudessa voidaan laittaa indeksirajat.
Illalla oli firman pikkujoulut, joten aika oli vähissä. Onneksi sain vanhempani käyttämään koirat lenkillä.

Sunnuntai sitten meni pitkään nukkuessa, mutta kun iltapäivällä sain raahauduuta koirien kanssa ulos, niin olo piristyi huomattavasti. Kävimme lähimaastossa eli pelloilla vajaan tunnin lenkillä. Ella juoksi kuin aropupu ja Nikikin innostui pari spurttia ottamaan. Näytti jo jääpalloja muodostuvan vanhuksen tassuihin. Ellalla ne varmaan tippuivat juostessa itsestään pois.

Närää

23.11.2005 klo 08:15

Oletko kyllästynyt koiraasi -kampanja on närästyttänyt ihmisiä. Asiasta on mm. tv:n uutisissa ja Kennelliitto on tietonen asiasta.
Noutajakeskustelussa
käydään asiasta kiivasta keskustelua.

Sain yhdeltä koirakaverilta sähköpostitse jatketun viestin valheellisin perustein koirian kaupustelevasta henkilöstä. Pitkä viesti on luettavissa täältä .
En ole tarkistanut pitääkö kirjeessä esitetyt asiat paikkaansa, vaan välitän saamani tiedon sellaisenaan

3. toko

17.11.2005 klo 20:10

Ellalla oli taas koulua.
Meillä oli samoja harjoituksia kuin edellisillä kerroilla. Harjoitus tekee mestarin ;)
Sain huomautuksen siitä, miten usein käytän seuraamisharjoituksessa Ellan nimeä. Ihan hyvä kun huomautettiin. Ei kovin hyvä tapa. Pitänee petrata tuon suhteen. Se tosin oli aika vaikeaa kun sitä hetken ehdin paikan päällä harjoitella. Ellalla sitä vastoin meni taas hyvin treenit. Se osasi pysyä hienosti paikoillaan kun sen ympäri kiersi toinen koira. Samoin kun kuljimme kaikki ringissä (kävelimme ympyrää) ja sitten jätimme koirat paikoilleen ja jatkoimme kerran ympäri koirien odottaessa paikoillaan, niin Ella odotteli kiltisti. Hyvä tyttö!

New lay out

16.11.2005 klo 13:09

Hauskaa! Nyt voi katsella tätäkin blogia ihan uudella leiskalla:
http://tinyurl.com/beopf

View my blog in whole new view:
http://tinyurl.com/beopf

Läheltä ja asenteella

14.11.2005 klo 20:57

Olipa kelit! Ei millään jaksanut raahautua koirien kanssa kunnon lenkkipolulle automatkan päähän, joten tuli tehtyä vain 30min hihnalenkki lähistöllä.

Meinattiin saada auto päällemme lenkillä. Samaan aikaa käveli tolleri vastaan toisella puolella tietä ja auto tuli meitä vastaan. Olimme vasemmalla kuten pitikin ja tolleri vasemmalla omaan kulkusuutaansa nähden. Auto ei meinannut millään väistää meitä vaan sen oli pakko änkeä siitä välistä ohi meitä hipoen. Vastaavia tilanteita on tullut minullekin autolla eteen, mutta Mondeossa on jarrut. Onkohan jarrut nykyisin lisävarusteena muissa autoissa? Selittäisi tuon oudon ohittamisen: jos ei kerran jarrut toimi, niin pakko tulla melkein päälle. Onneksi selvisimme tilanteesta ok, vetäsin koirat ihan viereen tiensivuun. Tollerin omistajakin ihmetteli autoa.

Eli sinä vanhalla valkoisella peltipurkilla (Mazda?) Järvenperässä eilen illalla ajanut: opettele jarrujen käyttö ja huomio että liikkeellä on muitakin kuin sinä ja uljas autosi. Viesti menee tämän blogin kautta aivan varmasti perille….

Ylensyönti

11.11.2005 klo 21:00

Tänään Niki meni lenkillä taas tosi reippaasti. Tulin sauvoilla jonkin matkaa perässä. Sauvoillahan vauhti on nopeampaa kuin normaalisti, joten vauhti oli reipasta ja silti Niki mennä vipelsi koko ajan hyvän matkaa edessä päin. Hyvä Niki!
Eli se keskiviikkoinen jonkin asteinen takkuaminen lenkillä taisi olla juuri siitä ylensyönnistä johtuvaa. Aina välillä tosiaan unohdan vahtia, ettei Niki syö Ellan ruokaa. Niki kun käy heti ruokakupin kimppuun kun sen saa, kun taasen Ella ei pidä mitään kiirettä. Se saattaa odottaa puolikin tuntia ennen kuin alkaa syömään. Tässä ajassa Nikin on helppo “iskeä ruokakupille” jos en vahdi ettei näin pääse tapahtumaan.
No, leikattu narttu on kova tyttö syömään ;) Kun Niki on kuitenkin 12.5 vuotias, niin pitää pitää huolta siitä ettei se pääse lihoamaan. Lisäksi tuo ylimääräinen syönti ei ole muutenkaan hyvä juttu. Muutenkin kun pitää antaa ajan kulua ruokailun ja lenkkeilyn välillä.

Toko2

10.11.2005 klo 18:30

Tänään tokoilu jatkui. Teimme seuraamista ringissä vaihtaen suuntaa ja vauhtia ym.

Ella sai oikein kunnolla harjoitella paikalla oloa. Pyysin sitä istumaan ja jäämään paikalleen. Labbisuros alkoi omistajansa kanssa kiertämään ympyrää Ellan ympärillä ja sitten pysähtyi sen viereen istumaan. Sen jälkeen taas käveli Ellaa ympäri ja pysähtui toiselle puolelle.

Olin aika positiivisen yllättynyt miten hyvin Ella pysyi paikallaan. Ehkä se vihdoin alkaa aikuistumaan :)

Niki sai jäädä kotiin siksi aikaa. Olemme nyt kaksi päivää käyneet tunnin dementiakävely lenkillä (tai siis minullahan ne sauvat on), joten vauhti on ollut normaalia reippaampaa. Eilen huomasin, että Niki ei tullut mukana yhtä reippaasti kuin edellisenä päivänä. Tosin siihen saattoi vaikuttaa ylensyönti: Niki oli huomaamattani popsinut myös Ellan ruuat. Huomasin vasta kun kuppi oli tyhjä eikä Ellan jäljiltä.

Jenkeissä on nyt sitten hämmästely kultaisen noutajan syntymää ihan uutisissa (kts video. Ensin tulee mainos ja sitten vasta näytetään uutisosuus). Pentu oli väriltään vihreä. Kuulemma ihan normaalia jos pussi ja jälkeiset ovat hajonneet ennen kuin pentu on tullut ulos.

Digitoday kertoi hau.fi palvelusta: sivuston idea on esitellä oman koiran kuvia netissä (kuvagalleriat).

<