Ei mitään erikoista tilitettävää. Lauantaina ja sunnuntaina käytiin tunnin lenkillä Mylliksellä. Meikä dementiakäveli, eli oli sauvat mukana metsässäkin. Oli hyvä tukea jalkaa tarvittaessa niihin tuon polven takia. Yllättävää oli, että metsässä oli ihan kivasti lunta.

Nikillä tuli oikosulku perjantaina. Se pissi matolle. Erittäin mielenkiintoista, tiedän. Hyvä postata tänne, jotta on jossain ylhäällä jos joskus tietoa tarvitsee.
Kyllä sai temppuilla, että sai matolta sen hajun pois. Lidl’istä oli kokolattiamaton puhdistusainetta, joka on tosi hyvä ihan noille tavallisillekin matoille, mutta ei vienyt hajua. Sitten suihkutin hajuntappajaa mutta sekään ei auttanut. Loppujen lopuksi piti matto ihan harjalla ja pyykinpesuaineella pestä ja vielä halpaa parfyymiä siihen laittaa. Nyt kodin tuoksutilanne on hallinnassa

Tein ajankuluksi todella tärkeän testin. Miten olenkaan voinut elää ilman tätäkään testiä.

Töissä meni sen verran pitkään (aamukin venähti pitkäksi kotona), että ajattelin jättää torstain Tokon väliin. Viime kerralla oli puhetta, että vetäjä ei ehkä pääse paikalle, mutta siitäkin huolimatta osa meistä oli tulossa muuten vaan treenaamaan. Kotiin tulessa vetäjä (joka on myös naapurini) oli menossa autoon ja totesi, etten taidakkaan olla tulossa kun vasta nyt tulen kotiin.

Siinä kävellessä parkkipaikalta koti-ovelle mietin, että voisin itse asiassa ehtiäkin jos lähtisin nopeasti.

Päästin koirat heti ulos oven avatessa että pääsevät “vessaan”. Odottelin ovenraossa, että Niki tulee takaisin ja olin sivuttain siihen nähden. Kun Niki sitten tuli reippaasti sisälle ja ohitti minut, hän osui polveeni vauhdissa ja polvilumpioni meni sijoiltaan. Voihan *tu! En ihan heti tajunnut mitä tapahtui; hirveä kipu ja parkaisin (sorry naapurit!). Sitten vasta tajusin, että polvilumpio on pois paikoiltaan ja kiskaisin jalan suoraksi. Siinä sitten hetken nojailin seinään ennen kuin lähdin ontumaan sisälle.

Jäi sitten se tokoilu vain mietinnän asteelle ennen kotiovea. Jäi lenkkeilykin tältä päivältä.

Polveni leikattiin 1990 kesällä toisen kerran juuri edellä mainitun ongelman vuoksi. Reilut 15 vuotta kesti. Sen piti kestää ja hyvinhän se kestikin kaikki nämä 15 alppireissut mukaan laskien. Nyt harmittaa.

On se hyvä, että koirilla ei suositella suvun jatkamista jos niillä on
patella luxaatio (polvilumpion sijoiltaan menoa). Kun sellaisen on itse kokenut, niin ei samaa ongelmaa toivo omalle koiralleen. Se on perityvä ominaisuus: mummillani oli se, äidilläni ei (hyppäsi yli), kahdella serkullani on se (heidän äidillään ei), enollani myös (peri sen siis mummiltani). Mummilla oli 5 lasta, joista siis yhdellä on tuo (enoni) ja 7 lastenlasta, joista kolmella on se.

Kannattaa kyllä hankkia koira terveistä vanhemmista kun se on mahdollista. Empatiani “rakenneviosta” kärsiville oli se koira tai ihminen. Ihmisiä nyt ei samoilla periaatteilla jalosteta kuin koiria, joten en lähde vertailemaan. No, enpä ole lisääntynytkään. On tota purentavikaakin polviongelman lisäksi.

Artikkeli: Knee problems in your dog - Patellar Luxation