28.02.2006 klo 11:59
Maanantaina näin jo töistä käsin, että Ellalla on vauhti päällä. Se osaa avata liukuovet hienosti (tassu läpsäyttämällä oveen sen verran, että alkaa avautumaan ja sitten kuonolla loput). Webcamera on siitä hyvä, että näin livenä työpaikalta miten ovien avaaminen käy. Vaatekaappit ovat peililiukuovilla.
Sitten kaapin sisältöön vain käsiksi ja puuhaa riittää. Sieltä voi vetää tavaroita / vaatteita ulos pitkin asuntoa ja näin saa ilmeisesti ajan hyvin kulumaan.
Eikö se sunnuntain hiihtolenkki yhtään auttanut? Mulla on ainakin paikat kipeenä.
Sarjassamme netistä bongattua kiihkoilua: sivusto koiranvihaajat. Olkaapas hyvät: http://koiranvihaajat.tripod.com
Suomalaiseksi aika provo sivusto. Kuvatkin olivat valittu sen mukaan. Ihan koirankakkaakin kuvattu. Mahtavaa. Kommentteja ei tietenkään voi jättää.
No eläköön pyhässä vihassaan ihan yksikseen. Jokainenhan voi vaikuttaa siihen miten reagoi asiaan, hänen reagointinsa on nyt tullut ilmi.
Ihmisen toiselle ihmiselle aiheuttamat vauriot olisi hyvä myös nähdä tilastoituna. Ehkä karu totuus paljastuisi.
Lintuinfluessan vaarallinen muoto on sitten saapunut Ruotsiin. Virusta löydetty kahdesta villistä linnusta.
Lähde: http://www.hs.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/1135218960234
Taitaa dummyt nousta kunniaan noutotreeneissä.
Aiheena: Uncategorized | 1 kommentti »
27.02.2006 klo 10:08
Ajattelin antaa Ellalle kunnon kyydit ja otin se mukaan hiihtoreissulle sunnuntaina. No, eipä tuota hiihtokokemusta ole aikoihin kertynyt itsellekkään, mutta positiivisesti ajattelin, että vauhti on ainakin reippaampaa.
Menimme järvelle (Pitkäjärvi) vähän syrjempään hiihtämään. Joskus saa kuulla koirista, joten ajattelin suosiolla mennä sivumpaan hiihtämään. Reissusta tuli noin 2 tuntinen ja virtaa riitti Ellalla. Taisi meikäläinen enemmänkin hyytyä. Ehkä pito suksissa ei ollut paras mahdollinen ja en todellakaan enää ole parin vuoden takaisessa kunnossa. Tuolloin tuli rullaluisteltua kunnon reissuja, parhaimmillaan 118 km päivässä.
Ellalla oli vielä hyvinkin virtaa kun tulimme kotiin ja meikä oli aika puhki. Sääli, ettei ollut kameraa mukana lenkillä. Oli kyllä niin upea luminen + aurinkoinen ilma, että olisi tullu upeita kuvia.
Illalla 9 jälkeen menin vielä uuden lenkin, jonne Nikikin pääsi mukaan. Oikeastaan Niki se oli ihan riehu kotona kun ei ollut päässyt lenkille. Taisi riehunnallaan kertoa, että nyt pitäisi päästä lenkille.
Aiheena: Uncategorized | Ei kommentteja »
25.02.2006 klo 19:39
Tasapuolisuuden nimissä: Niki ja porkkana.

Aiheena: Uncategorized | Ei kommentteja »
24.02.2006 klo 15:45
Katselin tänään webcam tilastoa ja huomasin epämääräisen kävijän. Vanhempani, veljeni ja naapuri ovat tuttuja visiteeraajia sivulla, mutta tämä uusi yllättävä tapaus ei ole. Kun en hirmusti edes osoitetta jakele, niin ihmetyttää miten joku on sinne ylipäätään löytänyt. Referring URL oli myös tyhjä. Tai niinhän se on aina. Kaikki “virtuaaliset koiravahtini” tulevat suoraan sivulle kun tietävät osoitteen. Pitää hieman hämmästellä tilannetta ja vaihtaa sivun nimeä + välittävää porttia jos tarvetta. Ei muuten, mutta kun epäilen, että joskus tulee se päivä kun unohdan ottaa ohjelman pois päältä…. Ihan vaan säästääkseen ihmisiä järkytykseltä
Veljeni vahti kerran koiria kun kävin käymässä jossain (en muista missä). Ella oli “vähän” riehakkaalla päällä, joten vaihdoin Skypen asetuksia niin, että käyttää PC:n kaiuttumia + vastaa soittoon heti. Kun Ella riehui, niin veljeni Skypen kautta pyysi Ellaa rauhoittumaan. Hauskaa! Normaalisti käytän entistä langatonta puhelintani Skypessä. Se on USB:ssa Phoneconnectorilla kiinni ja toimii oikein hyvin. Ei tarvi erillistä Skype puhelinta.
Aiheena: Uncategorized | Ei kommentteja »
24.02.2006 klo 13:18
I finally contacted photoblog by email asking for them to remove this site from their lists. The first request took place September/October 2005 via their internet page. I think it is about a time to finally remove this site from the links, don’t you agree? I don’t think this site is any interest to people seeking for photos and I’d rater keep the visitors very limited (FCR owners mainly).
Aiheena: Uncategorized | 1 kommentti »
23.02.2006 klo 13:57
Siitä on jo useita kuukausia kun pyysin päästä pois photoblogin listoilta. Mitään ei ole vieläkään tapahtunut. Klikkasin vaihtoehtoa “Author requests removal”. Tästä siis on todella useita kuukausia. Nyt kävin klikkaamassa “Not a photoblog”.
Miten ihmeessä tuolta pääsee pois? Omassa näkymässäni photoblogissa (eli kirjautuneena) olen jo pitkään nähnyt yliviivattuna sivustoni, mutta jos menen kirjautumatta katsomaan, niin sivu on ilman yliviivausta.
Tahtoo pois. Mutta miten ihmeessä se onnistuu?
Ihan tosi: ketä photoblogin kävijöistä voisi meikäläisen flattihöpinät kiinnostaa ellei satu olemaan kiinnostunut flateista ylipäätään?
Aiheena: Uncategorized | Ei kommentteja »
23.02.2006 klo 07:28
Jäiköhän aamulla endoderista painamatta start nappulaa? Jotenkin kyllä muistaisin, että olisin sitä painanut ennen töihin lähtöä. No, joka tapuksessa kotoa ei tule nyt “elokuvaa” ja vähän tuntuu orvolle kun on tottunut pitämään kuulokkeita korvilla ja katsella mitä touhutaan kun kuuluu pienikin rapina. Pitäisiköhän sitä käydä kotona välillä ja tarkistaa tilanne? Ella voi tietysti olla säätänyt (taas) jotain. Maanantaina hän oli saanut c-kirjaimen irti näppikseltä. En tiedä miten, koska läppäri on melkein kiinni (jotta ei mene virransäästölle) ja on klaffipöydällä turvassa (tosin kansi ei mene ihan kokonaan kiinni).
Illalla olisi taas tokoilua (linkki menee kanakoiran tottelevaisuuskoulutukseen, muuta haitanneeko tuo).
Aiheena: Uncategorized | Ei kommentteja »