Kuukausittaiset arkistot: 11/2006

Messuilla

06.11.2006 klo 11:32

Eilen tuli käytyä koirien lenkkeilytyksen jälkeen digi/skiexpossa. Tarkoitus oli vähän katsella objektiiviä Canonin kameraan (sellaista, jossa on vakautin). Valitettavasti messuilla myyjä ei ollut aiheesta yhtä innostunut, joten tieto jäi saamatta. Toinen edustaja yritti paikata tilannetta, mutta en viitsinyt vaivata enää kysymyksilläni. Hankin tiedon toista kautta. Tosin jäin vähän ihmettelemään mikä mahtoi olla noiden messujen tarkoitus, jos ei kertoa/myydä tuotteita.

Ehdotuksia hyvistä objektiiveistä Canonin D350 kameraan saa antaa. Vakautin pitää myös olla. Hankin sen sitten netin kautta, jotta en toimillani lisää häiritse myyjiä.

Matti Myöhänen

04.11.2006 klo 14:10


Olin miettinyt Ellan ilmoittamista Voittaja 2006 näyttelyyn ja muistelin, että viimeinen ilmoittautumispäivä olisi ollut perjanta 3.11.06.
Perjantaina sitten töissä kävin katsomassa tietoja ja huomasin, että viim.ilm.pvm oli keskiviikkona 1.11. No, ei sitten ehditty ilmoittautumaan. Jos kiinnostusta olisi ollut enemmän, niin varmaankin olisin ajoissa ilmoittautunut. Hieman vain harmittaa, mutta todellakin hieman. Olin kuullut jostain, että tuo flattien tuomari tuolla pitäisi Almanza koirista ja Ella ei sitä tyyliä ole.
SJN:n näyttelyssä mietin, että ensi kerralla kyllä johonkin pienempään näyttelyyn. Eli missaamamme näyttely olisi ollut vieläkin isompi, joten siltä osin ihan ok ettei tule mentyä. Pitää tosiaan niitä pienempiä näyttelyitä katsella.
Katsoin SJN:n näyttelyn kuvia, joita yksi valokuvaaja oli meistä ottanut kamerallani: pitää todelllakin hio’a tuota esiintymistä.

Perjantai-illalla kävimme tyttöjen kanssa lähimaastossa lenkillä joskus 22 jälkeen. Lumi valaisee hyvin. Luntakin tuli hieman.

Nyt tänään lauantain kävimme taas Mylliksellä lenkillä ja taas tuli otettua “vähän” kuvia, jotka laitoin albumiin kotisivuille.

Torstai ip Mylliksellä

02.11.2006 klo 14:54

Torstaina oli taas home office day ja kävin iltapäivällä tyttöjen kanssa Mylliksellä.





Viimeisessä kuvassa Niki, reilu 13.5-vuotta, hyppää kaatuneen puun yli.

Ellalla on asiaa

02.11.2006 klo 14:49

Keskiviikkona Ellalla oli kerrottavaa. Ja sehän kertoi asiaansa suureen ääneen. Olin töissä ja Orbin kautta kuulin sen “kommentoivan”. Skype osoitti, että olin 11 kertaa soittanut kotiin.

Huono puoli oli, että huomasin Orbin viiveen tällä kertaa olevan n. 5 minuuttia…
No, onneksi soittamalla myös kuuli jos Ella haukkui. Silloin toruin sitä ja se lopetti, kunnes taas aloitti.

Pitäisi tuo toinen systeemi saada toimimaan, jotta viivettä äänessä/kuvassa ei tuohon malliin tulisi. Eihän se Orbissakaan aina tuo ole, mutta vanhassa systeemissä oli parin sekunnin viime vain. Jostain syystä ei nyt pelitä. Pitää varmaan asentaa koko ohjelma uudelleen. Kumma kun Microsoftin ohjelma ei toimi….. Yleensähän ne on niin luotettavia….

<