Flatit - miehet mustissa

Nikin hyvästit Ellalle

Ellan pahviuurna kuvien vieressä

Ella on tänään haudattu vanhempieni pihalle. Pidin tuhkia hetken kädessäni ennen kuin laitoin ne takaisin pahviuurnaan, jossa Ella laskettiin hautaan. Peittelin haudan ja sekä laitoin vielä hiukan lunta sen päälle.

Nyt haudalla palaa kynttilä. Hyvästi rakas Ella. Kiitos kun olit koirani. En ikinä unohda Sinua.

Sen jälkeen kun Ella nukkui pois, olen menettänyt peilin Nikin vanhuudellle. Ellalla ja Nikillähän oli 11 vuoden ikäero.

Muistan jutelleeni yksi päivä yhden flattikasvattajan kanssa flaiteista noin ylipäätään. Silloin hän mainitsi sen kun jotkut tulevat niin sokeiksi omista koiristaan, etteivät huomaa sen olevan liian vanha ja kärsivä. Muistan tuon lauseen kirpaiseen.

Nyt olimme juuri Nikin kanssa lenkillä. Vastaan tuli pariskunta Novascotiannoutajan kanssa ja jäimme hetkeksi juttelemaan. Tietenkin aiheena oli Ellakin. Sitten pääsimme aiheeseen vanha koira ja nainen kertoi kuinka hänen vanhempansa olivat tulleet omalle koiralleen sokeiksi eivätkä nähneet sen kärsivän. Sanoin, että olen Nikin kanssa miettinyt samaa. Että en enää näe kuinka vanha se on kun Ella ei ole vertailukohteena. Siihen tuo nainen taasen vastasi, että tuohan on vielä hyvässä kunnossa. Pirteä ja liikkuukin niin hyvin.

Huh! Kyllä keveni hieman olo.

Miran hauta syyskuussa 2002

Kuvassa Niki Miran haudalla keväällä 2002.
Tänne myös Ella haudataan.

Kävin aamulla ennen töihin menoa hakemassa Ellan tuhkat. Jo mennessä tuli itku.

Sitten sain rasian käteeni: se oli vähän painavampi kuin olin kuvitellut. Sain samalla osanotot.

Kun pääsin autoon, niin katsoin sinne rasiaan sisälle. Jotenkin käsittämätöntä, että tähän on tultu: Ella on enää kasa tuhkaa.

Töiden jälkeen toin Ellan tuhkat kotiin ja annoin Nikin haistella. Tuskinpa Niki ymmärsi mitä haisteli.

Huomenna vien Ellan haudattavaksi Miran viereen vanhempieni pihalle.

On niin vaikeaa sanoa Ellalle hyvästit. Ella lähti liian varhain. En vieläkään voi ymmärtää…

Perjantai-aamuna vein taas Nikin “mummolaan”. Illalla oli pikkujoulut Kaivolla. Kyllä taas oli meikäläisellä viimesen päälle meno päällä…. Paikalla 19.30 ja kotiin lähtö jo klo 21. Äiti siinä kyseli Nikiä hakiessani, että enkö mennytkään juhliin. Siinä sitten vilautin kimaltelevaa pukuani ja sanoin, että nopeat syö hitaat ja että homma on jo hoidettu. Se on tällästa tuo sinkun pikkujoulun vietto. Toista se on naimisissa olevilla (Niin siis toista se oli silloin kun olin naimisissa ja tuli raahauduttua aamutuimaan kotiin).

Niki oli päässyt “mummin” kanssa pienelle metsälenkille. Lauantaina menin sen kanssa Nuuksion lenkin ja tutut Colliet tulivat vastaan. Pääsin sitten siinä avautumaan Ellasta.
Sunnuntaina suuntasimme taas Nuuksioon ja tällä kertaa Colliet olivat nuotiolla evästen kera. Kahviakin tarjottiin, mutta jätin väliin. Muistivat meidät hyvin viime kesältä kun koirat olivat vetäneet minua kumipatjalla ja ilmankin ympäri järveä. Onnelliset Colliet asustavat Nuuksiossa, ihan siinä lenkkipolkumme lähistöllä. Kumpa mekin.

Niki vetäsi molempina päivinä tuon n. tunnin lenkin hyvin. Mitä nyt välillä katseli taaksensa, että tuleeko se mamma jo.

Laiton tänään Marylle postiin perinteisesti Flattikalenterin + kuvia Windorin näyttelystä (joita piti lähettää jo aikaisemmin) sekä printtasin töissä vinon pinon kuvia Ellasta väriprintterillä mukaan. Tuli aika tuhti paketti.

Kaunis kiitos kaikille flatteja äänestäneille.

Flatit ovat parhaita joulueläimiä!

Voitto on Ellan muistolle, joka niin yllättäen lähti sateenkaarisillalle kesken kilpailun.

Kiitos vielä noutajaväelle, es-läisille sekä cockerspanieleille.

Tässäpä vielä juuri löytämiä hauskoja kommentteja kesken kilpailun >>