Kuukausittaiset arkistot: 02/2007

Paluu

19.02.2007 klo 08:01

Monte Rosan rinteiltä. Huomaathan lampaat!
Tämä oli 5. kerta tässä suosikkikohteessani.

Loma on pidetty ja kotiin palattu viime yönä.

Isä tuli kentälle vastaan ja ajoimme vanhemmilleni, jossa Niki oli ollut hoidossa.

Ei kovin innokkaalta vaikuttanut neiti lähtemään mukaan. Oli selvästi jotenkin hämillään. Taisi ressukka herätä kauneusuniltaan.

Äitini oli lenkittänyt Nikiä viikon aikana ja se oli saanut paljon huomiota. Sille oli jopa ostettu lasten liukuestosukatkin ulkoiluun :)

Shoppailemassa

10.02.2007 klo 13:43



Viime viikon lenkityksen kanssa meni vähän heikosti pakkasista johtuen. Nikin tassuja aina palelsi.

Tänään teippasin maalarinteipillä sille ohuet sukat jalkaan ja peiton päälle kun tarkoitus oli mennä laittamaan “polle puuhun” (eli auto lämmitystolppaan). Niki riehaantui niin tassujen lämpöeristyksestä, että suuntasimmekin lähimetsään. Siellä se mennä viiletti elämänsä riemusta kun ei palellut.

Siitäkös tuli sitten kiire lähteä shoppailemaan. Meni lähikoirakauppaan. Ostin tassusuojat (4kpl) sekä takin. Pitäähän hänellä olla kunnon varustus ensi viikoksi, ihan varmuuden vuoksi.
Siinä maksaessani ihan soman summan näistä tuotteista, Nikin pimeä puoli pääsi esiin: se on myymälävaras! Kauppias oli kuitenkin reilu eikä lähtenyt soittamaan virkavallalle tuosta törkeästä rikoksesta, josta Niki jäi rysänpäältä kiinni. Saimme kaupanpäälliseksi Nikin ryöväämän luun.

Kotiin tullessa sitten heti testaamaan. Tassusuojat sain kyllä hyvin laitettua niin, että ne pysyivät jalassa, mutta ne olivat liukkaat! Takki oli ihan hyvä. Mietin, että olisiko sen kuitenkin pitänyt olla hieman pitempi, mutta ehkä peräpää pitää jättää avoimeksi toimituksia varten. Selän pituus oli 60cm mitoituksen mukaan.

Periaatteessa teipatut kesäsukatkin olivat Nikille paremmat, mutta en luovuta. Laitan noihin tassusuojiin jotkut stopparit alle. Esim. mitä huonekaluihin laitetaan. Josko toimisi. Tai sitten kaksipuolinen teippi.

Tosin tuo jää vanhempieni pähkäiltäväksi, koska lähden reissuun huomenna.

Parhaat koirasuojat voisivat olla kiinnitettävät huopikkaat. Mahtaakohan niitä olla? Siis malli kuin muissakin, mutta materiaali huopikasta.

Ei ole ennen tarvinut miettiä koiran pukemista talvella, mutta Niki on jo sen verran vanha, että ilmeisesti pitää. Miralle ei 5 vuotta sitten ollut samoija ongelmia, mutta se olikin flatiksi pieni eikä varmaan kylmyys vaivannut kun sillä ei ollut spondyloosia ja jumiutunutta välilevyä, jotka rajoittavat liikehdintää hieman.

Kengät

08.02.2007 klo 18:15

Hienolla naisella on hienot kengät.

Tapaus EKK/YES

08.02.2007 klo 15:58

Kyllä joutuu pieni ihminen jyrän alle kun valtion lafkan kanssa on tekemisissä. Tässä tapauksessa EKK/YES eli Yliopistollinen eläinsairaala.

Kun perintätoimisto otti EKK:hon yhteyttä siitä, että olen reklamoinut Ellan laskusta, otti uusi johtaja minuun yhteyttä (tiistai). Juttelimme pitkään ja selitin oman näkemykseni asiasta.

Keskiviikkona tuli tyly vastaus sähköpostilla:

Terve,

Reklamaatioonne on vastattu 14.12.2006 päivätyllä kirjeellä.
Tässä 1.2.2007 lähettämässänne viestissä ei ole asioita jotka
edellyttäisivät asian uudelleen käsittelyä.

Perintätoimistomme jatkaa perintää..

Terveiset Neuvostoliitosta! Me jyräämme!

Ensinnäkään en tiedä mihin hän mahtoi viitata päivällä 1.2.2007. Toisen reklamaationi olin tehnyt 20.12.2006.

Vastasin hänelle mm (tässä vain otetta) perintätoimisto oli cc-kentässä:

Sain ensimmäiseen reklamaatiooni Outilta vastineen, johon vastasin heti eli 20.12.2006.
Mikäli olisitte vastanneet heti tuolloin, niin lasku ei olisi mennyt perintään. Tältä osin en katso, että perintätoimisto on tässä asiassa aihetta ottaa mukaan. Viive on johtunut Pieneläinklinikasta kun en saanut mitään vastinetta lähettämääni sähköpostiin.

Olen myös laittanut tämän asian nyt myös eteenpäin Espoon kuluttaja-asiamiehelle selventääkseni omia oikeuksiani tässä asiassa.

Sain sitten tänään torstaina vähän asiallisemman sähköpostin EKK:lta.

Terve,

Keskustelin asiasta hoitaneen eläinlääkärin kanssa. Tässä hänen kommenttinsa:

Kirjoitin hienon vastineen valitukseen, siihen ei ole paljoa lisättävää.
Koiralla ei todellakaan ollut alkutilanteessa ruokatorven laajentumaa.
Siitä on röntgenkuvat todisteena. Sitä paitsi pelkkä ruokatorven laajentuma
ei ole henkeä uhkaava muutos. Sen kanssa pärjää ns. pystyruokinnalla eikä
nuorta koiraa sen takia lopettettaisi.

Minullakin on röntgenkuvat: niissä näkyy, että maanantaina 20.11.2006 Ellalla oli ruokatorven laajentuma ja röntgenlausunnossa tästä on myös maininta. Tätä ei kerrottu. Ihmettelen. Onneksi sain paperit mukaani, ilman niitä EKK:n valehtelu sujuisi loistavasti. Kuinka monta onkaan huijattu EKK:n toimesta kun ei ole papereita todistaa muuta?

Eli maanantaina Ellalla kuvista ja lausunnosta näkyi ruokatorven laajentuma, jota ei ollutkaan? Se sitten vaan yht’äkkiä pomsahti jostain Ellalle perjantaina 24.11.2006 Aistissa kun olin vienyt Ellan jatkotutkimuksiin? Varmaankin siinä 20-30 min ajomatkan aikana tuli kun siirsin Ellaa EKK:lta Aistiin? Jep… (kuuletteko jo X-files musiikin soivan taustalla?)

No, vastasin että minulla koiranomistajana olisi ollut oikeus tietää tuosta maanantain röntgenistä ja ohessa myös yksi katkelma kirjeestä:

“Mikäli minulle olisi maananataina kerrottu, että Ellalla on ruokatorven laajentuma, niin olisin jatkotutkituttanut sen kustannuksista välittämättä. Raha ei koskaan ollut tässä rajana, ainoastaa Ellan kärsimys asetti ne rajat. Nyt Ella sai kärsiä turhaan perjantaihin. Sen kärsimykset olisivat voineet päättyä jo tiistaina massiivisten tutkimusten jälkeen (joko teillä tai muualla missä tutkimuksiin olisi ollut mahdollisuus).
Uskoni Pieneläinklinikkaan on kärsinyt tämän takia, ette mielestäni ole menetelleet korrektisti. Eläinlääkärin kuuluu kertoa koiran tilasta omistalle vaikka hänen mielestään jonkun sairauden takia koiraa ei tarvisi lopettaa. En tiedä ketään, joka pitäisi flattia hengissä ruokatorven laajentuman vuoksi. Olen tästä keskustellut monien flatti-ihmisten/kasvattajien kanssa. Flatin kaltaiselle koiralle eutanasia on ainut oikea ratkaisu, vaikkakin äärettömän vaikea.

Tulevaisuudessa pyydän, että osallistutatte koiran omistajia enemmän koiran hoitoon. Antakaa heille kirjallisena enemmän tietoa koiran hoidosta. Harmittelen sitä nyt, etten itse tätä tehnyt käydessäni päivittäin Ellaa katsomassa teho-osastolla, koska jos olisin ymmärtänyt noita papereita pyytää, niin Ella olisi päässyt turhista kärsimyksistään niitä yhtään turhaa pitkittämättä.”

Kirjeestä tuli kaiken kaikkiaan pitkä. Ihmettelin edelleen tuota ruokatorvi asiaa. Ilmoitin kuitenkin, että en jaksa tapella ja maksan laskun vaikka olenkin heidän toimintaansa hyvin pettynyt.

Kun olin mailannut tuon kirjeen, soitti kuluttaja-asiamies. Todella asiallinen ja ammattitaitoinen nainen. Kävimme läpi asiaa. Koirasta siis oli dokumentti maanantailta, että sillä on ruokatorven laajentuma + röntgenkuvat. Perjantaina toiselta eläinlääkäriltä on sama lausunto ja tästä syystä selvä osoitus, että lopetin koirani sen takia.

Kuluttaja-asiamies sanoi, että minulla on keissi. Oleellista asiaa ei oltu minulle kerrottu. Koska pystyn selvästi osoittamaan, että nimenomaa koirani lopetettiin tuon takia.

Kuluttaja-asiamies oli myös koiraihminen ja oli kiinnostunut mikä on ruokatorven laajentuma koska el.lääk. mielestä sen kanssa voi elää. Kerroin, että koira pitää syöttää ja juottaa pystyasennossa, sillä on aika-ajoin keuhkokuume, se on laiha ja ei elä normaalinpituista elämään. Siinä vaiheessa tuli kommentti, joka pelasti päiväni: “Ettäkö juoksisit koiran perässä metsässä, jotta voisit syöttää sille paskaakin pystyasennossa?”
Olisiko tuota enää loistavammin/osuvammin voinut sanoa? Moniko (noutaja)koira voi vastustaa tunkion ihanuutta?

Oleellisinta tässä kuitenkin oli se, että en ollut saanut informatiota, joka EKK:lla oli tiedossa. Tieto, jonka saatuani päädyin sitten toisen eläinlääkärin luona päästämään Ellan kärsimyksistään. Siinä on selvästi osoittaa virhe.

Miksi EKK ei tätä informatiota antanut minulle? Sitä en edelleenkään ymmärrä. Mikä kumma siinä oli niin vaikeaa? Ja miksi sitä nyt vähätellään? Siihen ei todelllakaan ole aihetta. Ehkä kuluttajalautakunnan kautta vihdoin “koen valaistumisen” tai sitten EKK joutuu myöntämään laiminlyöntinsä.

Blogilista kuvin

05.02.2007 klo 17:30

Flatit -hakusanalla löytyi tällainen.

Jalo -hakusanalla tuli enemmän, mutta yhdessä erottui edukseen hurja loikka :)

Oman linkkisuosiosi voit tarkistuttaa täältä.

Sain tänään lähetettyä mailin, jossa kyselin astutustilannetta (onhan jo tapahtunut, onhan?). Toivottavasti pian tulee vastaus :)
Josko pian saataisiin uusi “täys’tuho” kotiin.

Vanha postaus

05.02.2007 klo 09:18


Etsin blogista yhtä tietoa (tähän tarkoitukseen bloggaus on myös mainio) ja siinä samlla törmäsin melkein täsmälleen vuoden vanhaan postaukseen, 6.2.2006.

Webcameran kautta otettu kuva kun tytöt nukkuvat rauhallisesti töissä ollessani. Ella sängyllä ja Niki lattialla. Miten kaikki voikaan muuttua vuodessa!

Viime aikoina on taas ollut niiiiiin ikävä Ellaa!
Tässä pötköttää Ella.

5 kpl videotallennetta webcameran kautta on myös tallessa. Vielä kun ne saisi sieltä (orb) erikseen tallennettua omalle koneelle. Yrittänyt olen, mutten vielä onnistunut. Yritin jopa SnagIt‘in avulla kopioida pyörivää videota, mutten onnistunut. Suora kopiointi omalle koneelle siis ei onnistu. Pitänee jotain kehittää. Siellä on kun mm. Ella vähän vetelee vaatteita ympäri kämppää.

Lauantai mietteitä

03.02.2007 klo 12:11


Latasin BlogCollector -ohjelman. Kiva tuote kun katsoo demoa ja parempi jos vielä toimisikin.
Ajattelin tämän blogin olevan liian iso kun on postauksia kertynyt (281 kpl), mutta testiblogissani on vain 4 postausta eikä tuo niitäkään kerännyt.
WorldPress varmaan on luotettavampi.

Katselin eilen illalla lentoja Lontooseen (Crufts) ja jos lähtee keskiviikkona 7.3 ja palaa lauantaina 10.3, niin Finskillä löytyi 134,- hintaisia lentoja. Toinen vaihtoehto on lentää suoraan Birmighamin (välilaskulla tietty jossain), mutta toisaalta mitä sitä Birminghamissa enää torstain jälkeen. Lontoossa voisi viihtyä paremmin.

Pitäisikö pomoa ilahduttaa maanantaina kysymällä 8.-9.3 vapaaksi juuri kun toinen loma (viikko 7) on jo käsillä? Tuon hintaisia lentoja ei taida kovin pitkään olla tarjoalla.

Toinen vaihtoehto on mennä flattien 31. championship näyttelyyn maalis-/helmikuun vaihteessa. Näyttely sunnuntaina 1.4, mutta matkaan pitää lähteä aikaisemmin.

<