3-vuotis synttärit
23.06.2007 klo 14:01
Ella olisi tänään täyttänyt 3-vuotta.

Syntymäpäiväonnittelut menevät sateenkaarisillalle.
Ella olisi tänään täyttänyt 3-vuotta.

Syntymäpäiväonnittelut menevät sateenkaarisillalle.
Taitaa moni tänä kesänä tutkia flattinsa punkeista tarkemmin kuin vuosiin….
Yllättävä surullinen viesti Norjasta: Simon on menehtynyt ja se ei ehtinyt ihan täyttää 7-vuotta. Viime maaliskuussa, 3 kk sitten, se voitti ryhmänsä Cruftsissa.
Simon menehtyi borreliaan.
Jotenkin tuntuisi niin turhalle menettää nuori koira punkinpureman takia. Taidanpa minäkin käyttää tänä kesänä enemmän aikaa koirien turkin turkimiseen.
Tässä lisää aiheesta punkki.
Eddie on auttanut puutarhassa viikonlopun aikana. Koko nurmikko on mylläksen alla ja Eddie on pitänyt seuraa ja vähän auttanut ylimääräisten juurten kanssa (minä revin juuret ja sitten poika juoksee vähän aikaa juuret suussa).
Sitten maistuukin jo uni, jopa tuliaiset puutarhasta ovat jääneet suuhun nukkumatin tullessa
Niki on lähinnä katsonut tuohua sisältäpäin avoimesta ovesta. Mitä sitä enään noilla ikävuosilla lähtisi itseään multaan sotkemaankaan.
En ole satsannut nyt tekstiin kun kuvat ne suurinta osaa kiinnostaa.
Noutajapalstalla on keskustelu Tanja Saarelan kirjoituksesta. Siis voi hyvänen aika sentää, mitä sammakoita on Saarela taas sisuksistaan päästänyt.
Edit: tuo “sammakkolinkki” ei äsken ainakaan toiminut tuosta, joten tässä se vielä suoraan:
http://img247.imageshack.us/my.php?image=hs070615tanjasaarelamiecq6.jpg (linkki löytyy myös tuolta Noutajat.comin keskustelusta).
Salon seudun noutajien vastine on hyvä.
Kokeen järjestäjinä meitä ihmetyttää kovin Tanja Saarelan kiukku koirakokeiden
pitämiseen lintujen pesimäaikaan, kun hän itse olisi samalla hetkellä halunnut päästää omat koiransa juoksemaan vapaana kyseiselle alueelle.
Harmi, että en pääse HS:n digilehdin sivuilla lukemaan vastineita. Tai toisaalta, voisi alkaa keittämään jos lukisin…
Aiheen linkki tässä (vaatii tunnareita, joita minulla ei ainakaan ole).
Löysin netistä artikkelin (tanskaksi), jossa oli pari kuvaa Nikin isästä Claverdon Defenderistä.

Nikin isä keskimmäisenä ja hänen äiti oikealla (äiti poikiensa kanssa).

Nancy Laughton & Claverdon Defender.