Kuukausittaiset arkistot: 07/2007
Torstai
21.07.2007 klo 00:58
Heräsin 6 aikoihin ja syötin kaikki koirat. Sitten pääsin takaisin nukkumaan kun Eddie & Alfi leikkivät keskenään kunnes heitäkin alkaa nukuttamaan.
Kun sitten heräsin myöhemmin uudelleen, jäi Niki makkariin peffa sängyn alle. Jossain vaiheessa tajusin, että se on ilmeisesti jumissa siellä ja menin vetämään pois & autoin ylös. Nikin takajalat eivät pitäneet. Se kuitenkin yritti raahautua eteenpäin. Yritin käydä sen kanssa ulkona, jotta se pääsee asioille, mutta sen peräpää ei kestänyt. Ehdin jo säikähtää kunnolla. Sitten se jäi olohuoneeseen lepäämään. Asensin sen kyljelleen, jotta jalat saivat olla ilman mitään paineita.
Leukojen lonksutus
18.07.2007 klo 19:55
Muutama päivä sitten huomasin, että Alfilla ajoittain (harvoin) leuat lonksuivat. Ihmettelin mistä johtuu.
Tänään se sitten taas tapahtui ja soitin yhdelle kaverilleni & kasvattajalle ja ihmettelin asiaa. Hän kertoi, että uroskoirat saattavat tehdä noin. Sitten soitin vielä yhdelle “uroslauman” omistajalle ja kyselin samaa. Sain kuulla että ihan normaalia ja että heidän koiransa myös tekevät tuota.
Meerlampi
18.07.2007 klo 09:18
Kävimme tänään Meerlammella. Viimeksi olen tainut käydä siellä 5 vuotta sitten.
Rannalla sai olla rauhassa, ei ollut muita ihmisiä. Vain satunnaisia marjastajia käveli ohi ja hekin olivat ihan ystävällisiä.
Pari filmiä
17.07.2007 klo 15:09
Olen vähän ottanut vapaata videokuvaa koirista tänään. Tuotos ei taiteellisesti eikä teknisesti ole mitenkään erikoinen, mutta onpahan minulle muistoa poikien pentuajalta. Harjoitus tekee mestarin. Tätä kun jatkaa, niin jossain vaiheessa varmaan tuotoskin paranee.
Eddie & Alfi etsivät koirannappuloita sisällä
Eddie & Alfi pihalla (tässä voisin ottaa vastaa onnitteluja hienosta nurmikosta ;) )
Mietin viedä pojan tänään uimaan. Ehkäpä videokamera mukana.
Elokuvia
16.07.2007 klo 11:52
Nyt sain vihdoin laitettua videoklipsiä näytille. Aluksi laitoin .avi muotoon, mutta koko oli yli 1GB:n…. Pitänee selvittää miten tuota tehdään oikein, sillä n. 12 min pätkän ei ihan tuota pitäisi ottaa kun normaalit leffatkin ovat 4GB:n luokkaa (n. 2h)
Sitten piti ottaa windowsin versio käyttöön ja jälki ei ole yhtä hyvää, mutta saapahan näytille.
Alfi temmeltää veljensä kanssa
Kaksi junnua ja seniori
15.07.2007 klo 20:35
Vuorokausi on mennyt helpommalla kahdella nuorella koiralla tähän mennessä (verrattuna yhteen nuoreen koiraan). Koirat leikkivät keskenään ja sitten taas nukutaan. Meikäkin on vedellyt oikein kunnolla sikeitä. Varmaan kohta tässä alkaa olemaan todella kaunis
Päädyin sitten tuon uuden tulokkaan nimeämään Alfiksi kun sen nimi on Alfred. Nyt tietty mietin vielä sellaista hienosäätöä, että pitäisikö kirjoittaa Alfi vai Alfie. Pitäähän elämässä olla haasteilta….
