Kuukausittaiset arkistot: 01/2008

Kauluri

29.01.2008 klo 18:22

Tein aamulla töitä kotona, mutta siten oli tarvetta mennä fyysisesti paikalle, joten pojat jäivät kotiin. Alfie oli portin takana makkarissa kauluri kaulassa. Vähän apeana jäi. Eddie taasen oli hämmentyneen oloinen, kun heidät erotettiin.

Jatka merkinnän lukemista »

Parsittu

28.01.2008 klo 19:12

Alfie kävi tohtorilla parsittavana.

Syy tikkien pettämiseen oli oikeastaan se, että haava oli alkanut voimaan huonosti antibioottikuurista huolimatta. Olin viikonloppuna tehnyt neulalla reiän haavan alapuolelle ja yrittänyt puristaa tavaraa (nestettä) ulos, mutta ei sieltä mitään tullut.

Nyt tohtori teki saksilla kunnon reiän haavan alapuolelle saksilla. Siinä haavassa kun on alapuolella (ihon sisäpuolella) on tyhjää tilaa, johon Eddien hammas meni. Vaikka siis itse haava/tikit olisivatkin olleet ok, niin tuo “pussukka” tulehtui. Nyt siinä “pussukassa” on sitten saksilla tehty reikä, että pääsee tavaraa ulos pari päivää.

Alfie tikattiin uudelleen paksummalla langalla. Ko. lanka sulaa aikanaan pois. Uusi vahvempia antibiootteja kirjoitettiin myös. Ongelma on myös siinä, että hammas oli saattanut raapasta luutakin. Siksi tuhdimpi lääkitys.

Eli haavaa taas siistittiin leikkaamalla ja se kurottiiin yhteen. Sitä ennen oli saksilla tehty alapuolelle reikä. Arvaa tekikö pahaa katsoa tuota touhua?

Edellisellä kerralla lääkärinä oli nainen ja nyt mies ja eroja ronskeudessa oli. Reilu viikko sitten katsoin koko touhua ja autoinkin ilman mitään ongelmia. Nyt piti ajoittain siirtää katsetta muualle.

Ensimmäisessä apteekissa, joka oli melkein kotimatkan varrella, ei ollut oikean vahvuisia antibiootteja. Laimeampia oli, joten vielä illalla pitää käydä toisessa apteekissa hakemassa antibiootit.

Nyt pari päivää pitää siitä reiästä suihkuttaa sisälle suolaliuosta ruiskulla ja sen jälkeen toisella ruiskulla antibioottia. Olisi hyvä jos joku olisi pitämässä kiinni sillä aikaa. Tämä lisäksi Alfiella sitten on vielä antibiootteja tabletteinakin. Eiköhän ala jo haava kohta parantua!

Tikit

28.01.2008 klo 13:42

Alfielta repesi juuri hetki sitten tikit (lenkillä), tapaukseen ei liittynyt tappelua. Eli käydään paikkaamassa tänään.

Kauneuskirurgian tarpeessa

Tikit vähän irronneet

Tikit olisi saanut ottaa keskiviikkona pois, mutta ainakin nyt reikä oli vielä iso.

En edes viitsi tähän kirjoittaa mitä Eddie on tänään saanut aikaiseksi….

Sopu on säilynyt

28.01.2008 klo 09:02

Pitkästä aikaa taas blogin postauksen äärellä.

Viikko on mennyt hyvin ja pojilla on sopu säilynyt. Lenkillä ovat leikkineet kovinkin. Toinen on peppu pystyssä väijymässä toista ja sitten taas mentiin.

Torstaina oli koulutus ja saimme yksityisopetusta kun nuorisoryhmässä ei ollut muita. Olin käynyt koulutusta ennen lenkillä paikanpäällä, joten molemmat koirat olivat mukana. Alfie osallistui koulutukseen, mutta kun huomasin sen alkavan väsymään henkisesti, vaihdoin Eddien koulutettavaksi.

Yksi päivä kun suuntasimme pellolle lenkille ja kävelimme vielä tietä pitkin, tuli lenkkeilijä vastaan. Hän juoksi reippaasti ja sortseissa! Meikäläinen siinä talvivarustukset päällä ihmetteli hieman.

Oma PC taitaa olla huollon tarpeessa. Se on pitänyt pitempään ääntä, mutta nyt ei suostu enää kunnolla toimimaan, joten en saa kuvia näytille. Ilmeisesti kovalevy sökönä. Eli nykyisillä korjaushinnoilla joutuu ehkä sijoittamaan uuteen läppäriin, tuo oli/on 3 vuotta vanha. Tai kaippa niitä kovalevyjäkin voisi katsoa. Pitää ottaa yhteen kaveriin yhteyttä.
Toinen projekti, joka on pitänyt kiireisenä on vuokra-asunnon etsiminen Vihdistä. Päätin sittenkin myydä tämän asunnon (kun maailmantalous näyttää epävarmalle). Asun sitten n. vuoden vuokralla ennen kuin oma asunto valmistuu. Aika haastavaa etsiä asuntoa kun monessa on “ei lemmikkejä”. Tosin yhdessäkään Vihdissä olevassa en ko. lausuntoa löytänyt, mutta sopivaa etsitään tiiviisti.

Matsi

20.01.2008 klo 16:06

Pojille tuli tänään vähän erimielisyyksiä luiden omistussuhteista ja he ottivat yhteen. Sain ne erotettua, mikä taisi olla virhe. Kun ne olivat erillään muutaman metrin päästä toisitastaan, riita vielä ratkeamatta, niin se paheni. He hyppäsivät taas jatkamaan. Sitten alkoi kuulua ulinaa ja Alfie pyrki keittiön pöydän alle. Kävin ottamassa Eddien sieltä pois ja vein makkariin. Sitten menin katsomaan Alfieta pöydän alle. Jatka merkinnän lukemista »

Noutokapula

19.01.2008 klo 16:41

Torstaina, perjantaina ja nyt lauantaina treenasin Alfieta damilla. Aina se otti damin kylppärissä ja haki kun heitin sitä metrin. Teimme tänä pari kertaa kerralla ja n. kolme kertaa päivässä. Olin tyytyväinen.

Kävimme tänään tuulesta ja sateesta huolimatta reippaasti Mylliksellä lenkillä. Lenkin jälkeen otin siipidamin ja näytin sitä Alfielle. Ei ollut kiinnostava! Eddie taasen nouti damin hienosti kun tein sille ykkösmarkkeerauksen. Tämä sai tuolla kerralla riittää, koska olin aivan läpimärkä sateesta.

Kotona annoin Alfielle kylppärissä damin ja se otti sen epäröimättä. Samoin kun heitin sitä metrin.

Mietin, että kun se kuitenkin kotona kantelee kaikenlaista purnukkaa, niin jospa kokeilisin sille ulkona puista noutokapulaa. Pitää ensin hankkia sellainen. Tänään en M&M:n varastomyynnistä niitä löytänyt (loppuneet), mutta viikolla haen jostakin.

Aika erikoista tuo Alfie suhtautuminen damiin. Ettei vaan olisi keskittymisvaikeuksia ulkona? Kun sisällä sujuu niin hyvin.

Se on niin väärin

18.01.2008 klo 21:06

Tänään oli flattinetin vieraskirjassa Bessyn kuoleman syy.

Jälleen myrkytystapaus Lappeenrannassa!! “Bessy” Artnemisflat Conchita kuoli äkillisesti, rajun sairauden johdosta joulun alla. Syyksi on nyt selvinnyt vakava munuaisvaurio, jonka on aiheuttanut mahdollisesti etyleeniglykoli, jota on esim. pakkasnesteissä. Täytyy sanoa, että joillakin ihmisillä on todella sairaat huvit :(

18. tammikuuta 2008 klo19:42:16

Miten turha kuolema! :(

<