Lahden näyttely
Olimme tänään näyttelyssä ja ei ihan putkeen mennyt.
Eddie on tähän mennessä ollut kaikkien mielestä parempi kuin Alfie, mutta Alfie sai paremman arvostelun näyttelyssä.
Elikkä Alfie sai kakkosen (sininen nauha) ja Eddie kolmosen (keltainen nauha).
Kun sain Eddien nauhan ja näin, että se on keltainen, niin vähän ihmettelin, että mikä kumma se tuo on. Arvostelulapussa ei ollut mitään miksi Eddie kolmosen sai.
Molemmat pojat ovat kesken, elikkä junnuja. En vienyt niitä nuorten luokkaan, saatikka avoimeen, mutta jotenkin tuntui, että koirien olisi pitänyt jo olla valmiita. Eikös broilerit kasvateta nuorena isoiksi?….
Vähän sama kuin että päivänsäde lapsitähdissä menestyisivät parhaiten ne, joilla on isot tissit. Aivan kuin lapsilla ne jo kuuluisi olla. Sellaisia asioita kuin esim. länkisääret, vino selkä ym toki voi nähdä jo lapsista, mutta monet muut asiat vielä kehittyvät.
Olisin voinut ymmärtää Alfiella sen kolmosen ja Eddiellä kakkosen, mutta nyt en sitten ymmärrä yhtään.
Alfie: Hyvät rungon mittasuhteet. Pitkät pään linjat. Seisoo ja liikku kapesti ja ahtaasti. Keskivahva raajaluusto, leveä reisi, litteät etukäpälät. Hyvä karvapeite. Kevyt yleiskuva.
Jun H
Eddie: Kapea kevytrunkoinen uros, jolla pitkät päänlinjat ilman voimaa. Löysät luomet. Hyvä etulinja ja hännän kiinnitys. Ilmava ja kevyt kokonaisuus.
Jun T
Mitä järkeä on junnuluokasta, jos siinä pitää olla jo valmiita koiria. Kevyt ja ilmava kokonaisuus olisi muuten sopinut Alfielle paremmin. Eddiellä on löysät luomet, aivan kuten Ellalla ja Nikillä oli kaksi vuotiaaksi. Kun pää kehittyi, niin luomet eivät enää olleet löysät. Noissa arvosteluissa laitoin italicilla ne osuudet, joista olen samaa mieltä.
Taidan olla tyhmä blondi kun kuvittelin, että junioriluokkaan voisi viedä kehittyvän koiran. No, nyt säästyy iso penni kun odottelen tässä, että pojat aikuistuvat.
Kiitokset Helille Alfien esittämisestä ja Kaijalle kuvaamisesta!

Ulla-Maija ja mustat hovawartit kirjoittaa:
27.04.2008 kello 15:42
Ei sitten ehditty näkemään. Yritin välillä bongailla sinne teidän kehälle päin, mutta en löytänyt : (
Toi on kyllä yksi raivostuttavampia asioita, kun koira arvostellaan aikuisena ja se on kuitenkin ihan kaukana aikuisesta. Olen luullut, että nämä luokkajaot koirien iän mukaan tarkoittavat arvostelua sen aikaisesta kehityksestä ja mihin suuntaan ollaan menossa… No ehkä mä olen käsittänyt ihan väärin.
Mutta onnea kuitenkin! Kehäkäyttäytyminen ja osallistuminen oli varmaan kiitettävää, joten ei huolta huomisesta! Annetaan poikien kasvaa lisää ja kohta ne näyttää närhenmunat muille!
Rapsuja pojille!
Kati kirjoittaa:
27.04.2008 kello 21:39
Hyvä, ettei lähdetty Lahteen, tuomarihan oli ihan nuija… Raivostuttaa tuomarit, jotka suosivat tuota “broilerikasvatusta”. Fridalle sanottiin 9kk ikäisenä näyttelyssä: “Erinomaista tyyppiä oleva, mutta vielä kovin kesken kehityksen…” Niin, eikös niiden kuulukin tuossa iässä olla. Mutta hiljaa hyvä tulee…
ramin kirjoittaa:
27.04.2008 kello 22:52
Hmm… Jotenkin tuo broilerikasvatuksen kommentti kuulostaa tutulta. Ihan niin kuin sitä oltaisiin täälläkin päin viime aikoina todettu kun ihmetellään tuomarin sanovan junnusta, että se on niin kovin kesken. Tosin kultsuissa valitettavasti näkyy myös niitä broilereita.
Mutta kerrohan, mitä ihmettä tuo ilmavuus tarkoittaa arvostelussa. Me emme ole sitä vielä oikein ymmärtäneet…
Sari kirjoittaa:
28.04.2008 kello 06:17
Niki oli nuorena myös ilmava ja silloin tiedustelin mitä se tarkoittaa. Kuulemma “vinttikoiramaisuutta”. Kuten ehkä muistat, niin Niki ei ollut ilmava aikuisena. Alfie on tällä hetkellä ilmava kuten Nikikin oli tuon ikäisenä. Aika näyttää jääkö vai muuttuuko.
Vielä tuomarista: hänellä oli harjoittelija-arvostelija. Huh…
Chrisse kirjoittaa:
30.04.2008 kello 08:05
Hei Sari! Touhukasta kevättä komistusten kanssa! Minä seuraan mielenkiinnolla poikien kehitystä, hiljaa hyvä tulee….
Jalo kirjoittaa:
01.05.2008 kello 00:06
Älkää pojat lannistuko!
t: H, H, H, vara-sert, EH, EH, sert, H, H -Jalo