Tuonnit

Tänään tuli uusi Flattiviesti (2/2008), jossa kerrottiin, että viime vuonna flatteja tuotiin ulkomailta kymmenen kappaletta. Kahdeksan Ruotsista ja kaksi Norjasta.

Luvuissa ei ole Eddietä (Englannista) eikä Alfieta (Norjasta) mukana koska en ole niitä vielä rekisteröinyt Suomen Kennelliittoon.

Saan molemmilla koirilla harrastaa ihan kuten Suomen rekkarissakin olevilla koirilla. Molemmat koirat ovat kuitenkin FCI maan rekisterissä.

Tarkoitus on ollut lonkkakuvausten yhdeydessä ne rekisteröidä Suomeen, mutta toisaalta olen myös miettinyt, että mitä etua siitä on. Onko ainut etu jalostustietokanta? Alfien rekisteröinti olisi ilmaista kun se on tuotu Pohjoismaasta, mutta Eddie olisi 63 + 8 = 71 euroa. Mitä hyötyä on maksaa tuo maksu? Ja 71 euroa siitä, että saa ylimääräisen leiman nykyiseen rekkariin… Hanurista koko homma (köyhät valittaa).

No, Alfie ja Eddie varmaan näkyvät vuoden 2008 tuonneissa kun ne tänä vuonna rekisteröin.

2 kommenttia aiheesta

  1. Sari cc guest kirjoittaa:

    “Tarkoitus on ollut lonkkakuvausten yhdeydessä ne rekisteröidä Suomeen, mutta toisaalta olen myös miettinyt, että mitä etua siitä on. Onko ainut etu jalostustietokanta?”

    Ei, vaan se lonkkakuvauslausunto (virallinen tulos). Vain Suomessa rekisteröidylle koiralle voi Kennelliitto sellaisen antaa. Korjatkaa, jos olen väärässä.

    (http://www.kennelliitto.fi/FI/jalostusjakasvatus/tutkimukset/lonkat/Lonkkalausunto.htm)

  2. Sari kirjoittaa:

    On myös keinoja saada se lonkkalausunto siitä maasta, johon koira on rekisteröity.

    Mutta ok: yksi etu rekisteröidä koira Suomen Kennelliittoon, on saada täällä koiralle virallinen lonkkalausunto (joka sekin maksaa erikseen). Mitä muuta etua on siitä, että koira on rekisteröity Suomessa? Kun sillä kuitenkin ne rekkarit on jo toisesta maasta.

Jätä kommenttisi

<