Imuri
Koiranomistajan ei kaannata ostaa halpaa imuria.
Sain pari vuotta sitten vanhemmiltani halvan imurin, joka kyllä toimii kunnes vähän väliä on tukossa. Ostin hiljattain Lidlistä pussittoman imurin ja aluksi vaikutti, että se olisi hyvä. Mutta sekin jää näiden eläinten karvoista jumiin.
Turisti kirjoitti blogissaan Dyson imurista ja olen sen jälkeen niitä vähän katsellut (DC20 animalpro). Hinta on aika huima. Pixmanisssa olisi Suomessa halvimmillaan 389 + 20 kujetusmaksuja. Sitten tietty aloin katselemaan ulkomailta ja niitä saisikin reilu 100 euroa halvemmalla. Arvostelujakin luin ja yhdessä kirjoitettiin, että on kyllä hintansa arvoinen.
Hulluilla päivillä olisi ollut DC19 tarjouksessa, mutta tutkittuani asiaa ei se olisi käynyt. Ainoa ja merkittävä ero oli juuri tuon “karvanimukestokyky”. DC20:ssä on isommat röörit sitä varten = imuri ei mene tukkoon. Ja sitähän juuri haluan kun tähän mennessä vähän joka imuri on mennyt tukkoon.
Englannista hankittu vaatisi ainostaan sellaisen pikku osan sähköpistokkeeseen, koska se on Suomessa ja UK:ssa erilainen. Niitä saa täällä ihan jo lähikirppikseltäkin.
Eilen varmistui, etten lähde Englantiin kyläilemään ensi kuussa, joten jos vaikka käyttäisi ne rahat kunnon imuriin. Eilen vetelin lastalla lattiat ja imuroin perään ja nyt jo on taas karvoja lattialla. No, tänään saa pelkkä lasta riittää niiden siivoukseen.
Koska ensi kuun UK:n reissu jää väliin, niin suunnittelen nyt maaliskuuta. Voisi samalla käydä Crufts näyttelyssäkin. Flattikehä on 7.3.
Aikaisemmat avautumiset imurista:

ramin kirjoittaa:
19.10.2008 kello 14:18
Meillä on tuo DC19 ja hyvin se on jaksanut koirankarvoja vetää sisäänsä. Ei ole ainakaan kertaakaan kaduttanut siihen laitetut rahat. Pölypusseissakin on jo varmaan säästetty pitkä penni.
Anna kirjoittaa:
19.10.2008 kello 14:24
Juu, komppaan edellistä - hyvin on toiminut. Tosin karvaahan noilta lähtee, sille ei voi mitään, mutta on se mukava kun on kunnon peli jolla siivota pudonneet karvat.
Sari kirjoittaa:
19.10.2008 kello 17:09
No, hullut päivät menivät jo. Harmi etten tiennyt tuota aikaisemmin, olisin voinutkin sitten hankkia CD19. Mutta kun ajattelin, että jos sekin menee jumiin.
Odottelen vielä lähemmäs joulua josko tulisi jotain tarjouksia. Jos ei, niin sitten netistä taas tilaukseen.
Kohta varmaan tilaan ruuatkin ulkomailta netin kautta…
Tiina kirjoittaa:
22.10.2008 kello 14:23
Heippa! Mä tilasin meille tuon DYSON DC20 ALLERGY:n ja olen ollut tyytyväinen. Imuroinnin jälkeen ei haise talo imurilta tai koirankarvoilta ja pölypussien hinnoissa ollaan säästetty jo pitkä penni. Ainoa huono puoli tuossa kyseisessä mallissa on suuttimen korkeus; en siis pääse imuroimaan sohvien alle ja sinnehän nuo villakoirat flattitaloudessa yleensä menee piiloon ;o) Lisätarvikkeita sais kuitenkin netistä, kunhan vain saisin aikaiseks tehdä tilauksen…Oot varmaan käynyt tällä sivustolla?: http://www.fi.dyson.com/
Flatit: Rock’n'rol kirjoittaa:
07.11.2008 kello 11:17
[...] ei DC20 vaan DC19. Myyjä sai puhuttua ympäri ja kyllähän Anna&Ramin myös suosittelivat. Otin lisäksi vain saman suuttimen lisänä kuin mikä DC20:ssä on. Allergia suodatinta ei ole, [...]