19.10.2008 klo 12:31
Koiranomistajan ei kaannata ostaa halpaa imuria.
Sain pari vuotta sitten vanhemmiltani halvan imurin, joka kyllä toimii kunnes vähän väliä on tukossa. Ostin hiljattain Lidlistä pussittoman imurin ja aluksi vaikutti, että se olisi hyvä. Mutta sekin jää näiden eläinten karvoista jumiin.
Turisti kirjoitti blogissaan Dyson imurista ja olen sen jälkeen niitä vähän katsellut (DC20 animalpro). Hinta on aika huima. Pixmanisssa olisi Suomessa halvimmillaan 389 + 20 kujetusmaksuja. Sitten tietty aloin katselemaan ulkomailta ja niitä saisikin reilu 100 euroa halvemmalla. Arvostelujakin luin ja yhdessä kirjoitettiin, että on kyllä hintansa arvoinen.
Hulluilla päivillä olisi ollut DC19 tarjouksessa, mutta tutkittuani asiaa ei se olisi käynyt. Ainoa ja merkittävä ero oli juuri tuon “karvanimukestokyky”. DC20:ssä on isommat röörit sitä varten = imuri ei mene tukkoon. Ja sitähän juuri haluan kun tähän mennessä vähän joka imuri on mennyt tukkoon.
Englannista hankittu vaatisi ainostaan sellaisen pikku osan sähköpistokkeeseen, koska se on Suomessa ja UK:ssa erilainen. Niitä saa täällä ihan jo lähikirppikseltäkin.
Eilen varmistui, etten lähde Englantiin kyläilemään ensi kuussa, joten jos vaikka käyttäisi ne rahat kunnon imuriin. Eilen vetelin lastalla lattiat ja imuroin perään ja nyt jo on taas karvoja lattialla. No, tänään saa pelkkä lasta riittää niiden siivoukseen.
Koska ensi kuun UK:n reissu jää väliin, niin suunnittelen nyt maaliskuuta. Voisi samalla käydä Crufts näyttelyssäkin. Flattikehä on 7.3.
Aikaisemmat avautumiset imurista:
Aiheena: tarvikkeet, tuotetesti | 5 kommenttia »
19.10.2008 klo 00:50
Kiitokset Annalle blogin uudesta ilmeestä ja Raminille koodauksesta.
Tarkkana
Aiheena: Yleistä | 1 kommentti »
17.10.2008 klo 09:29
Eilen tulleessa Koiramme lehdessä oli artikkeli BBC:n ohjelmasta Pedigree Dogs Exposed.
Aiheesta voi lukea enemmän esim. BBC:n sivuilta (itse ohjelma ei ollut BBC:n sivulla nähtävissä).
Aiheena: Netistä bongattua, Näyttely, terveys | Ei kommentteja »
16.10.2008 klo 07:33
virähti nopeasti. Miten tuntuukin, että nyt aika kulkee nopeammin?
Pojat voivat hyvin. Saivat ti-to kolmepäiväisen Nemavet -matokuurin. Otto-koiralle jatkoin vielä kaksi päivää lisää. 1 kg:n pakkauksesta kun riittää pitkäksi aikaa matolääkettä
Koirat eivät ole nyt päässeet sänkyyn ja siitäkös selkä tykkää. Selvä parantuminen alkanut tapahtua. Taitaa pojat nukkuessa olla painaantuneena niin lähelle, että lihakset eivät lepää. Toisaalta selkäkippi & MBT-kengät varmaankin myös auttaneet asiaa. Ja viikottainen ratsastus.
Nyt on ollut sisustussuunnittelu menossa. Äiti toikin jo yhdet verhot okkariin ja olen netistä (Annan avustuksella myös) katsellut kankaita & settejä. eBayssä olisi hyviä settejä eikä hirmusti maksa. Tässä yhden eBay myyjän kuvagalleria. Hintaa setillä (peitto, aluslakana ja verhot) on n. 20 punnan tienoilla.
Kankaat pitää tietty olla sellaisia, etteivät kerää koirankarvaa.
Aiheena: Netistä bongattua, sisustus | 6 kommenttia »
08.10.2008 klo 14:12
Harvardin yliopistossa on tehty mielenkiintoinen tutkimus.
Monen koiranomistajan mielestä hänen lemmikkinsä on lähes ajatustenlukija. Asiassa on myös perää, sillä tutkimusten mukaan koira tajuaa ihmisen viestejä. Kokeissa koira tulkitsi ihmisen katsetta ja kätten liikkeitä paremmin kuin simpanssi tai susi.
Tulokset viittaavat siihen, että koiralle on kehittynyt joitakin geeniperimässä kulkevia kognitiivisia piirteitä, joiden ansiosta se ymmärtää ihmisen viestejä.
Aiheesta voit lukea lisää täältä.
Aiheena: Netistä bongattua | 1 kommentti »
08.10.2008 klo 07:31
Keskiviikkona saapuivat hartaasti odottamani MBT-kengät. Toimitus oli todella nopea, vaikka tulivat Englannista (tilattu eBaystä uutena).

Jatka merkinnän lukemista »
Aiheena: lenkkeily, tarvikkeet, tuotetesti, valokuva | 21 kommenttia »
06.10.2008 klo 07:33
eBaystä tilaamani selkäkippi on saapunut ja se on koottu. Hyvin toimii ja flatitkin ovat tyytyväisiä: naama on hyvin saatavilla kun siinä roikkuu pää alaspäin…

Jatka merkinnän lukemista »
Aiheena: Yleistä, valokuva | 1 kommentti »