Hyvää Joulua

25.12.2010 klo 00:18

Joulun tunnelmaa 2010

Joulun tunnelmaa 2010

Talvirieha

24.11.2010 klo 22:35

Kyllä tänään kelpasi tuulesta huolimatta.

Meidän metsälenkkejä näkyy nykyisin täällä.

Rakkauslapsia

24.11.2010 klo 22:04

Sain vieraskirjaan toissapäivänä viestin, että pojista on tullut isä.

Itse asiassa pennut syntyivät jo 25.9 ja niitä oli neljä. Kaksi ovat äitinsä lailla Suomen Lapinkoiria ja kaksi sitten flatti isänä.

Muistan kyllä kun Nella karkasi heinäkuussa juoksuisena tänne; se silloin oli jo astutettu (kerran) ja pojat eivät rysänpäältä jääneet kiinni perheenperustamisesta. Nella astutettiin sitten vielä toistamiseen Suomen Lapinkoiralla.

Pennut ovat myynnissä ja ajattelin keskiviikkona niitä käydä katsomassa (tänään). Tyttö ehtikin sitten jo lähteä, mutta poika oli edelleen naapurissa (½ km päässä). Poikaa ollaan tulossa katsomaan lauantaina. Täysirotuisia ei olla kysytty. Olin yllättynyt, että sekarotuiset menevät niin helposti.

Tässä sitten on kuvaa rakkauslapsesta.

Poika Poika
.
.
.

.

.

.

.

Tässä sitten koko pesuetta minus tyttö:

Pojat Pojat taas

.

.

.

.

.

.

.

.

Naapurin työkaverilla oli aikoinaan flatin & Suomen lapinkoiran risteytys. Oli kuulemma ollut aivat ihana ja elänyt 13-vuotiaaksi.

Kyllähän tuo yksi poika oli eri näköinen kuin nuo kaksi muuta. Jotta koiralle tulee pystyt korvat, pitää molempien vanhempien olla pystykorvaisi kertoi naapuri. Tuolla täysmustalla (samoin kuin siskolla) oli luppakorvat.

Pojat & äiti

Pojat & äiti

Uusi koiratarha

07.11.2010 klo 17:15

Koska vuohet eivät oikein pysyneet famariaidan eikä sähköaidan sisällä, niin pistin ne Pintos-aitaukseen. Se on 2 metriä korkeaa rauta-aitaa ja siinä ne kyllä pysyvät loistavasti. Harmi vain, että se on aitauksista pienin. Olisi luullut että muutaman tuhannen neliön sähköaitaus olisi ollut niille kiva paikka olla, mutta kun se ruoho oli vihreämpää aidan toisella puolella…. Koirat menettivät täten tarhansa.

Wilho ja Minnie edessä, Lumikki & Wilma taaempana

Hankin sitten uuden rullan rauta-aitaa ja se tuli talon päätykulmasta varasto/autokatoksen päätykulmaan (15m). Toinen osuus sitten varasto/autokatos ja talon terassi (~10m).

.

.

.

Aita laitetaan paikoilleenAita saatiin paikoilleen kiitos isukin. Nyt vielä pitää terassilta pari lautaa pätkäistä pois, jotta tuonne tarhaan pääsee (siis koirat).

Kunhan Tapsa (remonttireista & kaveri) ehtii, niin terassi pistetään “umpeen” niin että yläosaan tulee lasit (liukuikkunoilla) ja tuo terassiaita laudoitetaan umpeen (nyt siitä on välit). Sitten tuosta tulee mainio tila koirille pakkasettomilla päivillä kun ne voi jättää terassille kun menee käymään jossain ja koirat pääsevät myös “ulos”. Toistaiseksi tuon tilan valmistuminen on kiireistä johtuen viivästynyt.

Tarhan tekoa:

Koira-aita/portti

29.10.2010 klo 10:26

Olen etsinyt lisää portteja ovensuihin ja löysin Jenkkilästä sopivia. Hinta oli ihan ok mutta kun toimitusmaksu tuplasi hinnan, niin olen kysynyt yhtä puolituttua puuseppää hommiin.

Ikesta saa puisen portin, jonka leveyttä voi säätää. Hintakin kohdillaan kun Family hinnalla 39,95. Makkarin ja olkkarin välisessä ovessa on käytössä myös Ikea portti, valkoinen.

Eteistilan oviaukko on 95cm ja siihenhän tuo Ikea puinen sopisi. Keittiö-olohuone taasen on n. 117cm ja siihen tarvitsisi jonkun muun.

Tykästyin tosiaan noihin Jenkkilän versioihin, joita voi säätää ja ovat itsestään pystyssä pysyviä (freestanding).

Olisiko joku muukin kiinnostunut tällaisesta portista koiralleen? Voisin samalla kysyä kimppahintaakin jos muita kiinnostuneita on.


Aikaa vierähtänyt

28.10.2010 klo 20:14

On jäänyt blogi vähän vähemmälle huomiolle viime aikoina. Moni suosittu bloggaaja on lopetellut blogejaan ja huomaan myös monien muiden hiljentäneen tahtiaan. Syyksi on tarjottu FaceBookkia, joka vähentää bloggauksen tarvetta.

Varmaankin totta. Voi “tärkeämmät” asiat jakaa FB:ssä ja bloggaus jää vähemmälle.

Koirien kanssa on lenkkeilty, treeniriistaa pakasteltu sekä raakaruokaa syötetty. Siinäpä ne oleelliset. Mitä nyt about 2 viikka sitten kotiin tullessa oli 360kpl D3-vitamiinipurkki tuhottuna lattialla. Oksennutin koirat ja vein ne Aistiin (Vihdin päivystävän eläinlääkärin neuvosta). Siellä otettiin vielä verikokeetkin, mutta kukaan ei jäänyt kiinni. Sitten syötettiin 4h välein hiiltä.  Kaikki tämä vain noin 700 euron sijoituksella. Noh,  onnex pojilla on vielä vakuutukset.

Lokakuu on ollut noin muutoin aika paska. 2.10 alko migreenit ja sen seurauksena olen ollut suurimman osa saikulla.  Migreeninkeskeytystä kävin pyytämässä päivystyksessä kahdesti mutta eivät jostain käsittämättömästä syystä suostuneet…

Nyt alkaa olemaan valoa tunnelissa ja voi vähän muutakin tehdä kuin hengittää. Ehdin ennen sairastumista aloittaa lenkkeilyn (hölkkä) koirat mukana ja sitä olisi tarkoitus nyt jatkaa. Ei ole tähtäimessä kuin 15km juoksut maksimissaan kerralla. Minnie on jo yli vuoden ja kun se tuolla metsässä tulee vapaana, niin näillä vielä 6km:n lenkeillä pystyi pitämään sitä hyvin mielin mukana.

poppoo

Minnie 1v

13.10.2010 klo 18:43

Minniellä on jo 1-vuotispäivä. Aika menee nopeasti, juurihan tuo tuli.

Otin kamaran mukaan lenkille, mutta siinä olikin niin paljon kuvia että loppui jo alkumetreillä.

Tässä lisää kuvia linkkinä kun WP:ssä on jotain muutoksia eikä kuvatoiminto oikein pelitä. Tutkin kun jaksan.

Minnie metsässä

Riehaa metsässä

Minnie & Alfie

Minnie & Eddie

Minnie

<