Kuukausittaiset arkistot: 03/2010

Lemu pois

21.03.2010 klo 10:20

Kirjoitin joskus aikaisemminkin aiheesta. Olen käyttänyt etikaa hajujen poistoon.

Eilen pesin toisen olohuoneen isoista matoista, johon kissakin on ruikkinut. Tai oikeastaan koirien patja oli maton päällä ja sitten siihen kissa pissi => meni läpi mattoon saakka.

Etikka on toiminut hyvin kun sitä on sumutinpullolla ruiskinut paikkoihin, josta hajun on halunnut pois. Matto kokonaisuutena (kissan pissaa sekä pennun tähtäilyt eri kohtaan) on vain niin iso, että vaikka etikkaa siihen reilusti laitoinkin, niin en ole vakuuttunut että osui joka kohtaan. Mattoa kun oli muutenkin vaikea pestä kylppärissä kun sitä ei saanut siihen lattialle kokonaan kerralla vaan piti parissa erässä pestä.

Kyselin sitten Tonylta Englannista onko siellä mitään ja onhan siellä toki :)

Eikä millään Suomen hinnoilla. Tuo “piss pois” 2.5 litran hinta näyttäisi olevan 48 euroa ja UK:sta saa ihan kunnolista kenneleille suositeltua tavaraa halvemmalla.

Odor Killeriä suositeltiin ja en vielä ole ihan varma onko tämä juusi se, mutta 2.5 litraa on 19 puntaa eli n. 21 euroa.

Samalla löysin myös tällaisen suositellun tuotteen, joka on n. 5 euroa reilu puoli litraa.

based on 46 reviews

Overall rating
Quality rating
Value rating


Pitää vielä miettiä, mutta jotain voisi ehkä sittenkin ostaa. Kissaforumilla tosin mainittiin että etikka&faily yhdistelmä olisi hyvä ja tuota en olekaan testännut vaan vasta kuulin. Ehkä sitä tosiaan voisi tuolle seuraavaksi vuorossa olevalle matolle kokeilla.  Tuollaisella sekoituksella varmaan se etikkakin paremmin liikkuisi matolla = tulisi raikkaammaksi.

eBay - tuotteita aiheesta>>

img_5280

Kyltti

11.03.2010 klo 08:02

Meitä on ollut kolme erillistä itsenäistä rakennusta omilla tonteillaan samassa osoitteessa. Tämä on aiheuttanut “lieviä” ongelmia. Lomani aikana sain järjestettyä itselleni oman numeron.

Helpompi pyytää kylään kun ei tarvi selittää, että menekin 1062 numeron ohi ja vasta seuraavasta liittymästä ajat 1062:een. Nyt numero on 1056 ja sitä ei muilla ole.

Kävin jo rautakaupasta katsomassa kylttejä ja maksavat maltaita.

Goolettamalla törmäsin Kylttimaxiin ja siellä voi itse suunnitella kyltit erilaisista vaihtoehdoista ja hintakin huomattavasti rautakauppaa huokeampi. Valmiita kuviakin on mitä laittaa kyltiin mukaan jos haluaa (esim. tassunkuva).

Kyltit ja niiden suunnittelu.

Suuria päätöksiä tehtävä: ottaako tassukyltti vai vuohikyltti….

Tuoretta

10.03.2010 klo 08:59

Aloitin karppauksen reilu vuosi sitten. Se oli hyvä päätös, koska sitä myötä on tullut syötyä terveellisemmin: paljon marjoja, kasviksia ym tuoretta. Lisäksi einekset ovat jääneet kokonaan pois. Niissähän on aika paljon “E-koodia“. Hetkeäkään en ole päätöstäni katunut, päinvastoin. Tuore ruoka on investointi terveyteen.

Poppoo

Muistan monia vuosia sitten kun tuttu homeopaatti sanoi minulle, että parasta olisi syöttää koirille kotiruokaa eikä teollisia ruokia. Olin ihmeissäni. En ole enää. Alkaa teolliset ruuat koirillekin riittää.

Jonkin aikaa sitten katsoin dokumentin maissista ja sitä en halua tarjota koirilleni enkä itselleni sen jälkeen. Pojat ovat syöneet Jahti&Vahti ruokaa ja siinä on mm. maissia.

Viimeinen niitti papanoille oli Alfien taas uusiutunut korvatulehdus. Huomasin sen oikeastaan vasta poikien matsin jälkeen kun Eddie yritti hieroa sovintoa nuolemalla ja Alfie murisi. Katsoin korvia ja ne olivat taas aika surkeat. Kun aloin korvainhoidon, niin Eddien nuolullekin loppui murina ja Alfie saali sen taas. Lieko matsikin saanut tuosta alkunsa?

Nyt on sitten puolikas luomupossu tilattu ja jaan sitä koirien kanssa. Kävin tiistaina myös ostamassa pakastetta koirille sekä vihermömmöön aineksia. Täällä Vihdissä on paljon tiloja, joista voi vihanneksia & juureksia  ostaa suoraan ilman välikäsiä. Esim. luomuporkkanoita olen saanut tiloilta halvemmalla kun “teollisia” kaupasta. Eilen kuulin uudesta suoramyyntitilasta Karkkilassakin.

Eilinen tuoreruoka oli pojista niin hyvää, että vielä keskiviikko aamuna nuolivat tehosekoitinta. Se valitettavasti meni rikki heti ensimmäisen Barf satsin valmistuksen yhteydessä. No, olihan se reilu 17-vuotta vanhakin.

Minnie joutuu valitettavasti syömään papanoita 1-vuotiaaksi asti, koska sille en uskalla tuoreruokaa antaa johtuen omasta osaamattomuudestani. Pojilla ei enää ole niin suurta huolta asian suhteen ja tuleehan tässä matkan varrella opittua aiheesta lisää.

Kevättä kohti myös vuohenmaitoa alkaa tulemaan lisäää ja voin siitä tehdä juustoa ja jugurttia, joka sekin on hyvä lisä ruokaan. Vuohenmaitoa saavat tällä hetkellä kaikki koirat kun sitä tulee niin vähän. Meikä sitten sinnittelee kaupan maidolla, joka ei ole läheskään yhtä hyvää kuin tuore maito. Vuohenmaito on koirille lähin emonmaitoa vastaava tuote. Ainakin pistää turkin kiiltämään.

Kesällä tarkoitus olisi myös ottaa kanoja, joten siitä saan sitten kanamuniakin.

En usko, että tuoreravinto tulee kovin kalliiksi johtuen siitä, että voin tiloilta suoraan hakea tuotteita ja sitten tietty omasta takaa saa jotain.  Lisääntyvää tuorekuormaa varten on sitten alkanut tehdä mieli maakellaria, joten se siitä edullisuudesta.

RIP Guiness

09.03.2010 klo 13:20

Suuri persoona ja koira isolla K:lla sekä poikien (ja Ellan) isoisä on poissa.

GB CH Belsud Brown Guiness on tänään lähtenyt pois.

Lepää rauhassa.

Prinsessa päiväkirja

02.03.2010 klo 21:57

Hei kaikki. Olen Minnie 4.5 kk vanha neito.

Mulla on ns. homma hanskassa. Tiedän että kun ruoka tulee, on hirmu kiire ja se pitää saada ekana. Sitten heti kun olen syönyt, ovi automaattisesti avautuu, että pääsen ulos.

Noilla pojilla oli jotain kränää keskenään ja vähän taisi haavojakin tulla. Outoa! Ne saattaa sanoa toisilleen “murr” ja sitten toinen lähtee pois.

Mua ei tollaset “murr” jutut hetkauta. Sivutan ne ihan kun en kuulisikaan ja jatkan entiseen tahtiin.

Jos tulee kovempi “murr” niin sanon tomerana että “hau hau” ja se tarkoittaa että “etkö sä tiiä kuka mä oon”. Saattaa jopa olla, että vastaankin varmuuden vuoksi että “hau hau” ja se siis tarkoittaa sitä että “olen nainen, siis  n a i n e n  ja sä teet just niin ku mä haluun”. Siis ihan turha niiden alkaa mulle mitään selittelee.

Äkkiä noi pojat on sitten loppujen lopuksi hiffannut missä mennään ja että mä oon täällä se, joka määrää. Ja toisaalta ihan hyvin ne on sen tajunnut. Musta on kasvamassa kaunotar, joten parempi niiden onkin heti kättelyssä ymmärtää että niiden tehtävä on mun miellyttäminen. Jos mä haluan vaikka vähän retuuttaa niitä, niin kestäköön kun miehet. Ja jos niillä on jotain erityisruokaa edessä ja olen omani jo syönyt, niin kyllä mä saan mennä sinne osingoille. Jos noi pojat on keskenään sopinut, että toisen ruokiin ei koskena, niin sehän ei siis koske meikäläistä.

No, jos mä nyt tästä vaikka lopettelen tätä mun päivän prinsessa postausta ja otan vaikka kauneusunet. Enhän mä niitä tarvi, mut kuitenkin.

Jiii-haa!