26.06.2010 klo 21:16
Wilma järjesti juhannusyllätyksen: poikakilin.
Laskettu aika olisi ollut viikon kuluttua viikonloppuna. Odottelin synnytystä ensi viikolla, joten vielä olin “turvallisin” mielin. Sitten kuului ovelta koputus ja naapurista tyttö tuli kertomaan, että Wilma on saanut jo kilin kun sellainen on tarhassa.
Ei muuta kuin kiireen vilkaan katsomaan ja siellähän jo kili huojui ja vaappui jaloillaan. Odottelin josko vielä olisi lisää tullut mutta tuohon yhteen se jäi.
Eka kuva kilistä
Tutkin pikaisesti vehkeitä ja pojalle näytti. Kun tilanne oli vähän rauhoittunut tutkin vielä uudelleen en edelleen olin pojan kannalla. Vähän huonosti tullut tutkailtua vuohien vehkeitä.
No, tänään näin kun kili pissi ja kyllä se ns. vatsan alta tuli, että ei ihan pieleen arvaus mennyt
Äiti ja poika voivat hyvin. Lumikki tuojotti kiliä silmät suurina kun sen hyvän matkan päästä näki.
Alfie on ollut vähän liiankin innokas tulokkaasta: se vain vinkuu ja haukkuu ulos aitaukseen. Melkein on meinannut hermo mennä kunnes keksin, että pitäisköhän äijä viedä verijäljelle kun nuo tuoksut noin kiinnostaa. Mikään nome-koira siitä tuskin tulee; sen verran on varovaista sen noutaminen.
Saivat kaikki koirat eilen ternimaitoa: piti tietty tutkia että Wilman maidontuotanto on kunnossa. Suurin osa tosin taisi mennä sille itselleen. Toisesta nisästä tuli ruskeaa maitoa ja isommasta sitten puhtaanvalkoista. Lypsin ohjeiden mukaan ruskean nisän tyhjäksi. Kili on siitä tänään juonut kun ilmeisesti on sopivasti ylempänä eikä tarvi kyyristyä maitobaarille. Tänään siitä tuli valkoista, mutta ihan todella vähän. Pitää varmaan alkaa lypsää sitä ettei surkastu lopullisesti.
Naapuri soitteli ja kertoi että keskiviikkona Wilma & Wilho olivat käyneet tuhoamassa kukkapenkit ja tänään sitten korjailin aitaa. Laitoin äidin ja lapsen siihen tarhaan, jonka vuohet olivat talvella rikkoneet. Sain puutavaralla korjattua ne kohdat, mistä piti farmariaita leikata pois. Kili tuskin karkailee vähään aikaa ja pitää äidinkin tarhassa. Wilho & Lumikki saavat olla koiratarhassa. Tosin säätöjenkin jälkeen Wilho karkaili 180cm korkeasta aidasta huolimatta, mutta jokaisen ylityskerran jälkeen tein lisäsäätöjä ja nyt toistaiseksi äijä pysyy sisällä. Ensi viikolla voisi sitten sitä sähköaitaa hakea. On pitänyt jo jonkin aikaa, mutta kun ei meinaa ymmärtää miten sen saa toimimaan….
Lauantaina, ikää 1vrk
Aiheena: kannykuva, vuohi | 2 kommenttia »
22.06.2010 klo 09:27
Lähimetsissä pidetään kokeita. Kokeen jälkeisinä parina päivänä keräsin melkoisen pinon paparirättejä talteen. Omilla koirilla kun on paha tapa pistellä joitain niistä poskeensa….
Tänään lenkillä taas sama juttu. Paperirättiä aivan törkeästi ympäri metsää. Eli taas ilmeisesti on pukannut alueella koetta.
Kokeet perustuvat vapaaehtoiseen työhön ja arvostan sitä. Vahinkoja sattuu. Mutta näiden kahden kohdalla kyse ei ole vahingosta vaan silkasta välinpitämättömyydestä! Noin törkeä määrä rättiä ympäri metsään ei enää ole vahinko.
Metsässä on useampaan otteeseen ollut armeija melkein viikon. Tämän jälkeen metsä on ollut putipuhdas. Ei turhaa roskaa ympäriinsä. Eli se onnistuu.
Kerään nyt vielä nuo paperit pois seuraavalla lenkillä. Pitää ottaa pari kassia sitä varten. Seuraavasta typerästä välinpitämättömyydestä alkaen otan kuvadokumentaatiota roskista ja lähetän Hiiskulan Kartooon, maanomistajalle esittäen toivomuksen ettei kokeita alueella järjestettäisi. Koska näyttää olevan niin käsittämättömän vaikeaa olla roskaamatta ihan urakalla.
Koirakerhon koe vs. mahdollinen suolitukos koirallani => kumpi voittaa? Tarviiko vastata….
Aiheena: Liikunta, kannykuva, lenkkeily, muuta, terveys, ulkoilu, vääntöä | Ei kommentteja »
04.06.2010 klo 05:36
Ostin pari vuotta sitten liesisuojan. En niistä juuri mitään tiennyt, joten käytäntö osoitti ettei ihan toimi. Ei ainakaan koiran kanssa jos liesisuoja on tarrakiinnityksellä. Luit oikein: tarrakiinnityksellä.
Tänään luin uutisen koiran sytyttämästä tulipalosta ja aloin googlettaa toisenlaista suojusta. Nyt löytyi sellainen jossa nappulat ilmeisesti saa kunnolla suojaan. Tilasin sellaisen heti. Nykyinen suojus ei toimi vaikka sen ylempi osa onkin tuossa jotenkin (kissakin saa sen pois paikoiltaan). Alempi osa (nappulasuoja) irtosi jo ajat sitten ja olen miettinyt josko rautalangalla sen kiinnittäisin yläosaan. Tietty kun ylempi osa ei ole mitenkään kiinni (tarrakiinnitys oli todellinen kuningasajatus…) niin tuskin isommalla painolla tilanne helpottaa mitenkään. Isompi paino siis siitä, että nappulasuojus kiinnitetään taas jotenkin.
Odotellaan muutama viikko tuleeko toimiva suoja.
**** Edit *** Liedex on lopettanut, mutta tässä oiva keino suojata nappulat.
Aiheena: Netistä bongattua, tarvikkeet | 3 kommenttia »
03.06.2010 klo 20:03
Tänään oli tarkoitus mennä Eddie kanssa treeneihin, mutta “pienen” temmellyksen jäljiltä Eddie alkoi ontumaan.
Barbara soitteli matkalta Lopen match show’hun ja kun se oli tuossa suht lähellä, niin juuri uinut Minnie autoon ja menoksi.
Olimme isoissa pennuissa eikä sijoituttu, mutta hyvää harjoitusta kuitenkin koko rahalla (5€).
Aiheena: Näyttely | Ei kommentteja »