Eilen kirjoitin kun tilasin kongit eBaysta USA:sta ja toimitus tapahtui parin tunnin kuluttua tilauksestani.
23.1 tilasin Bookplus.fi:sta kirjan “Dominanssi” ja toimitus luvattiin <5 päivän kuluessa. Tänään sitten tuli viesti, että kirja on jälkitilauksessa. Eli 8 päivän jälkeen huomasivat, että hups! kirjaa ei olekaan. Nyt sivulla on toimituksessa 5-15 päivää. Sähköpostissa ilmoittivat etteivät tiedä toimituspäivää. Rahat kyllä kelpasivat per heti.
Olisihan tuon kirjan saanut Amazonistakin englanninkielisenä ja jos tämän toimitusajan olisin tiennyt. Ostopaikan valinta olisi ollut helppo. Bookplus voisi myös ilmoittaa suoraan sivullaan, että kirjaa ei heillä tällä hetkellä ole. Meikäläisellä pitäisi kirja olla luettuna 29.2 mennessä.
Jälleen yksi syy harkita käyttääkö suomalaista nettikauppaa. Miten ne aina onnistuvat töpeksimään ja saamaan asiakkaasta entisen? Rehellisyys sivulla, että kirjaa ei juuri nyt ole mutta sen voi tilata ja toimittavat myöhemmin kun sitä taas on, olisi vähimmäisvaatimus. Tällöin asiakkaalle jäisi mahdollisuus valita odottaako vaiko tilaa muualta. Mutta ehkä tarkoitus oli saada asiakas vain tekemään tilaus. Meneekö ko. firmalla siis huonosti? Lisäksi kirjakaupan olisi hyvä tuottaa jotain lisäarvoa kirjaastoon nähden. Kirjastostakin saisi varaamalla kirjan jo kohta nopeammin.
Hienoa kuitenkin, että edes 8 päivän jälkeen ilmoittivat että kirja myöhästyy.
***Update***
Pyysin perumaan tilauksen ja palauttamaan summan tililleni ja yhteydenoton perusteella se onnistuu. Hienoa! Tilasin kirjan eBaysta Englannista. Jenkkilästä olisi voineet lähettää nopeammin, mutta kirja nyt kuitenkin on tulossa eikä odottamassa painosta tai vastaavaa. Meikä kun ei ole mikään nopea lukia, vaan kirjan ääreen nukahteleva, niin ehkä saan sen luettua 29.2 mennessä.
Kuten tuossa aikaisemmassa postauksessa vähän mainitsinkin, niin nyt on kolme (3) kongia tilattu.
Päädyin ostamaan ne eBay USA:sta. Edut: halvempi hinta & nopeampi toimitus.
Suomessa ilmoittivat toimittavan 4-5 päivän jälkeen kun USA:ssa tilauspäivänä. Sainkin pari tuntia tilauksen jälkeen kuittauksen, että tuotteet ovat lähteneet. Todellisuudessa tuskin eroa Suomesta toimitettuun, mutta mahdollisuushan aina on.
Kolme kongia on kokonaishinnaltaan (tuote + toimitus) sellainen että verotettava jää alle 10€, eli ei veloiteta.
Ihan kivoja aktivointileluja koirille: Minnielle toissaviikonloppuna pääsin kokeilemaan ja oli kiinnostava. Alfie kokeili seuraavana päivänä, mutta ei oikein syttynyt sille samalla lailla kun oli muutenkin levoton. Tai sitten ei yksinkertaisesti ymmärtänyt mitä sille olisi pitänyt tehdä (liian kiire).
Onnistuisko teiltä merkitä niihin pieniin n. 600g:n pusseihin mitä ko. pussissa on?
Kun ostan 10kg:n laatikon erilaisia lihoja + rasvoja + muita tuotteita, niin niiden laittaminen merkityissä 10kg:n pahvilaatikoissa kotipakastimeen on sula mahdottomuus. Sisältö pitää siis laittaa pakkaseen ilman sitä laatikkoa. Laatikossa on merkintä tuotteesta. Pusseissa ei sitä enää ole.
Tämän jälkeen jäätyneen 600g:n pussukan sisällön tietäminen/tunnistaminen voi olla hyvinkin vaikeaa.
Mikäli haluaa antaa koiralle monipuolisesti ruokaa, niin on hyvä tietää mitä antaa. Varsinkin jos haluaa seurata esim. viikko-ohjelmaa.
Valitettavasti tällä hetkellä tuo on todella vaikeaa. Vaikka olen raakaruuan kanssa ollut tekemisissä 2 vuotta, niin pakastearkusta ottaessa menee arvailuksi mitä ko. tuote on.
Pyyntö teille siis olisi, että myös noissa pussukoissa olisi merkintä mitä ne sisältävät. Onnistuuko?
Musch’ille kiitokset kissanruuan kattavasta merkitsemistä. Vielä kun koiraruokakin olisi.
Kuva-arvoitus: alla oleva tuote on jo hiukan sulanut. Mitä se on?
Siinä välissä on lenssua sairastettu (mitäs pidin taukoa D3:ssa…) ja vähän muutakin. Toissapäivänä taas alottelin lenkit hangessa ja 2.5km oli killeri. Eilen sitten rauhallisemmin 1.7km ja otin 2 vuohea vielä mukaan ettei mene hötkyilyksi.
Torstaina (tänään) sitten jo vähän pitempi lenkki.
Eilen Hilla vuohi jäi kotiin eikä tullut lenkille kahden mukana. Tiistaina vuohet olivat onnistuneet pääsemään aitauksensa ulkopuolella (rautainen 2m korkea aita) “avaamalla portin”. Kun sen illalla vasta huomasin, niin Hilla oli hävyksissä. Lumikki & Nuppu olivat menneet koira-aitaukseen. Myöhemmin löysin Hillan koirankopista, josta sitä kertalleen oli käynyt etsimässä aikaisemmin. Reissusta rähjääntyneenä sillä oli haava jalassa.
Laitoin siihen lasten sukan ja jotta se pysyisi paikoillaan, tarvitsi se kiinnittää jeesusteipillä. Ko. teippi takajalassa sitten osui utareen rupeen eli piti sitten sitä suojata. Uimapuku ei käynyt vaikka kuinka sovitin. Päädyin sitten t-paitaan. Eli Hilla ei sitten päässyt lenkille eikä sillä tuntunut olevan kovaa motivaatiotakaan moiseen.
Sairastelun aikana piilottelin muutaman kerran nameja sisällä ja koirat saivat etsiä niitä + saivat luita normaalia enemmän jyrsittäväksi. Pihalla ne tietty juoksivat, onhan tuossa tilaa, mutta ei vedä vertoja lenkille. Voisi hyvin ostaa kongit ja antaa ruuan niissä, että saavat vastaavassa tilanteessa (lenkkivaje) puuhaa.
Nyt on sitten lenkkeity ja metsässä tongittu & kaivettu, että on saatu puhtia purettua. Vuohet voivat myös hyvin. Samoin kissat. Eli valtakunnassa kaikki hyvin.
Ai niin, tänään löysin pitkän etsinnän jälkeen Icebugin Cortina nastakengät. Hyvä kun on vähän tuota vartta ettei mene lunta sisälle tai joudu erikseen lumisuojia laittaa.
Pojat ovat olleet luonnollisella ravinnolla maaliskuusta 2010 ja Minnie vuoden iästä lähtien. Ohjeita olen yrittänyt parhaani mukaan soveltaa ja toisaalta tuskin noita nyt kovin pahastikaan voi pentuvaiheen jälkeen enää pieleen ruokkia.
Sattumalta löysin veljeni kautta Barffaus-sivuston, jonka omistaja on veljeni entinen luokkakaveri. Otin häneen yhteyttä ja pyysin tekemään lättysille oikeaoppisen ruokavalion. Nyt meillä sitten sellainen on. Onnekseni huomasin etten ihan pieleen tosiaan ollut ruokkinut, mutta petrattavaa luonnollisestikin oli. Meillä on nyt viikko-ohjelma, jota on helppo seurata. Lihapäivinä vaihtelevasti eri lihoja ja sitten on rasvapäivä + sisäelinpäivät. Aamut alkavat lihaisilla luilla. Maksan ja sydämen oli jättänyt liian pienelle ruokavaliossa, mutta nyt se on korjattu. Samoin muutama muukin asia on nyt kunnossa mitä en ollut huomioinut tarpeeksi.
Sinänsä hyvä, että tuo on nyt kunnossa kun satuin ruokaohjelmaa odottaessani törmäämään aika ikävään juttuun papanoissa. Aiheessa kirjoitettiin myös koiran blogissa, mutta ko. blogi on nyt myöhemmin laitettu salasanan taakse. Tässä kuitenkin juttua raaka-aineiden ehkä vaaroista.
Se aika, jonka käytän koirien ruokailun järjestämiseen on suoraan pois ajasta jonka kuitenkin roikkuisin Facebookiissa, joten olen siinäkin mielessä tyytyväinen. Omasta puolestani voin suositella luonnollista ruokaa sekä koirille että ihmisille. Ja tosiasiassa ei sen ruuan laittamiseen kauaa mene. Ja ruokintaohjelman voi aina pyytää jos on epävarma aloittamisen kanssa.
Tänä viikonloppuna alkoikin sitten koulu, joka kestää kesäkuulle. Lauantai ja sunnuntai meni kouluillessa ja ihan kivaa oli. Maaliskuussa alkaisi myös toinen koulu. Ihan kivaa vaihtelua.