Aihekohtaiset arkistot: kasvattaja

Tuhma sana K-15

26.07.2009 klo 23:09

*kele!

Eilen oltiin Tony kanssa treenaamassa ja kuten yleensä Eddie oli hyvä. Alfie oli Tonyn mielestä parempi kuin omastani ja hän kannusti minua yrittämään enemmän ja vaikka kuinka olinkin ohjeita mielessäni vastaan, niin täytyy myöntää, että Alfie alkoi toimimaan paremmin.

Alfie "työn touhussa"

Tony painotti, että treeni on treeni ja koiraa SAA ja pitääkin kannustaa. Näytti auttavan. Yleensä kun en ole yhtä aktiivisesti kannustanut.

Tämä siis lauantaina. Sitten sunnuntaina oli vuorossa varis-treenit ja eipä paljon hymyilyttänyt. Eddie (saatikka Alfie) ei voinut vähempää olla kiinnostunut variksista ja meikä melkein itkua väänsi. Tony ihmetteli, että miksi ihmeessä Suomessa käytetään variksia kun ne ovat ihan “total waste” Englannissa eikä koiria vaadita niitä noutamaan.

Tony ohjaa

Tony ohjaa

Siinä sitten melkein itkua vääntäen sanoin Tonylle, että taidankin tulla Englantiin koirieni kanssa kokeisii kun siellä ei mitään v**** variksia käytetä (en paljon säästänyt sanoissa). Tony vain toivotti tervetulleeksi ja sitten satuin chattaamaan yhden toisen suomaisen flatin omistajan kanssa ja hän kertoi tulevansa mukaan. Varikset kuin vain eivät “sytytä”.

"Please anna minun noutaa!"

Otti sen verran päähän, että  otettuani yhden lohdutus-lasillisen valkoviiniä sain vanhan toimivan ajatuksen variksista. Elikkä ns. Pirkka niksi. Laitetaan varis kreppari polvisukkaan.

Olin aika yllättynyt, että se toimi. Muistaakseni toiminut aikaisemminkin kun flatti ollut epävarma  varisen kanssa ja jos nyt oikein muistan, niin Miran kanssa käytin. Tarkoittaa siis 20 vuotta sitten….

Olin ihan onnesta soikeana kun Eddie nouti sekä piti varista suussa kun se oli krepparissa. Tuo vaakku ongelma alkoi vuosi sitten eikä ole siitä miksikään muuttunut kun vaihtelevin välein olen niitä näyttänyt. Nyt oli suht pitkä tauko ja eipä sekään auttanut.

Hyvällä tuurilla jos sama jatkuu, niin voimme saada taippari läpi Suomessa. Ihan oikeasti olen miettimässä menemistä Englantiin kokeisiin jos varikset eivät Eddietä (ja Alfieta) kiinnosta. UK:ssa niitä ei käytetä.

Harmi hukata (=ei taippareita läpi) muuten toimivaa koiraa jos muuten menee ok paitsi että varikset eivät kiinnosta. Lokit & sorsa & kani kyllä kelpaa, mutta varis ei.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin.

Antivaris tiimi

Vieras

22.07.2009 klo 21:25

Elikkä Englannista Tony (Belsud) on tullut käymään Suomessa viideksi päiväksi.

Kävimme tänään lauman kanssa lenkillä ja Tonya nauratti kunnolla: kaksi koiraa ja kolme vuohen temmeltää sulassa sovussa metsäsää. Hän myös hämmästyi sitä, miten hyvin vuohet seuraavat.
Sitten kävimme tallilla kun keskiviikoisin on ratsastustuntini.

Huomenna on vuohiaitauksen tekoa sekä vuohitalon muotoshommat. Sitten illalla Barbara tulee Napin ja ehkä muidenkin kanssa kyläilemään tänne.

Kuvien ottaminen jäi vähän väliin.

“Vieraileva tähti”

15.07.2009 klo 18:17

Belsud Tony tulee taas Suomessa käymään ensi viikolla. Tällä kertaa 5 päivän reissu (ke-ma).

Jos jotakuta kiinnostaa nähdä / jutella hänen kanssaan, niin ilmoittele. Jotkut ovat jo ilmaisseet tähän kiinnostuksensa.

Käymme myös treenaamassa daminheittimen kanssa, jos joku haluaa tulla treeneihin mukaan. Tarkoitus ei daminheittimestä huolimatta ole ihan WT treenejä pitää. Kunhan haluan kokeilla sen soveltumista omiin koiriini ihan normaalissa pitkässä markkeerauksessa metsässä. Meikäläisen damin heittäminen kuin on sellaiset huimat muutama metriä että eipä tarvi hirmusti koiran mitään markkeerata. Juu, ja tiedän etten voi ohjata ja käyttää damin heitintä samalla. Daminheitin varmasti kiinnostaa näitä alueen nuoria miehiä ja miellellään tulevat treeniapuun sen kanssa.

Koska hän on täällä vain 5 päivää, niin varminta olisi tulla tänne kyläilemään. Tuossa vieressä on hyvät treenimaasot ainakin.

Voit laittaa sähköpostia: sari ät sari piste cc

Keikkaa pukkaa

16.04.2009 klo 06:40

miettii Eddie.

Perjantaina klo 13 Eddiellä on edessä vastaanottokomitean rooli Helsinki-Vantaan lentokentällä.

Maryn poika Tony tulee Suomeen 10 päiväksi ja tietysti Eddie menee vastaan henkilöä, joka valitsi hänet pentueesta tähän maahan. Tämä on Tonyn ensimmäinen vierailu Suomessa. Norjassa hän on käynyt Flat Garden kennelissä kylässä. Harmi, että Norjan pojat eivät tulekaan Suomeen kuten alunperin oli suunnitelmissa.

Lauantaina menemme katsomaan flattien päänäyttelyä Hyvinkäälle. Pojat jäävät vielä kehittymään kotiin. Tony pääsee samalla näkemään Fridan, joka on Belsud koiran suora jälkeläinen.

Mary on poissa

30.10.2007 klo 12:27

Suru-uutiset tavoittivat.

Yritin soittaa Marylle sunnuntaina 21.10 ja kuulin, että hän on ollut sairaalassa 3 viikkoa. He eivät uskoneet Maryn selviävän.

Viime perjantaina 26.10 Mary nukkui pois.

Miten surullista! Suuri flattipersoona on poissa.

Mary on nyt Ellan luona.

UK:n flattikerhon YearBookista poimittua:

This lady has shown considerable dedication to the showing and judging of our Breed. She has judged here and overseas at Championship level for many years becoming one of our most experienced judges. She has been Chairperson of the Judges and Show Sub-Committee for 15 years - always willing to offer help and support and very rarely missed a meeting of a show. Until recently, she actively went working with her dogs picking up during the season and she is committed to maintaining the dual purpose qualities of our Breed. In recognition of her outstanding services to the Breed and Society we would, as a Committee, like to recommend that Mary Grimes is honoured with the award of Life Membership to this Society.

Alfie näyttelyssä

21.10.2007 klo 22:56

Alfie oli tänään baby luokassa. Se sai arvostelut ruotsiksi ja meikä on ko. kielessä surkea.

Laitan tähän kuvan arvostelusta jos joku haluaa lukea (sain sille jo suomennuksen).

Alfie arvostelu 21.10.2007 SNJ:n päänäyttelyssä Hyvinkäällä

Jatka merkinnän lukemista »

Kyläilyä

22.09.2007 klo 11:31

Alfin kasvattaja Norjasta kävi eilen (perjantaina) kylässä. On Suomessa nyt astuttamassa narttuaan.

Olivat kentältä tänne ajaessaan naureskelleet sitä, että narttu varmaan katsoo Eddietä ja Alfia pitkään ilmeellä “ette voi olla tosissanne”. Vähän kokeneempaa urosta kiitos.

Otimme pojista seisomakuvia. Eddiesta niitä sai helpommin, mutta onneksi myös Alfista onnistui yksi kuva. Eddie osaa jo seistä nätisti, mutta Alfin kanssa pitää harjoitella.

Jatka merkinnän lukemista »

<