Aihekohtaiset arkistot: kaverit

Sunnuntai treeniä

15.09.2009 klo 09:04

Kävimme Tiina & Donnan sekä Donnan siskon kanssa sunnuntaina treenaamassa. Vähän pöpelikössö tuli “suunnistettua” ennen kuin paikka löytyi. Poikien treenistä ei ole kuvia kun silloin pitää keskittyä siihen eikä kuvaamiseen.

Vesityön vuoron odottelua kieli pitkänä

Vesityön vuoron odottelua kieli pitkänä
Vuoron odottelua hakuruutuun

Vuoron odottelua hakuruutuun
Tiina & Donna

Tiina & Donna

Donna kotiin

08.09.2009 klo 07:57

Donna lähti maanantai-iltana takaisin kotiin kuntolomaltaan. Sai vielä viimeisenä hoitopäivänä käydä tuossa lähimetsässä lenkillä.

Omistajat olivat hämmästyneitä miten hyvin Donna suhtautui vuoheihin. Sain heiltä hoitopalkkioksi 4 ihanaa Cyprus-mukia ja shampanjaa, joka on kuulemma Eddien taipparinläpäisyä varten…..

Lahjukset

Donnan lähdön jälkeen kävin kaupassa ja sillä aikaa pojat olivat vähän vetäneet tavaroita keittiön tasoilta alas. Selvää eroahdistusta Donnan lähdöstä ;)

Vähän ennen hämärää, tuli 1-vuotias cocktail-uros kylään ja teimme pienen metsälenkin.

Viime viikko meni kyllä todella helposti. Kolme koiraa menee ihan samalla kuin kaksikin. Ainakin jos kaikki ovat noutajia.

Hoitotyttö

05.09.2009 klo 09:46

Donna on saanut hyvää liikuntaa ja virikkeitä hoitoviikkonsa aikana.

Hän on tutustunut vuohiin ja kissoihin. Keskiviikkona pääsi mukaan tallille katsomaan hevosia. Kun laukkasimme ympäri kenttää (koko ryhmä), niin Donna oli kentänlaidalla katsomassa.

Lenkkejä viikon aikana:

Perjantaina oli lihasten kasvatuspäivä = ei lenkkiä, eli lepo. Tosin koiriat olivat reilu 3 tuntia tarhassa, mutta eivät siellä taineet paljon liikkua.

Parina päivänä on tullut tutkittua uusia reittejäkin, kiitos SportsTrackerin, kun sillä voi myös suunnistaa esim. lähtöpisteeseen tai johonkin, missä kävellyt. Torstaina sain jopa merkittyä yhtä reittiä. Kävin ostamassa pari eriväristä sähköteippiä, jotta voin alkaa merkitsemään reittejä metsässä. Torstaina merkkasin hedelmäpussukalla reittiä. Tänään voisi vaikka yrittää mennä samaa reittiä uudelleen. Kyllä nousee meikäläiselläkin kunto kun menee puiden yli ja ali + epätasaista maastoa.

Metsälenkillä

Metsälenkillä
Metsässä

Metsässä
Lenkin varrella

Lenkin varrella

Tyttöystävä

31.08.2009 klo 11:07

Alfiella ja Eddiellä on reilun viikon kaveri kylässä: Donna, ruskea labbistyttö.

Donna tuli sunnuntai-iltana ja alku riehumisen jälkeen on porukka rauhoittunut ihan ihmeen hyvin. Yö meni ihan rauhallisesti ihan kuten muutkin ennen Donnaa.

Kissat ja vuohet ovat Donnalle ihmetystä aiheuttavia. Vuohet ovat isompia, joten ehkä sen vuoksi Donna on jo aika hyvin niihin suhtautuu. Kissa ovat erikoisia ja niitä pitää seurata katsella ja ihmetelle mitä ne ovat.

Kävimme n. 4km:n aamulenkin. Saavat sitten vedellä sikeitä iltalenkkiin asti.

Eddie, Donna ja Alfie

Eddie, Donna ja Alfie
Lenkin jälkeen raikastautumaan lampeen :)

Lenkin jälkeen raikastautumaan lampeen :)

Vieras

22.07.2009 klo 21:25

Elikkä Englannista Tony (Belsud) on tullut käymään Suomessa viideksi päiväksi.

Kävimme tänään lauman kanssa lenkillä ja Tonya nauratti kunnolla: kaksi koiraa ja kolme vuohen temmeltää sulassa sovussa metsäsää. Hän myös hämmästyi sitä, miten hyvin vuohet seuraavat.
Sitten kävimme tallilla kun keskiviikoisin on ratsastustuntini.

Huomenna on vuohiaitauksen tekoa sekä vuohitalon muotoshommat. Sitten illalla Barbara tulee Napin ja ehkä muidenkin kanssa kyläilemään tänne.

Kuvien ottaminen jäi vähän väliin.

R.I.P Otto 1998 - 2009

28.06.2009 klo 21:58

Naapurin koira lähti tänään sateenkaarisillalle. Hyvää matkaa Otto. Kiitos kuluneesta vuodesta, jona aikana olit leikkikaverimme.

Kuva Oton viimeiseltä viikolta

Eddien veli

26.01.2009 klo 09:44

Eddien Baxter-veli alkoi myös bloggaamaan. Viestit ovat englanniksi ja niitä voi lukea englannin kielisestä blgistani. Kirjoittelemme tuota yhdessä Michellen, Baxterin omistajan, kanssa.

<