Aihekohtaiset arkistot: muuta

Tiistai

13.09.2011 klo 23:05

Oli tarkoitus tehdä postaus muusta aiheesta, mutta sitten sain suruviestin Englannista.

Pikku Kupari tyttö jäi tänään auton alle :(

Hän oli pentueen ainut tyttö ja jäi tietty kasvattajalle. Ja sitten kävi näin ikävästi.

Taas on yksi flatti lähtenyt aivan liian aikaisin.

Copper
RIP Belsud Kupari.

Koulu & loma

19.01.2011 klo 17:44

Minnien paluu kouluun ei ollut niin suuri katastrofi kuin luulin. Perustottelevaisuudessa on petraamisen varaa kun on häiriöitä, eli muita koiria.   Damin kanssa sitten ei ollut ongelmia häiriöistä huolimatta. Olin yllättynyt kuinka hyvin se muiden läsnäollessa toi damia. Ilmeisesti pentudami mukana lenkillä on ollut hyvä juttu.

?

Perustottista voi siis harjoitella lisää, koska siinä on parantamisen varaa ilman häiriöitäkin. Paikallaolomatkoja voi aina pidentää. Damia kuljettelen mukana lenkillä. Joskus käytän sitä, joskus en (se vain on taskussa).

Alpit kutsuvat taas ja olen koirahoitolaa etsinut. Inkoon hoitola on todella hyvä, mutta ihan väärällä suunnalla kotiin ja lentokenttään nähden.

Kävin sitten eilen tutustumassa yhteen paikkaan Hyvinkäällä, jonne olin soittanut alustavan varauksen. Ihan kiva paikka noin muuten, mutta illalla henkilökunta lähtee pois ja tulee aamulla. Kukaan ei ole siinä vieressä valvomassa. Eli laitosmainen hoito. Palohälyttimet on ja turvakamera, mutta mitä jos koira sairastuu ja huutaa tuskaansa koko yön? Kukaan ei kuule. Inkoossa esimerkiksi omistaja asuu talossa koirahoitolan vieressä ja kuulee kyllä kovat huudot.

Mietin, että ihan sama kuin jättäisin koirat tänne kotiin ja pyytäisin että naapuri tulee pari kertaa päivässä syöttämään ja päästämään pissille. Yöt ilman hoitoa. Mutta että tuollaisesta vielä joku on valmis maksamaan?

Hoitolaitoksessa oli ihan hyvin koiria. Onkohan niiden omistajat kyselleet tuosta yöjärjestelystä? Kun kerroin tästä yhdelle koiraihmiselle, oli hänkin ihmeissään tuosta. Ei olisi hänkään uskonut, että joku noin pitää koirahotellia.

Nyt tosin näyttää siltä, että saan tänne kotiin koiranhoitajan :) Se olisi koirille paras vaihtoehto.

Kokeen jälkeinen välinpitämättömyys

22.06.2010 klo 09:27

Lähimetsissä pidetään kokeita. Kokeen jälkeisinä parina päivänä keräsin melkoisen pinon paparirättejä talteen. Omilla koirilla kun on paha tapa pistellä joitain niistä poskeensa….

Tänään lenkillä taas sama juttu. Paperirättiä aivan törkeästi ympäri metsää. Eli taas ilmeisesti on pukannut alueella koetta.

Kokeet perustuvat vapaaehtoiseen työhön ja arvostan sitä. Vahinkoja sattuu. Mutta näiden kahden kohdalla kyse ei ole vahingosta vaan silkasta välinpitämättömyydestä! Noin törkeä määrä rättiä ympäri metsään ei enää ole vahinko.

Metsässä on useampaan otteeseen ollut armeija melkein viikon. Tämän jälkeen metsä on ollut putipuhdas. Ei turhaa roskaa ympäriinsä. Eli se onnistuu.

Kerään nyt vielä nuo paperit pois seuraavalla lenkillä. Pitää ottaa pari kassia sitä varten. Seuraavasta typerästä välinpitämättömyydestä alkaen otan kuvadokumentaatiota roskista ja lähetän Hiiskulan Kartooon, maanomistajalle esittäen toivomuksen ettei kokeita alueella järjestettäisi. Koska näyttää olevan niin käsittämättömän vaikeaa olla roskaamatta ihan urakalla.

Koirakerhon koe vs. mahdollinen suolitukos koirallani => kumpi voittaa? Tarviiko vastata….

Minnie & yksi lukuista paperinjätöksistä suussaan

Prinsessa päiväkirja

02.03.2010 klo 21:57

Hei kaikki. Olen Minnie 4.5 kk vanha neito.

Mulla on ns. homma hanskassa. Tiedän että kun ruoka tulee, on hirmu kiire ja se pitää saada ekana. Sitten heti kun olen syönyt, ovi automaattisesti avautuu, että pääsen ulos.

Noilla pojilla oli jotain kränää keskenään ja vähän taisi haavojakin tulla. Outoa! Ne saattaa sanoa toisilleen “murr” ja sitten toinen lähtee pois.

Mua ei tollaset “murr” jutut hetkauta. Sivutan ne ihan kun en kuulisikaan ja jatkan entiseen tahtiin.

Jos tulee kovempi “murr” niin sanon tomerana että “hau hau” ja se tarkoittaa että “etkö sä tiiä kuka mä oon”. Saattaa jopa olla, että vastaankin varmuuden vuoksi että “hau hau” ja se siis tarkoittaa sitä että “olen nainen, siis  n a i n e n  ja sä teet just niin ku mä haluun”. Siis ihan turha niiden alkaa mulle mitään selittelee.

Äkkiä noi pojat on sitten loppujen lopuksi hiffannut missä mennään ja että mä oon täällä se, joka määrää. Ja toisaalta ihan hyvin ne on sen tajunnut. Musta on kasvamassa kaunotar, joten parempi niiden onkin heti kättelyssä ymmärtää että niiden tehtävä on mun miellyttäminen. Jos mä haluan vaikka vähän retuuttaa niitä, niin kestäköön kun miehet. Ja jos niillä on jotain erityisruokaa edessä ja olen omani jo syönyt, niin kyllä mä saan mennä sinne osingoille. Jos noi pojat on keskenään sopinut, että toisen ruokiin ei koskena, niin sehän ei siis koske meikäläistä.

No, jos mä nyt tästä vaikka lopettelen tätä mun päivän prinsessa postausta ja otan vaikka kauneusunet. Enhän mä niitä tarvi, mut kuitenkin.

Jiii-haa!

Kakara

11.12.2009 klo 08:07

Minnie on kyllä helppo pentu. Taas sai nukkua koko yön putkeen. Se tosin nukkuu jo sängyssä…

Olen yrittänyt saada sitä nukkumaan sängyn vieressä paksulla patjalla, mutta kun pojat ovat sängyssä, niin Minniekin haluu sinne.

Se nukahti kiltisti sitten tyynylle. Aamulla herätessä ne kyhnötti Eddien kyljessä tyytyväisenä.

Muutenkin se on helppo. Ellan vastakohta. Sehän oli varsinainen vekkuli ikiliikkuja.

Tosin koko pentue vaikutti harvinaisen rauhalliselle.

Kakara & sen nanny

Kakara & sen nanny.
Näyttelyhäkki on hyvä päikkäripaikka. Sinne on tunkua kun kaikki flatit sinne haluaisivat.

Sairasta, niin sairasta

09.10.2009 klo 20:33

Kaksi flattia myrkytetty.

Flattinsa myrkyttänyt Emmi Vinberg ei ole ensimmäinen eikä valitettavasti viimeinen henkilö, joka syyllistyy koiran väärään kohteluun (ko. henkilön eläimenpitokiellosta enemmän Kennelliiton Koiramme lehdessä nro 7-8).

Niin kauan kuin Suomen valtioissa arvojohtaminen on niinkin vääristyneellä pohjalla, että omaisuusrikos on rikoksena tuomittavampi kuin elävälle olennolle (ihminen, eläin) aiheutettu täysin turha ja julma kärsimys, asiaan tuskin tulee muutosta.

Olisi mielestäni ehdottomasti saatava sellainen laki, joka rangaisisi julmista ihmisiin ja eläimiin kohdistuneista teoista raskaammin kuin omaisuusrikoksesta.

Nykyinen tilanne on sietämätön ja toivoittavasti jo aikaansa elänyt. Muutosta on jo nyt ilmasta. Monien ihmisten (minä mukaanluettuna) oikeustajuun ei mene nykyinen käytäntö. Rikollisiahan melkein hyysätään.

Vielä kun rikoksentekijät yleensä uusivat rikoksia, olisi niille ehdottomasti mielestäni saatava kovemmat rangaistuksen. Millään lässyn-lässyn-lää tuomiolla ei asiaakaan korjata. Elävää olentoa ei saa julmasti kiduttaa.

Tässä flattinsa myrkyttäneen tapauksessa esimerkiksi tuomio oli tämä:

Kokkolan käräjäoikeus tuomitsi naisen 40 päiväsakkoon nuorena henkilönä tehdystä eläintensuojelurikoksesta. Hänet määrättiin myös viideksi vuodeksi eläintenpitokieltoon.

Viisi vuotta on todella lievä eläintenpitokielto mielestäni silloin kun eläimelle on aiheuttu paljon kärsimystä. Ikuinen eläimenpitokieolto olisi ehdottomasti parempi.  Varsinkin kun rikosten uusimis% tutkimuksen perusteella on niinkin suuri kuin on.

Lisäksi olisi kiinnostava tietää miten tätä eläimenpitokieltoa valvotaan? Voiko joku toinen esimerkiksi hankkiä eläimenpitokiellossa olevalle eläimen? Jos kieltoa rikotaan, niin mitkä ovat seuraukset?

Olen myös kuullut kommentteja, ettei vankila paranna ketään. Ehkä ei, mutta kyllähän lakia kunnioittavien kansalaisten on saatava kulkea pelkäämättä rikollisia. Siksi rikolliset olisi hyvä sulkea linnaan  (yhteiskunnan ulkopuolelle) eikä vain miettiä parantaako tapansa rangaistusaikana.

Joskus mietin mikä ajaa ihmisen julmiin tekoihin toista elävää olentoa kohtaan? Jos ihminen on henkisesti sairas ja tekee teon, on se ymmärrettävämpää kuin että se tehdään täydessä ymmärryksessä. Missään tapauksessa se ei kuitenkaan ole hyväksyttävää. Vai ajaako näihin julmuuksiin silkka raivo? Eikö ole keinoja purkaa raivoansa esim nyrkkeilysäkkiin vaan viattomiin olentoihin? Auttaisiko terapia kun ensimmäiset merkit ongelmista ilmaantuvat? Auttaako mikään? Vai olisiko parempi vain sulkea yhteiskunnan ulkopuolelle?

Yhtä lailla on todella kurjaa lukea Münchhausenin oireyhtymästä kärsivästä äidistä/isästä, joka aiheuttaa lapsellensa suuriakin kärsimyksiä sairaudestaan johtuen. Ennen hoitoon jouduttiin, nykyisin hoitoon päästään. Nämä ihmiset tarvitsisivat hoitoa/apua. Ei ole kenenkään etu, että asiaan ei puututa. Ainakin itse toivoisin, että läheiseni puuttuisivat jos minulla alkaisi viiraamaan. Ampumaradalla ihmisiä tappaneen S. Sillanpään vanhemmat muistaakseni olivat yrittäneet puuttua epäkohtiin, mutta se ei onnistunut viranomaisten puolelta. Mikäköhän on tilanne nykyään?

Mikäli olet kiinnostunut enemmän flattien myrkyttämistapauksista, pyydän kääntymään esim näihin websivuostoihin:

Tai googleta aiheesta lisää.

En voi ymmärtää miten joku voi tuottaa viattomalle eläimelle noin suurta tuskaa. Mitä mielessä oikein pyörii ollessaan noin äärettömän julma? Ymmärtääkö itse mitä olet tehnyt? Miksi miksi miksi? Ottaako vastuun teostaan ja hankkii itselleen ammattiapua?

Tutkimuksissa selvisi, että koira oli saanut suuhunsa suuren määrän syövyttävää ainetta. Sen ruokatorvi, nielu, suuontelo ja kielen limakalvo olivat kuolioituneet, irronneet ja tulehtuneet. Asiantuntijoiden arvion mukaan koira ei ole voinut nauttia ainetta omatoimisesti.

Eipä minulla muuta. Puolueiden olisi pikkuhiljaa alettava parantamaan yhteiskuntaa ja sen rakenteita ihan oikeasti. Monet lait kaipaisivat tuuletusta. Arvojohtaminen muuhunkin kun talouteen. Terveydenhoito paremmaksi, jotta tätä myöten rikoksiakin voitaisiin ennaltaehkäistä. Ja toivottavasti tätä myöten ei tarvitse enää ikinä lukea näin ikävää uutista rakastamastaan rodusta.

Huom! näihin samoihin aikoihin yksi flatti sai myrkkyä lenkkipolulla, mutta tämä on täysin erillinen tapaus eikä johtunut koiran omistajasta mitenkään. Omistaja oli eri henkilö kun tuossa aikaisimmin nimeltä mainitsemani.

Suositeltavaa luettavaa:

Lue myös nämä mikäli et pidä kirjoituksesta:

Sananvapaus:

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisuissaan korostanut sananvapauden suurta sisällöllistä laajuutta ja sitä että sananvapauteen kuuluu myös oikeus esittää ikäviä, kielteisiä ja jonkun kannalta jopa loukkaavia asioita.

Kunnianloukkaus

rikoslain 24 luvun 9 §:stä löytyvät tunnusmerkistöt.

Olennaista on, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä. Ollakseen rangaistavaa rikosoikeuden yleiset oikeusperiaatteet edellyttävät myös tahallisuutta. Noin yleisesti ottaen kunnianloukkaus edellyttää sitä, että se tehdään loukkaamistarkoituksessa.

Henkilöönmenevä kirjoittelu  ei ole rikosoikeudellisesti rangaistavaa.

Kunnianloukkaus

Joka

1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka

2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,

on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.

Puurtamista

22.06.2009 klo 18:15

Kotitoimistopäivä. Jatkojohdolla läppäriin riitti virtaa. Naapurista yksi lapsonen kävi tuossa lammessa uimassakin.

Kyllä tällaisena päivänä on kivempi tehdä töitä raikkaassa ulkoilmassa. Miehet mustissakin tykkäävät.

"Mä joka päivä töitä teen"

“Mä joka päivä töitä teen”
Ottokin mestoilla

Pikku Wilho tuli auttamaan raskaan työn raatajaa

Pikku Wilho tuli auttamaan raskaan työn raatajaa
<