30.12.2009 klo 12:03
Flattiforumilla oli linkki Helsingin Yliopiston tutkimukseen .
Löysin erään kiinnostavan pohdinnan sivulta:
voiko auringonvalon puute pentuaikana vaikuttaa koirien luiden tai nivelten muodostukseen (todennäköisesti silloin D-vitamiinin ja kalsitoniinin puutteen vuoksi) ja siten vaikuttamaan esim. lonkkavian syntyyn.
Kaikki 5 kuvattua flattiani ovat tervelonkkaisia ja kevätlapsosia. Eli ovat saaneet auringonvaloa pentuaikana. Minnie syntyi lokakuussa, joten auringonvaloa ei juurikaan ole.
Kirjoitin jo aikaisemmin D-vitamiinista tänne blogiin. Jossain vaiheessa löysin kuitenkin kirjoituksen D-vitamiinin liiallisen saannin haittapuolista koirille. Joissain koiranvalmisruuissa oli ollut liian suuret D-vitamiinipitoisuudet.
Ihan vitamiinipillereihin en koirilla halua lähteä, vaikka itse niitä popsinkin (125µg/vrk, D3). Vuohenmaidossa (itselypsetyssä) pitäisi olla jonkin verran D:tä ja sitä koirat saavat mutteivat ihan joka päivä. Kalaa varmaan kannattaisi antaa kerran - pari viikossa korvaamaan nappularuokaa. Kuivaruuassa on kyllä D-vitamiinia mutta tuskin kovin luonnollisessa muodossa kun on kuivaruokaa. Siksi kalana luonnollisemmassa muodossa. Ja varmaan tekisi hyvää pitää tuota vintiötä ulkona valoisaan aikaan vaikkei se aurinko nyt suoranaisesti paistakaan.
Koirat saivat juuri lohifilettä.
Näyttelyissä näyttää nyt leviävän ilkeä pöpö. Olisi hyvä jos käsidesiä käytettäisiin siellä nyt enemmän. Jos olisin omaa koiraani viemässä, niin antaisin tuomarille lorauksen käsidesiä ennen kuin koskee omaa koiraani. Varminta olisi varmaan itse näyttää ne hampitkin tuomarille.
Kts: Erkin blogi.
Pöpötartuntaa on jo flateillakin.
Pojat
Aiheena: Näyttely, ruoka, terveys | 2 kommenttia »
22.05.2009 klo 11:32
Miehet mustissa ovat päättäneet kokeilla uutta ja kehuja saanutta oliiviöljyä yhdessä omistajansa kanssa.
Kerromme myöhemmin arviomme.

Aiheena: muuta, ruoka | Ei kommentteja »
30.04.2009 klo 07:25
on kallista Suomessa ainakin.
Viime viikolla tuli keskusteluta kerta jos toinenkin aiheesta. Myös toinen osapuoli kummasteli näitä kalliita hintoja.
Otetaanpa vaikka koiraruokamerkki X josta käytetään vaikkapa nimitystä RC. Ko. ruokamerkin adult maksaa Suomessa 66 euroa per 15kg. Vastaava esim. Englannissa n. 45 euroa. RC:llä pitäisi olla Euroopassa ruoka jotakuinkin samanhintaista. Miksi Suomessa on niin kallista? Tätä luvattiin alkaa selvittämään. Eli jos vaikka käyttää ruokamerkkiä RC, niin se kannattaa tilata netin ($38,49) kautta ulkomailta (£38,99). Näin sen ei pitäisi olla.
Samaa ruokaa saa myös ruokakaupoista, mutta eri nimellä. RC ei halua profiloitua ruokakaupparuuaksi, mutta toki haluaa kilpailla sielläkin. Ruoka on eri nimellä, mutta pussukkaa lukemalla tulee aivan sama tavara. Näitä ruokia tosin ei saa 15kg:n säkeissä vaan muutaman kilon. RC tarjoaa myös eläinkaupoissa kissanruokaa, joka on suorastaan sikakallista (1-2kg:n säkki 20€). Samaa ruokaa saa myös ruokakaupasta hintaan 6€ per 2kg.
RC:n 15kg:n pussukan valmistus kuulemma maksaa 5€, joten katteetkin ovat ihan kohdillaan. Siinä mielessä ruuan jatkuva hinnannousu perustuen raaka-aineiden hinnan nousuun on suhteessa kiitettävän reipasta.
No, meikäläisen koirat syövät Jahti & Vahtia, joka “sai hyväksyvän lausunnon” viime viikolla 
Muutamasta kohdasta mainittiin, mutta se oli loppujen lopuksi niin pientä, että täysikasvuisen koiran osalta sillä ei ole merkitystä.
Nyt sitten kissatkin syövät RC:tä, mutta ruokakaupan versiota ja eri nimistä.
Aiheena: ruoka | Ei kommentteja »
02.12.2008 klo 10:03
Pojat siirtyivät jonkin aikaa sitten Royal Canin ruuasta Jahti & Vahti ruokaan. Yhdessä välissä kokeilivat myös pari pussi Ruburia.
Nyt on 4 tai 5 säkki menossa J&V ruokaa ja hyvin on maistunut. Hinta on puolet normaalista RC:n hinnasta (eli ei-erikoisruuasta).
Pojat saavat Extra Energyä, jossa proteiinia 28%.
RC 4800 ruuassa, jota esim. Alfie söi oli 32%. RC 4300 ruuassa on 28% proteiinia.
Tuo RC 4800 ruuan ovh on yli 70 euroa säkki. Jahti&Vahti Extra Energy on 28 euroa säkki.
Ei ole ollut valittamista ruuan suhteen. Tosin Alfielle joudun välillä antamaan vähän extraa, ettei ole liikaa hoikkaa poikaa. Kunhan nuo tuosta vanhenevat, niin uskoisin että voimme siirtyä astetta kevyempäänkin ruokaan (J&V Energy).
Käyn työmatkalla ruokaa hakemassa Vantaan Puuilosta. Agrimarket olisi Hyvinkäällä ja sinne tulee harvemmin mentyä.
Uusi kategoria “ruoka” lisätty.
Aiheena: ruoka | Ei kommentteja »