Eilenhän oli Aprillipäivä, joten varmistukseksi vielä etten todellakaan ole muuttamassa koirien kanssa Italian Alpeille. En vaikka sain ihanan kultsu nartun kanssa pari rinnettä laskeakin
Kesällä myös piha kuuluu projekteihin. Italiasta ostin muutaman sisustuslehden ja sieltä sain lampeen pari ideaa.
Lammin matala ylityskohta. Olisi tarkoitus laittaa yhteen kohtaan tällainen ylitys.
Hiekkaranta kangasta. Vanhemmillani on tällaista kangasta vesiputoksessaan ja tuollaista voisi laittaa myös lammen ympärille.
Olen myös miettinyt, että lammen ruoppaaminen (vaikka sen pitäisi olla parhaimmillan 2m syvä, niin jostain kohdista matala) voisi olla ihan ok. Lisäksi kangas & hiekka, mutta kun lampessa on kaloja, jotka kuolisivat jos tuo tehtäisiin. Muta/savipohja oli mitä mainioin koirien turkille viime kesänä! Moni asia siis on jo nyt niin hyvin, että mitä sitä muuttamaan.
Kaverini Essi on tehnyt sisustussuunnitelman muutamiin paikkoihin kotonani. Hän on tällä hetkellä “remonttikoulutussa” ja on ns. lopputyötä (oma kylpyhuone kokonaan uusikisi) valmis. Koulutus kestää n. 2 vuotta.
Tuo Forbo oli minulle uusi tuttavuus. Essi oli koululla tehnyt yhden toisen oppilaan kanssa lattian & seinät, ja lattiaan oli käytetty tuota Forboa. Olivat kuulemma kaikki kuolanneet lopputuloksen perään. Pitäisi koiriakin kestää
Pojat eivät ole moksiskaan moisesta, niillä maskuliinisuus kestää omistajan sisusutusinnostuksen.
Blogin kirjoittaja kertoi löytäneensä tuon huutamalla. Ei kukaan sattuisi tietämään mistä tuollaisia voisi löytää lisää? Sopisi niin hyvin makkarin sisustukseen tullaiset sängyt.
Toisaalta pojat kyllä nukkuvat mielellään vieressäni sängyssä….
Viime aikoina on tullut kirjoitettua harvakseltaan kun on ollut vähän muitakin askareita.
Lauantaina lähden kahdeksi viikoksi Alpeille. Siellä sataa nyt lunta ja ensi viikolla paistaa aurinko Luntakin riittä yli 5 metriin saakka.
Pojat menevät koirahoitolaan. Aluksi olin ottamassa niitä Alpeille mukaan, mutta kun lentokentältä pitää matkustaa bussilla & junalla kolme kertaa, niin totesin, että anti olla. Ensi vuonna ehkä lähden autolla reissuun ja silloin on helpompi ottaa koiratkin. SASilla iso koira lentää 60€ per suunta. Ei paha.
Varkaille tiedoksi, että naapurin Otto viihtyy tuossa terassillani yötä päivää. Sillä on hyvä purukalusto. Luut joita Eddie & Alfie eivät saa rikki, menee Otolla parilla rykäsyllä.
Jos nyt kuitenkin pääset Oton ohi (mikä ei omalta äidiltänikään onnistu), niin TV alkaa olla vanha, samoin sohvakalusto, mikroaaltouuni, stereosarja ym. Vakuutukset on kunnossa, että uudet saisin tilalle. Noista vanhoista ei taida olla kovastikkaan varkaille iloa, mutta jos kelpaa, niin mikäs meikäläisellä on saadessa uudet tilalle. Keittiökaapeistani tykkään, mutta jos ne otat mukaasi, niin sitten pitää ottaa tilalle tällaiset ihanat raskalaiset.(sivu: 56-57).
Tiistaina vanhempani olivat päivällä käyneet “tiluksillani” ja äiti päästi koirat pariksi tunniksi tarhaan. Olivat kuulemma olleet ihan kiltisti siellä koko ajan (pitämättä meteliä, että päästäkää meidät täältä pois). Olipa helppoa tulla kotiin kun paikat olivat järjestyksessä ja pojat olleet ulkona.