Elmo pipinä
12.04.2011 klo 07:33
Löysin kissani Elmon keskiviikko aamuna lattialta makaamassa. Pää sillä oli ylhäällä, mutta huomasin ettei kaikki ole ok. Se ei pystynyt kävelemään eikä pitämään itseään päätä lukuunottamatta ylhäällä.
Löysin kissani Elmon keskiviikko aamuna lattialta makaamassa. Pää sillä oli ylhäällä, mutta huomasin ettei kaikki ole ok. Se ei pystynyt kävelemään eikä pitämään itseään päätä lukuunottamatta ylhäällä.
Bongasin Eddien jalasta hieman tihkuvan pikku patin. Se on ihossa vain kun sitä saa puristeltua sormien väliin. Yritin hirttosilmukkaa siihen, mutta se ei onnistunut.
Nikiltähän sain hyvin patin pois jalasta hirttämällä.
Pitää vähän seurata tuota.
Lähimetsissä pidetään kokeita. Kokeen jälkeisinä parina päivänä keräsin melkoisen pinon paparirättejä talteen. Omilla koirilla kun on paha tapa pistellä joitain niistä poskeensa….
Tänään lenkillä taas sama juttu. Paperirättiä aivan törkeästi ympäri metsää. Eli taas ilmeisesti on pukannut alueella koetta.
Kokeet perustuvat vapaaehtoiseen työhön ja arvostan sitä. Vahinkoja sattuu. Mutta näiden kahden kohdalla kyse ei ole vahingosta vaan silkasta välinpitämättömyydestä! Noin törkeä määrä rättiä ympäri metsään ei enää ole vahinko.
Metsässä on useampaan otteeseen ollut armeija melkein viikon. Tämän jälkeen metsä on ollut putipuhdas. Ei turhaa roskaa ympäriinsä. Eli se onnistuu.
Kerään nyt vielä nuo paperit pois seuraavalla lenkillä. Pitää ottaa pari kassia sitä varten. Seuraavasta typerästä välinpitämättömyydestä alkaen otan kuvadokumentaatiota roskista ja lähetän Hiiskulan Kartooon, maanomistajalle esittäen toivomuksen ettei kokeita alueella järjestettäisi. Koska näyttää olevan niin käsittämättömän vaikeaa olla roskaamatta ihan urakalla.
Koirakerhon koe vs. mahdollinen suolitukos koirallani => kumpi voittaa? Tarviiko vastata….
Aloitin karppauksen reilu vuosi sitten. Se oli hyvä päätös, koska sitä myötä on tullut syötyä terveellisemmin: paljon marjoja, kasviksia ym tuoretta. Lisäksi einekset ovat jääneet kokonaan pois. Niissähän on aika paljon “E-koodia“. Hetkeäkään en ole päätöstäni katunut, päinvastoin. Tuore ruoka on investointi terveyteen.
Muistan monia vuosia sitten kun tuttu homeopaatti sanoi minulle, että parasta olisi syöttää koirille kotiruokaa eikä teollisia ruokia. Olin ihmeissäni. En ole enää. Alkaa teolliset ruuat koirillekin riittää.
Jonkin aikaa sitten katsoin dokumentin maissista ja sitä en halua tarjota koirilleni enkä itselleni sen jälkeen. Pojat ovat syöneet Jahti&Vahti ruokaa ja siinä on mm. maissia.
Viimeinen niitti papanoille oli Alfien taas uusiutunut korvatulehdus. Huomasin sen oikeastaan vasta poikien matsin jälkeen kun Eddie yritti hieroa sovintoa nuolemalla ja Alfie murisi. Katsoin korvia ja ne olivat taas aika surkeat. Kun aloin korvainhoidon, niin Eddien nuolullekin loppui murina ja Alfie saali sen taas. Lieko matsikin saanut tuosta alkunsa?
Nyt on sitten puolikas luomupossu tilattu ja jaan sitä koirien kanssa. Kävin tiistaina myös ostamassa pakastetta koirille sekä vihermömmöön aineksia. Täällä Vihdissä on paljon tiloja, joista voi vihanneksia & juureksia ostaa suoraan ilman välikäsiä. Esim. luomuporkkanoita olen saanut tiloilta halvemmalla kun “teollisia” kaupasta. Eilen kuulin uudesta suoramyyntitilasta Karkkilassakin.
Eilinen tuoreruoka oli pojista niin hyvää, että vielä keskiviikko aamuna nuolivat tehosekoitinta. Se valitettavasti meni rikki heti ensimmäisen Barf satsin valmistuksen yhteydessä. No, olihan se reilu 17-vuotta vanhakin.
Minnie joutuu valitettavasti syömään papanoita 1-vuotiaaksi asti, koska sille en uskalla tuoreruokaa antaa johtuen omasta osaamattomuudestani. Pojilla ei enää ole niin suurta huolta asian suhteen ja tuleehan tässä matkan varrella opittua aiheesta lisää.
Kevättä kohti myös vuohenmaitoa alkaa tulemaan lisäää ja voin siitä tehdä juustoa ja jugurttia, joka sekin on hyvä lisä ruokaan. Vuohenmaitoa saavat tällä hetkellä kaikki koirat kun sitä tulee niin vähän. Meikä sitten sinnittelee kaupan maidolla, joka ei ole läheskään yhtä hyvää kuin tuore maito. Vuohenmaito on koirille lähin emonmaitoa vastaava tuote. Ainakin pistää turkin kiiltämään.
Kesällä tarkoitus olisi myös ottaa kanoja, joten siitä saan sitten kanamuniakin.
En usko, että tuoreravinto tulee kovin kalliiksi johtuen siitä, että voin tiloilta suoraan hakea tuotteita ja sitten tietty omasta takaa saa jotain. Lisääntyvää tuorekuormaa varten on sitten alkanut tehdä mieli maakellaria, joten se siitä edullisuudesta.
Iltalehdessä uutinen Klaukkalan eläinlääkäriaseman johtajasta. Paikasta, jota kannattaa välttää.
Kävin siellä marraskuussa Alfien kanssa kun Skutille ei päässyt. Alfiella ärtyi korvat tosi pahasti je halusin viedä sen tohtorille ennen viikonlopun alkamista. Alfie sai tuolta korvatippa reseptin.
Pari vkoa myöhemmin kävin Skutilla molempien koirien kanssa ottamassa kennelyskärokotteen. Samalla Eddien tulehtuneita silmiä tutkittiin sekä Alfien loppumaisillaan olevaa korvatulehdusta. Nämä kaikki toimenpiteet Skutilla olivat halvempia kuin tuolla Klaukkalan eläinlääkäriasemalla pelkkä Alfien korvien tarkistus. Tämä asia jäi päälimmäiseksi mieleen. Ja varsinkin kun Skutista tietää, että on hyvä eläinlääkäriasema.
Taidan tietää tuon Klaukkalan johtajattaren. Eläinlääkärin tutkiessa Alfieta oli siellä päälle päsmäri paikalla. Vaistosin ettei hän ole eläinlääkäri, mutta tiesi kyllä paljon asioita. Muistan ihmetelleeni hänen “asemaa” Alfien hoidon aikana.
Miksi tämä asia on tullut ilma vasta nyt? Miksi asialle ei joi aikoinaan tehty mitään?
Uusimpien hiirikokeiden mukaan karnosiini hidastaa ja estää syövän kasvua.
Kts. myös Biovita sivut.
Pojat söivät säännöllisesti viime keväänä karnosiinia ja nyt taitaa taas alkaa sen ottaminen. Tässä välissä on ollut reilut puoli vuotta ilman. Se vain jäi. Samaan aikaan keväällä kun pojat sitä söivät, Alfien korvat myös pysyivät puhtaina.
Meillä oli Leaderin Carnosin 400mg + 80 tabl pakkaus, jonka hinta oli €29.90
iHerbistä saa 90 tabl. pakkauksen hintaan €20 ($29.12). Ensimmäisestä tilauksesta saa $5 alennuksen kun käyttää koodia “KIL429″. Postimaksukin on kohtuullinen $4. Samaa alekoodia voi käyttää ihan yleisesti tuolla, vaikka tilaisikin muuta.
Elikkä pojat jatkavat karnosiinin syöntiä koska ovat flatteja ja alttiita kasvaimille. Minnie taasen aloittaa karnosiinin.
Taloussanomissa oli ihan aiheellinen juttu koirista: Rotukoirasta tuli ongelmaostos.
Nykyisestä Agrian sairastelukärjestä löytyvät muun muassa bokseri, berninpaimenkoira, saksanpaimenkoira ja peräti kolme noutajaa. Varsinkin viimeksimainitut ovat nousseet listoille vasta äskettäin.
Ruotsin sairastavimmat koirarodut / Ruotsalaistilasto 2003-2006
1. Bokseri
2. Berninpaimenkoira
3. Sileäkarvainen noutaja
…
9. Labradorinnoutaja
10. KultainennoutajaTerveyspulmaisia koirarotuja / Suuria terveysriskejä
mm. Sileäkarvainen noutaja
Samassa artikkelissa mainittiin terveenä rotuna mm. Siperinahusky:
Samaan aikaan terveempien koirarotujen elinikäodotukset ovat pidentyneet huomattavasti. Siperianhuskyllä tai laikalla 15 vuoden ylittävä ikä ei ole enää poikkeuksellista.