Joulukuussa ostin potkukelkan, jonka avulla pääsin koirien kanssa lenkille. Alku tietty oli kankeaa, mutta siitä se lähti. Helmikuussa ostin lumikengät kun nietoksia alkoi olla sen verran, ettei tuolla suksellisella potkukelkalla paljon kyntänyt kangessa. Neljä viikkoa lumikenkäiltyä, uskaltauduin metsään Icebug nastakengillä & sauvoilla ja meni odotettua paremmin. Kyllä tuosta polveta joskus kalu vielä tulee.
Tänään sunnuntaina repäsin sitten todella ja otin vuohetkin mukaan lenkille.
Ei ihan sitä pisintä kaavaa vedetty metsässä kun kuulin koiranhaukuntaa ja kuulosti vihaisille maremmoille. Haukunta tosin tuli jo sieltä suunnalta mistä olimme kulkeneet, mutta silti. En halua niihin törmätä ja siksi olen lumikengillä tehnyt polkuja niin, että mahdollisimman hyvin vältän niiden kohtaamisen.
Hyvin lumikengillä tallatulla polulla nyt kantaa. Vuohetkin pysyivät hyvin kyydissä. Koirat tietty menevät polkujen ulkopuolelle “käyttämään lihaksia” hankeen.
Vuohet saivat pitkästä aikaa taas maistella luonnon antimia metsässä. Mitä nyt ovat pääseet jo hyppäämään 180cm korkean rauta-aidan läpi kiitos nietosten + napotelleet pihalta vähän.
Alfie ja vähän Minniekin katselivat välillä vuohia liika innoissaan ja piti rosvoa & poliisia yrittää leikkiä. Onneksi lopettivat pyytäessä. Minnie helpommin kun oli kahden vaiheilla muutenkin. Eddie on ihanan rauhallinen eikä nytkään hötkyillyt vuohista. Kyllähän tuo tilanne taas rauhoittuu mitä enemmän vuohet tulevat mukaan. Näkeväthän nuo tietty päivittäin, mutta onhan se niin kiva leikkiä.
Lenkin jälkeen Lumikki puski itsensä vielä eteiseen ja ravitsi itseään Royal Canin steriloidulle kissalle tarkoitetulla ruualla. Oikeasti.
Tänään piti suorittaa testiajo uudella maasturilla. Maasturi & koirat Opelin kyytiin ja menoksi siis.
Tietyistä syistä en uskalla ihan tuohon lähimetsään, joten menin kauemmas. Metsätietä olikin aurattu ja ajattelin entisen navetan kohdalle jättää auton parkkiin ja ottaa maasturin kyydistä testiajolle. Navetan kohta vaan oli tosi luminen, joten jatkoin matkaa enkä oikeen päässytkään kääntymään ympäri missään. Sitten sitä mentiin auratulla hötöllä vaan eteenpäin. Pääsin vihdoin kääntymäänkin, mutta siinä oli heti höttöinen ylämäki, joten jumiin jäätiin.
Sain naapurin apuihin ja extreme reissusta selvittiin ehjin nahoin. Naapuri “vähän” ihmetteli miksi olen ylipäätään tuolla kun ei sinne olisi autolla asiaa. Ei ole tainut naapuri ajella Helsingissä viime päivinä. Vähän samanlainen kokemus tuo metsätie oli.
The maasturi oli siis kyydissä koko matkan eikä päässyt testiajolle. Kyynärsauvoilla oli käyttöä kun yritin autoa kaivaa esiin. Naapurilla oli sitten lapio mukana + extra mies.
Arvaa harmittiko kun jäi lappari auton viereen kotona? Nyt se todellakin on autossa!
Hyvänä asiana, että koirat pääsivät juoksemaan kun päästin ne metsätiellä vapaaksi ja siinä kyynärsauvoilla autoa kaivaessanikin koirat juoksentelivat into piukeena metsässä. Eddie käväsi pidemmälläkin kun sitä jo yhdessä vaiheessa kaipailin.
Mitä tuli opittua:
Vain maasturilla höttöön! Siinä on lisävarusteena suksivarustus rautojen alla.
Lumilapio autossa aina
Ei tuonne metsätielle autolla
Joo, ei ollut eka kerta kun tätä poppoota tultiin metsästä pelastamaan. Tuossa pari kk sitten auto hyytyi metsään ja kaverini tuli hinaamaan pois. No, maasturi ei hyydy. Sen ajajasta tosin en mene takuuseen.
Uusi yritys joku toinen päivä ja toivottavasti paremmalla onnella.
Ostaa pläjäytin hienon keltaisen maasturin, joka jo koeajossa tuntui hyvälle.
Huomenna voisi koirien kanssa mennä metsätielle testaamaan sen tehoja paremmin. Opel ei oikeen metsätiellä tällä lumimäärällä kulje. Siksi maasturi. Enkä nyt haluaisi kehuskella, mutta käteisellä ostin.
Heijastinliivit ovat olleet kovassa käytössä. Samoin patteriset kaulapannat. Viime viikolla pojilta putosi jonnekin omansa. Minniellä se säilyi. Hyvin oli pari vuotta palvelleet. Pitää seurata jos Lidlissä taas niitä myytäisiin.
Pojat saivat Joulupukilta Liperistä liivit. Ne ovat toimineet tosi hyvin vuosia. Minnien liiviä sain viime lenkillä laittaa paikoilleen kahdesti. Se ei meinaa pysyä ja yhdellä lenkillä aikaa sitten sehän jäi jo melko uutena metsään. Nyt olen sitten hätäratkaisuna ommellut Minnien liivin kahteen tarrakiinnityskohtaan myös nepparit. Toivoittavasti pysyy päällä.
Lauantaina kävin yhdestä paikallisesta lemmikkiliikkeestä hakemassa koirille lihaa ja samalla etsin Minnielle uusia liivejä. Ei ollut yhtä hyviä kuin mitä pojilla on. Kun liikkeenomistaja kantoi 10kg lihakimpaleen autooni, niin pääsin vielä esittelemään liivit. Hän myös kehui noita Liperin liivejä ja sanoi niiden olevan kunnollisia. On kuulemma vaikea löytää. Hän välillä on itse liivejä tehnyt ja sitten myynyt liikkeessä, mutta homma on vähän hankalaa kun hän pitää sellaisesta kankaasta, että yhden liivin teko jo rikkoo muutaman neulan. Samoin hänen ammattimainen ompelijakaverinsa ei oikein ole innoissaa liivien tekemisestä ko. kankaalla.
Minnien liivi on lemmikkieläinkaupasta ja Joulupukki kertoi minulle, että poikien liivit ovat paikallisesta halpahallista. Siispä yritän täällä päin etsiä vastaavia liivejä Minnielle tarjouskaupoista.
Jos joku etsii heijastinliivejä, niin Minnie suosittelee omanlaistaannäteille hihnalenkeille. Ei sovi normiflatin elämänlaatuun ollenkaan. Parempi tietty kuin ei mitään, mutta parasta hankkia kerralla kunnollinen. Poikien 2008 saamia heijastinliivejä voi ihailla siis täältä. Eräpojilla näytti olevan vähän samanlainen.
Minnie & Eddie lähtivät tänään katsastamaan fasuja.
Otin Eddien aluksi autosta mukaan ja kahlasimme hangessa pellon halki rannalle, missä yksi fasukka lensi puuhun. Sitä siis etsimään. Aika nopeesti oli käytetty pyssymiehen, ohjaajan ja koiran energiavarastot kun reisiä myöten ryömimme hangessa. Siinä vaiheessa tuli mieleen, että olispa ottanut molemmat koirat: toinen haussa kun toinen lepää. Jälkiviisautta parhaimmillaan.
Myöhemmin sitten bongasimme takaisin tullessa fasun puussa ja Eddie meni sinne “ylösajamaan” sitä lentoon. Fasu oli toista mieltä. Vaikka Eddie sitten siinä puujuurella haukkui fasulle, niin siinä se vaan viilipyttynä kökötti. Meikä kahlasi ravistamaan puuta ja johan tuli liikettä, mutta fasu sai sitten mennä.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
Minnie joutui olemaan retken autossa. Harmi. Ei enää ollut voimia lähteä hankeen kahlaamaan. Saatiin kuitenkin mukaan hangesta pari jäätynyttä luonnollisen lähdön tehnyttä fasua mukaamme.
Kotimatkalla käytiin pullakahvilla keräämässä voimia. Jaksoi sitten kotona ottaa pari poseerauskuvaakin ennen päikkäreitä.
Serkkuni, labbisimmeinen, suositteli jossain vaiheessa Relaxant‘ia kertoen, että se mm. vähentää lumen paakkuuntumista tassuihin. Niinhän siinä purkin kyljessä sitten luki ja ostinkin pikkupurkin (150 ml) tuotetta.
Laitoin ½-1h ennen lenkkiä tassuihin ja lähdimme lenkille. Alku vaikutti lupaavalta, mutta sitten alkoi tassujen lutkutus. Ehkä se sitä kuitenkin jonkin verran hillitsi, juuri tuon alkumatkan.
Tänään päätin kokeilla sinkkipastaa, jota olen alppireissuilleni ostanut. Reissuilta on jäljelläkin putkiloita. Töhnäsin Minnien & Eddien tassut sillä, Minnien huolellisemmin. Kun se siinä rentona selällään köllötti sohvallakin. Eddie oli tuolissa, joten ei ollut yhtä helppoa ja siinä vaiheessa alkoi Alfie jo “säestämään” rasvaamista. Laitoin sinkkipastaa myös varpaiden väliin.
Taas alku vaikutti todella lupaavalle, mutta sitten päädyin vähän extreme reitille. Joku metsäkone oli hakkuualueelle tehnyt pokua, mutta se ei sitten vienytkään yhden toisen reitin varrelle, vaan sinne piti sitten kahlata. Välillä sekä Minnie että Eddie olivat tassujen kimpussa. Alfiella on niin kiinteät tassut, että niihin harvemmin menee lunta jäätymään.
Sinkkipasta on myös ollut hyvää korvatulehduksissa.
Rapsakka keli oli lenkillä: -20C. Ja vaikka FaceBookissa koirille (muille kuin noutajille) on puettu söpöjä talvitakkeja, niin me lenkkeilemme luomusti. Vuohien ensimmäisen talven aikana jo selvittelin takin/loimen toimivuutta ja opin, että ko. härpäke vain painaa karvaa väärään asentoon ja altistaa herkimmin paleltumille kuin luomuna liikkuminen. Siispä vuoheni elelevät kesät-talvet pihatossa ilman loimia/takkeja ja kasvattavat tuuhean turkin suojakseen. Samaisesta syystä koirani eivät myöskään käytä takkeja ainoana poikkeuksena autossa odottelu, jolloin takki on hyvä. Etelä-Suomessa ei yleensä hirmu kylmä ole. Katiskassa aiheesta on kirjoitettu kattavasti, joten sieltä voi aiheesta lukea lisää.
