Aihekohtaiset arkistot: valokuva

Tassut

04.02.2012 klo 20:35

Serkkuni, labbisimmeinen, suositteli jossain vaiheessa Relaxant‘ia kertoen, että se mm. vähentää lumen paakkuuntumista tassuihin. Niinhän siinä purkin kyljessä sitten luki ja ostinkin pikkupurkin (150 ml) tuotetta.

Laitoin ½-1h ennen lenkkiä tassuihin ja lähdimme lenkille. Alku vaikutti lupaavalta, mutta sitten alkoi tassujen lutkutus. Ehkä se sitä kuitenkin jonkin verran hillitsi, juuri tuon alkumatkan.

Sinkkipastaa tassuissaTänään päätin kokeilla sinkkipastaa, jota olen alppireissuilleni ostanut. Reissuilta on jäljelläkin putkiloita. Töhnäsin Minnien & Eddien tassut sillä, Minnien huolellisemmin. Kun se siinä rentona selällään köllötti sohvallakin. Eddie oli tuolissa, joten ei ollut yhtä helppoa ja siinä vaiheessa alkoi Alfie jo “säestämään” rasvaamista. Laitoin sinkkipastaa myös varpaiden väliin.

Taas alku vaikutti todella lupaavalle, mutta sitten päädyin vähän extreme reitille. Joku metsäkone oli hakkuualueelle tehnyt pokua, mutta se ei sitten vienytkään yhden toisen reitin varrelle, vaan sinne piti sitten kahlata. Välillä sekä Minnie että Eddie olivat tassujen kimpussa. Alfiella on niin kiinteät tassut, että niihin harvemmin menee lunta jäätymään.

Alla videossa Minne & Alfie lumessa tarpomassa:

Täältä löytyy toinen video tältä päivältä.

Relaxant vs sinkkipasta: sinkkipasta voitti.

Sinkkipasta on myös ollut hyvää korvatulehduksissa.

Rapsakka keli oli lenkillä: -20C. Ja vaikka FaceBookissa koirille on puettu söpöjä talvitakkeja, niin me lenkkeilemme luomusti. Vuohien ensimmäisen talven aikana jo selvittelin takin/loimen toimivuutta ja opin, että ko. härpäke vain painaa karvaa väärään asentoon ja altistaa herkimmin paleltumille kuin luomuna liikkuminen. Siispä vuoheni elelevät kesät-talvet pihatossa ilman loimia/takkeja ja kasvattavat tuuhean turkin suojakseen. Samaisesta syystä koirani eivät myöskään käytä takkeja ainoana poikkeuksena autossa odottelu, jolloin takki on hyvä.  Katiskassa aiheesta on kirjoitettu kattavasti, joten sieltä voi aiheesta lukea lisää.

Huuruturpa Minnie

Rentoutus by Minne & Eddie

Rentoutus by Minne & Eddie

Pyyntö tai palaute

27.01.2012 klo 21:05

Rakas Kennelrehu, Murren Murkina, Musch & muut mahd. raakaruoka yritykset,

Onnistuisko teiltä merkitä niihin pieniin n. 600g:n pusseihin mitä ko. pussissa on?

Kun ostan 10kg:n laatikon erilaisia lihoja + rasvoja + muita tuotteita, niin niiden laittaminen merkityissä 10kg:n pahvilaatikoissa kotipakastimeen on sula mahdottomuus. Sisältö pitää siis laittaa pakkaseen ilman sitä laatikkoa. Laatikossa on merkintä tuotteesta. Pusseissa ei sitä enää ole.

Tämän jälkeen jäätyneen 600g:n pussukan sisällön tietäminen/tunnistaminen voi olla hyvinkin vaikeaa.

Mikäli haluaa antaa koiralle monipuolisesti ruokaa, niin on hyvä tietää mitä antaa. Varsinkin jos haluaa seurata esim. viikko-ohjelmaa.

Valitettavasti tällä hetkellä tuo on todella vaikeaa. Vaikka olen raakaruuan kanssa ollut tekemisissä 2 vuotta, niin pakastearkusta ottaessa menee arvailuksi mitä ko. tuote on.

Pyyntö teille siis olisi, että myös noissa pussukoissa olisi merkintä mitä ne sisältävät. Onnistuuko?

Musch’ille kiitokset kissanruuan kattavasta merkitsemistä. Vielä kun koiraruokakin olisi.

Kuva-arvoitus: alla oleva tuote on jo hiukan sulanut. Mitä se on?

Jotain

Nami

17.01.2012 klo 21:25

Voisipa melkein sanoa, että Minnie nauttii uudesta ruokavaliostaan…. ;)

Rapatessa roiskuuRapatessa roiskuu
Ehkä otin, ehkä en. Jugurttia meinaan.

“Ehkä otin, ehkä en - jugurttia meinaan”.

Muunmuassa luonnonjugurtti sisältyy ruokavalioon.

Hyvää Itsenäisyyspäivää

06.12.2011 klo 12:04

Flatit kiittävät heitä, joiden ansiostaan maamme on itsenäinen.

Minnie, Alfie, Eddie

Hälytin

20.11.2011 klo 18:31

Pitkään olen etsinyt hälytintä, joka pitäisi koirat pois tiskipöydältä ja viime maanantaina sellaisen löysin Honkkarista.

Hälytin

Laitteessa on kaksi voimakkuutta (low, high), jotka omaan korvaani kuulustavat ihan samalle. Kun koira oleskelee tiskipöydän lähellä “liian korkeana”, niin hälytin aktivoituu ja sitten itsestään lopettaa hälyttämisenkin. Riittävästi, jotta koira poistuu paikalta kun jäi ns. rysän päältä kiinni.

Yhtenä päivänä kun ajoin pihalle, niin ihmettelin kun koirat (lähinnä Alfie) olivat niin hiljaa. Sekin sitten selvisi kun tulin sisälle: laite aktivoituu myös kovasta haukkumisesta. Hieno vempain!

Samoin se kyllä aktivoitui kun liian pikaisesti laitoin eteisen väliovea kiinni ja tuulenvire osui laitteeseen.
Onneksi se kuitenkin lakkaa itsestään soimasta hetken kulutta.

Tiskipöydän takakulmakorotuksessa on myös kissoille ruokaa ja laite pitää koirat pois sieltäkin.

Hintaa oli alle 10 euroa ja olen oikein tyytyväinen laitteeseen.  Toimii yhdellä 9v patterilla.

Minnien kuulumisia.

Minnien alaluomi on 1½ viikon jälkeen näin hyvä:

Minnien alaluomi 20.11.

Marraskuuta

15.11.2011 klo 08:59

Toissa viikon maanantaina alkoivat taas Sarin koulutukset Lohjalla syystauon jälkeen. Tämä kuu menee perusasioiden kertauksessa ja damit alkavat taas viuhumaan joulukuussa. Olemme pikkulasten ryhmässä Minnien kanssa kun sillä tuota virtaa riittää ja on hyviä harjoituksia rauhallisuuteen. “Vieraassa ympäristössä” vieraiden koirien kanssa on hyvä malttia harjoitella. Täältä voi lukea tarkemmin viime viikon koulutussessiosta.

Viime keskiviikkona Minnie yllätti aamulla alaluomellansa. Siinä oli pikku vekki / viilto.

Yritin muutamalle eläinlääkärille soitella, mutta suurimmaksi osaksi meni vain vastaajaan. Luottoeläinlääkärikin oli poissa ja viestissään kertoi mihin toiseen paikkaan voi olla yhteydessä.

Siinä soittojen välillä sitten kaverini soitteli ja ja oli sitä mieltä, ettei tikkaus onnistu kun se pitäisi parin tunnin sisällä tehdä. Suositteli vain putsaamaan silmää useita kertoja päivässä. Katselin, että yhden tikin voisi laittaa jos yhtään.

Päätin kokeilla ja seurata tilannetta. Sitä varten tietty piti ensimmäisenä päivänä ottaa useita kuvia, jotten vain muistini/kuvitteluni varassa mene. Kuvia lähetin eteenpäin parille kaverille ihan vain varmistaakseni etten kuvittele paranemista.

Torstaina luomi oli paljon parempi ja perjantaina se parani jo lisää. Viikonloppuna uskalsin jo jättää kuvaamatta ja maanantaina otin uudet kuvat. Hyvin tuo tosiaan näyttää paranevan. Onneksi ei ollut iso vekki, jotta parani itsestään.

Eli haavaa on ruiskutettu 3-4 kertaa päivässä keitetyllä vedellä (jäähtyneenä). Lisäksi kävin vihannestiskiltä hakemassa inkivääriä, jota olen sekoittanut ruokaan.

Jatka merkinnän lukemista »

Minnie 2 vuotta

13.10.2011 klo 22:27

Minnie täyttää tänään 2 vuotta!

Hyvää syntymäpäivää.

Synttärisankaritar

Synttärisankaritar
<