Aihekohtaiset arkistot: Yleistä

Aikaa vierähtänyt

28.10.2010 klo 20:14

On jäänyt blogi vähän vähemmälle huomiolle viime aikoina. Moni suosittu bloggaaja on lopetellut blogejaan ja huomaan myös monien muiden hiljentäneen tahtiaan. Syyksi on tarjottu FaceBookkia, joka vähentää bloggauksen tarvetta.

Varmaankin totta. Voi “tärkeämmät” asiat jakaa FB:ssä ja bloggaus jää vähemmälle.

Koirien kanssa on lenkkeilty, treeniriistaa pakasteltu sekä raakaruokaa syötetty. Siinäpä ne oleelliset. Mitä nyt about 2 viikka sitten kotiin tullessa oli 360kpl D3-vitamiinipurkki tuhottuna lattialla. Oksennutin koirat ja vein ne Aistiin (Vihdin päivystävän eläinlääkärin neuvosta). Siellä otettiin vielä verikokeetkin, mutta kukaan ei jäänyt kiinni. Sitten syötettiin 4h välein hiiltä.  Kaikki tämä vain noin 700 euron sijoituksella. Noh,  onnex pojilla on vielä vakuutukset.

Lokakuu on ollut noin muutoin aika paska. 2.10 alko migreenit ja sen seurauksena olen ollut suurimman osa saikulla.  Migreeninkeskeytystä kävin pyytämässä päivystyksessä kahdesti mutta eivät jostain käsittämättömästä syystä suostuneet…

Nyt alkaa olemaan valoa tunnelissa ja voi vähän muutakin tehdä kuin hengittää. Ehdin ennen sairastumista aloittaa lenkkeilyn (hölkkä) koirat mukana ja sitä olisi tarkoitus nyt jatkaa. Ei ole tähtäimessä kuin 15km juoksut maksimissaan kerralla. Minnie on jo yli vuoden ja kun se tuolla metsässä tulee vapaana, niin näillä vielä 6km:n lenkeillä pystyi pitämään sitä hyvin mielin mukana.

poppoo

Minnie 1v

13.10.2010 klo 18:43

Minniellä on jo 1-vuotispäivä. Aika menee nopeasti, juurihan tuo tuli.

Otin kamaran mukaan lenkille, mutta siinä olikin niin paljon kuvia että loppui jo alkumetreillä.

Tässä lisää kuvia linkkinä kun WP:ssä on jotain muutoksia eikä kuvatoiminto oikein pelitä. Tutkin kun jaksan.

Minnie metsässä

Riehaa metsässä

Minnie & Alfie

Minnie & Eddie

Minnie

Toiset MBT-kengät

22.05.2010 klo 09:01

Eilen tuli uudet MBT-kengät Englannista (eBay). Edelliset voivat hyvin ja käytän niitä todella paljon. Siksi piti hankkia lisää. Yhdet vähän siistimmät ja toiset nuo ns. “vaelluskengät”.

Tässä pojat taas saavat esitellä kenkiä:

Eddie & Alfie + popot

Kesäisin tulee aina pidettyä lenkilläkin MBT-kenkiä. Talvella ja liukkaalla niitä ei oikein voi pitää. Töissäkin ne on ja siksi piti vähän “söpömmät” tilata tällä kertaa.

Niin kuin tuhka tuuleen

17.04.2010 klo 08:17

Meni viikonlopun alkuperäiset suunnitelmat.

Tonyn piti tulla Suomeen perjantaista maanantaihin, mutta lentokoneet eivät lennäkkään. Pakettikaan, jonka hän lähetti etukäteen, ei ole vielä saapunut. Saattaa johtua, ettei posti vain ole sitä toimittanut kun menin siirtämään postilaatikkoa ja siitä tuli suuri draama. Paketissa on n. 20kg Belsud historiaa, jota piti käydä läpi ja skannailla.

Viime maanantaina käytiin hurttien kanssa taas koirakoulussa. Tällä kertaa Alfie pääsi seurapiiripojaksi. Minnie kanssa treenailtiin reilu puoli tuntia, mutta sitten alkoi huomata sen väsyvän. Sitten vaihdoin Alfieen. Sehän on viime aikoina kehittynyt aivan käsittämätöntä vauhtia. Nyt sitten huomasi, että se kehitys ei välttämättä näy kun on vieraita koiria lähellä…. “Pientä” keskittymiskyvyn puutetta ja vinkumista. Ei hirveesti toivoa, että muistaisi markkeerata damin jos ei heti päässyt sitä hakemaan ja läheltä. Kodin lähellä on onnistunut paljon pitemmät matkat kun ollaan oltu Alfien kanssa kaksisteen. Mutta tuo oli hyvä tietää: pitää ottaa häiriöitä mukaan enemmän.

Minnien kanssa koulutus menee mielestäni helposti. Eihän se välttämättä osaa, mutta silti sen kanssa on helppoa kun vaikuttaa täysipäiselle ja oppimiskykyiselle. Rauhallisempi se on kuin pojat. Niki oli myös suht helppo koulutettava. Kärjistäen Nikin ja Minnien molempia vanhempia on käytetty “oikeisiin” tarkoituksiin rotua ajatellen ja jälkeläiset ovat täysipäisempiä kun nuo, joiden vanhempia ei olla.

Eilen kävin hakemassa luomupossua ja koirat saivat monta säkkiä ylimääräistä kaupan päälle (ihmisille kelpamatonta mitä jäänyt). Pussillinen sian korvia. Ja tietty sorkkia ja muuta kivaa ylimääräistä. Herkuteltu jo on :)

Aurinko paistaa ja voisi lähteä koirien & vuohien kanssa metsään eikä täällä netissä keikkua.

Lenkillä

Sitä sun tätä

17.02.2010 klo 08:43

Koko poppoo kävi maanantaina ottamassa rokotukset.

Minnie painoi 16kg, Eddie 34 ja Alfie 35.

Pojat ralliradalla

Tiistaina löydettiin metsästä oikein mahtava rallirata. Siellä on vähän hakkuuhommia tehty ja jollain pienellä vehkeellä tehty siks’sakkia metsän. Siinähän me sitten menimme ja hauskaa oli. On se hienoa kun pelkkä kiemurtelu saa jo hyvälle tuulelle :)  Täältä voi katsella karttaa reitistä ja lisää kuvia (kiemurtelu ylhäällä, näkymää voi suurentaa).

Pari tuntia lenkin jälkeen kuulin kuinka Alfie pissi yläkerrassa! Lorina vain kävi. Ei muuta kuin korjaamaan ja vähän googlettamaan kun tuo pissiminen on vähän viime aikoina lisääntynyt. Tuollaista ei aikaisemmin ole ollut. Löytyihän se syykin: juoksunarttu lähellä. Naapurissa tosiaan on juoksut menossa. Samalla googletuksella löysin neuvoa C-vitamiinin lisäämisestä ja tuli sitten annettua sitäkin pillerinä, ihan vain varmuuden vuoksi.

Myöhemmin illalla Alfie loukkasi tassunsa johonkin. Vielä aamullakin sitä hieman ontui,  mutta on jo paljon parempi. Pitää katsoa pääseekö tänään sen kanssa lenkille vai pitääkö suosiolla välipäivän.

Jatka merkinnän lukemista »

TS: Rotukoirasta tuli ongelmaostos

10.01.2010 klo 12:11

Taloussanomissa oli ihan aiheellinen juttu koirista: Rotukoirasta tuli ongelmaostos.

Nykyisestä Agrian sairastelukärjestä löytyvät muun muassa bokseri, berninpaimenkoira, saksanpaimenkoira ja peräti kolme noutajaa. Varsinkin viimeksimainitut ovat nousseet listoille vasta äskettäin.

Ruotsin sairastavimmat koirarodut / Ruotsalaistilasto 2003-2006

1. Bokseri
2. Berninpaimenkoira
3. Sileäkarvainen noutaja

9. Labradorinnoutaja
10. Kultainennoutaja

Terveyspulmaisia koirarotuja / Suuria terveysriskejä

mm. Sileäkarvainen noutaja

Samassa artikkelissa mainittiin terveenä rotuna mm. Siperinahusky:

Samaan aikaan terveempien koirarotujen elinikäodotukset ovat pidentyneet huomattavasti. Siperianhuskyllä tai laikalla 15 vuoden ylittävä ikä ei ole enää poikkeuksellista.

Jatka merkinnän lukemista »

Hyvää Joulua & Onnellista Uutta Vuotta 2010

23.12.2009 klo 09:34

Joulu 2009

Jouluntoivotukset koko laumalta!
<