Korvanhoitoa

Minnien vasemman sisäkorvan poistosta tulee kohta jo vuosi. Koko vuoden olen säännöllisesti pari kertaa viikossa putsannut Minnien oikeaa korvaa. Hyvin mahdollisesti tälle tahdille ei ole pakottavaa tarvetta, mutta mielummin näin kuin riskeerata jäljellä oleva korva. Ongelma on aika pitkälle ahdas korvakäytävä. Siihen kun vielä kesäisin lisää Minnien innon uimiseen, niin varovainen pitää olla. Otoclean Tässä vuoden aikana
sileäkarvainen noutaja

Vuosi vaihtui vähän rankemmin

Vuosi vaihtui. Eikä niin miellyttävissä merkeissä. 5.1. tuli jäähyväisten aika ihanalle Aino-vuohelle. Ei ehtinyt edes 2 vuoden ikään. Aino alkoi marraskuun lopulla horjumaan ja vaappumaan eikä aina oikein pysynyt pystyssä. Tuo kaikki helpotti kun sai eläinlääkäriltä vitamiinipistoksia. Kun horjuminen ja vaappuminen sitten uusiutui vain 5 viikon kuluttua, oli kyseessä jotain vakavampaa kuin vitamiinin puutos (lähinnä kai

Hyvää uutta vuotta

Hyvää uutta vuotta kaikille flateille ja flatinmielisille. Ja toki muillekin. Vuosi vaihtuu pian ja toivottavasti vuodesta 2019 tulee meille kaikille parempi kuin 2018. Vuoteen 2018 mahtuu hyviä asioita, mutta myös raastavaa luopumista: Helmikuussa Alfie siirtyi sateenkaarisillalle Kesäkuun lopulla Eddie lähti Alfien perään Pari kuukautta meni kahden tytön, Minnien ja Hanien, kanssa. Elokuun lopulla tuli Mickie, jolle Alfie

Uusi poika tiluksilla

Mickie, Kalexas Dunrobin Castle, liittyi remmiin elokuun lopulla. Hänellä on isot saappaat täytettävänä Eddien & Alfien jälkeen. Tämän postaus on vähän kestänyt verkko-opintojen ja muiden säätöjen vuoksi. Tekemistä on riittänyt. Lisäksi olen miettinyt sivuston muokkaamista vähän kivempaan muotoon, koska etusivun koirarivistö ei toimi kännyllä kuten läppärillä. Mickie tuli Norjana vuoristoista ja upeista maisemista Suomen vähän tasaisempiin maisemiin.

Kauan se kesti, mutta tulihan se

Eddien tuhkat olivat tyylikkäästi valkoisella laatikossa, jossa oli piirros koirasta pilven päällä. Sitten kun aukaisin sen laatikon, niin ensimmäisenä tuli vastaan kortti tekstillä "Eläinystävänne muistoa kunnioittaen".

Onni on

Onni on sitä kun talo on täynnä flattimäistä elämää.

RIP Eddie

Eddie, Wheathold Tom Kitten 10.4.2007 – 29.6.2018 Kesäkuun 29. oli raskas päivä: oli tullut aika hyvästellä Eddie. Vielä vajaa kuukausi sitten kävimme lenkillä (video). Sitten pikkuhiljaa Eddie alkoi hiipumaan ja lenkkeily jäi. Yhtenä iltana viikko sitten Eddie tuli läähätellen vastaan ovelle. Annoin tupla-annoksen kipulääkettä ja sen jälkeen normiannoksen joka päivä. Pihalla hän  jaksoi touhuta hiljalleen vähenevästi

Vesileikkejä

Suomi on paistatellut helteessä viime päivät ja koirat ovat päässet nauttimaan kotilammesta. Huomasin Lidlissä myytävän pari kivaa lelua, joita voisi damien sijaan heitellä lampeen. Hintakin kohdillaan. Tuollainen pallonsingotin on ollut ennenkin ja ei mitään  mielikuvaa miten sille kävi. Sen muistan, että oli hyvä. Tuo toinen uusi tuttavuus, mutta kuten pallokin, lentää hyvin ja pitkälle. Kunnes ostoa seuraavana

Mitä etua etätyö tuo koiranomistajalle

Remote work is more flexible than working in the office for 9 to 5. You'll get to spend more time with your dogs and lower you own stress levels.

Kannattaako koiravakuutus ottaa?

Vakuutuskustannukset kahdeksan vuoden ajalta verrattattuna €3.000 koiranhoitokustannuksiin. Paljonko maksaa vakuutusten ja omavastuun kanssa verrattuna siihen, ettei vakuutusta ole.

Eddie 11 vuotta

Eddie täytti kunnioitettavat 11 vuotta huhtikuun 10. Upeassa säässä metsälenkillä ja kieritty puhtaassa yöllä sataneessa lumessa auringon paisteessa. Illan kruunasi raakakakku!

Korvaongelmia

Minnien selviytymispäiväkirja: korvakivusta leikkaukseen sekä vihdoin takaisin normaaliin elämään.
Tagged under: ,

Elämä jatkuu

Keskity oleelliseen eli koiriin. Koirat tekevät onnelliseksi.

Suuri suru

Alfien lähtö satuttaa ja kiitollisena ihmisistä, jotka jaksavat tukea ja kannustaa surun keskellä.

RIP Alfie

Alfie, Flat Garden's Alfred XV 19.5.2007 - 7.2.2018

Yskä

Elämää kahden vanhan herran kanssa. Jokaisesta yhteisestä päivästä kiitollinen. Juurihan nuo olivat nuoria poikia ja nyt jo lähentelevät 11v. Aika menee vauhdilla.

Rauha palaamassa

Juoksuaika alkaa olla ohitse ja toivottavasti pääsemme palaamaan arkeen takaisin. Kunhan toista juoksua nyt ei tulisi heti perään. Portit kärsivät pieniä vahinkoja (taas) ja pääsee korjaamaan kun tilanne ohi.

Poikahousut on pop

Pojat ovat trendien aalloilla. Tyylissä löytyy ja huippuhienot pöksyt viimeistelevät stailauksen. Miksi housut? Koska tytöillä juoksu, on poikapöksyt pop.

Kiia kissa

Kiia kissa liittyi joukkoon marraskuussa. Tulee Leevin kanssa hyvin toimeen. Joko olisi aika taas pitää kissanristiäiset?

Hyvästit Lotalle

Lotta kissa ei koskaan palannut kotiin kesän jälkeen.

Bloggaus

TOP