TV-tähdet

Flattit esiintyivät pikaisesti Kuningaskuluttajan yhdessä jaksossa. Juoksivat pimeässä metsässä joulukuussa kun testasin pyörän valoja. Jakso tuli ulos neljä kertaa helmikuun aikana. Flatit näkyvät kohdassa 4:02 – 4:14. Moon on hyvä valo pimeässä metsässä ulkoiluttaa koiria. Halo on n. puolet halvempi kuin Moon ja sen vuoksi ihan harkittava vaihtoehto. Hinta ei ihan korreloi laatueroja, vaan Halo oli melkein

Koiran kuvaus

Mustan koiran kuvaaminen ei ole helppoa 🙂 Otin kameran mukaan lenkille ja napsin yli 500 kuvaa. Netistä löytyy hyviä vinkkejä mustan koiran kuvaamiseen. Joskus voisi ajan kanssa lukea niitä läpi. Vinkkejä mustan koiran kuvaamiseen Mustan koiran kuvaaminen ilman salamaa / salamalla Musta kohde Yleisluontoinen / video: Näin otat onnistuneen kuvan koirasta (ei keskittynyt mustaan) Musta
Tagged under:

Lenkillä taas

Viimeisestä yskäyksestä alkaa olla kaksi viikkoa (tiistaina) ja eilen teimme ensimmäistä kertaa normaalin lenkin. Tänään uudelleen ja isommalla kokoonpanolla 🙂 Tänään tuli hankittua taas vitamiineja koirille. Koska ovat raakaruualla, niin tarve ylimääräiselle sinkille ja e-vitamiinille ja lisäkivana probiootit. Näitä kun hankkii hevosille tai vielä paremmin tuotantoeläimille, niin hinta on todella paljon edullisempi kuin koirille erikseen ostettuna.

Kennelyskä

Kun Haniella oli juoksu, niin käytiin poikkeuksellisesti Minnien kanssa koulutuksessa 21.12. Reilu viikko sen jälkeen Minnie alkoi yskimään. Aluksi kuvittelin, että sillä oli jäänyt jotain kurkkuun. Käytiin lenkilläkin, että saisi röörit auki. Yskä paheni. Sitten arvasinkin mistä on kyse: kennelyskä. Jonkin ajan kuluttua alkoi myös Hanie yskimään. Sitten kuului Eddien suusta köh-höh. Eddien yskä kesti

Hyvää Uutta Vuotta

Kaikkia hyvää vuodelle 2016!    

Hyvää joulua

Tonttu kun hiipi meidän pihaan, varoen tartuin sen punaiseen hihaan. Pyysin: viestin viethän ystävälle, niin paljon toivoisin hyvää hälle. Tuoksua kuusen ja kynttiläin, iloa riemua kukkurapäin. Lämpöä, rakkautta läheisten, ystävän jouluisen halauksen.

Flatit – personal trainerit

Koirat pitävät huolen, että kunto nousee. Nyt lenkillä 2 x päivässä. Tuolla metsässä välillä on kohtia, jossa pitää taluttaa pyörää. Hauska huomata, että fillarilla vauhti on reippaampi kuin autolla lenkittäessä, jolloin koirat juoksevat auton edessä ja niiden tahtiin mennään. Pyörällä uskaltaa mennä reippaammin. Jos itse jaksaa, niin jaksaa koiratkin. Eilen ostin Alfieta varten tabletteja, joiden

Joulukuun pyöräilyt

Sain testikäyttöön 4kpl fillarin valoja ja sitä myöten tuli pimeällä käytyä koirien kanssa fillaroimassa metsässä. Kaksi valoa neljästä oli hyviä. Harmi vaan kun testit loppu ja valot piti palauttaa. Päivällä kuitenkin näkee fillaroida, joten taas suuntasimme koirien kanssa metsään. Taisi olla 4v sitten kun viimeksi oli näin lumetonta, mutta kyllähän se kunnon lumi tuli sitten

Eka juoksu

Haniella on nyt ensimmäinen juoksu. Hän on 1v 2kk ikäinen. Sunnuntai aamuna olohuoneen lattialla oli pieni pissilätäkkö. Ei kyykkypissimäinen, vaan ihan sellainen merkkauspissin tapainen. Olin tuossa jo aikaisemminkin tehnyt Hanielle paperitestiä, mutta valkoiseksi jäi. Eilen illalla lenkin jälkeen näin kun Alfie nenä pepussa seurasi Hanieta hetken. Sitten taas paperitesti. Ja pienen pienet tahrat jäivät. Maanantai aamuna

Koirien heijastinliivit

Pojat saivat tänään Clas Ohlsonin heijastinliivit. Olin ottanut ennen shoppailua mitat pojista: kaulan- ja rinnanympärys sekä rungon pituus. Ko. liivit olivat sitten mitotukseltaan ilmoitettu yhdistelmä kaulaa & rintaa ilmeisesti. Mietin L:n ja XL:n väliä ja myyjä kertoi, että XL on toooosi isoille koirille. Kotona tuli huomattua, että flattiuros on sitten toooosi iso koira. L kyllä
Tagged under:

Aforismi malli

Alfie on saanut vähän toimia aforismimallina viime aikoina. Hienoinen “Alfie” teksti löytyy kuvista. Tällaiset höpsöttelyt keräävät paljon enemmän huomiota kuin ihan tärkeät aiheet. Tuo stressiaforismi sai parissa päivässä yli 52.000 näyttöä. Myös Hanie & Minnie ovat ollet kumpikin yhdessä aforismissa.

Treenit alkoivat taas

Pitkä tauko maanantai treeneissä loppui marraskuun alkuun. Hanie kävi tosin Nalle veljensä luona Siuntiossa viikottain jatkamassa huomattavasti vapaammissa merkeissä metsästyskausitauon aikana. Viikko sitten ei mennyt ihan Strömsöössä. Kiireessä unohdin namit ja muutekin pitkästä aikaa erilainen ympäristö = Hanie ei oikein viitsinyt keskittyä. Kun saimme lahjoituksena nameja, niin homma lähti pyörimään vähän paremmin. Tällä viikolla ei enää namit

Tytöt hieronnassa

Torstaina oli tyttöjen vuoro hierontaan. Viime viikolla tiistaina pojat saivat ikänsä puolesta hieronnan ja samalla tuli tilattua tytöillekin.

Raakaruuan hinta

ja vähän laatukin. Pojat aloittivat raakaruuan maaliskuussa 2010, eli reilu 5,5 vuotta sitten. Muistan silloin, että lemmikkikaupassa oli kyltit, että ruoka ei ole ihmisravinnoksi kelpaavaa. Kieltämättä muistan itsekin miettineeni voisiko sitä syödä. Hinta oli nimittäin sen verran houkutteleva (eli halvempaa kuin mitä kaupasta ihmispuolelta saa). Eipä ole enää. Huomasin eilen keskiviikkona, että meillä alkaa taas

Pojat hieronnassa

Tänään pojat pääsivät hierontaan. 8-vuotiaiden seniorien etuja. Hieronta oli kotona. Aluksi tehtiin kartoitus poikien terveydentilasta, ruokinnasta ja päivittäisestä liikunnasta. Pihalla oli katsottu kaikkien neljän koiran liikkeitä hihnassa juoksutettuna. Ensimmäisenä hierontavuorossa oli Eddie. Takajalkoja hieroessa alkoi pieni vastustaminen, mutta pitelin sitä paikoillaan etutassuista ja rapsuttelin, niin ihan hyvin sai hierottua. Selässä etutassujen kohdalla oli myös jumeja,

Marseille pesulla

Koko poppoo pääsi tänään pesulle Marseille saippualla. Olihan niiden turkkikin vähän sellainen nihkeähkö kun koirat eivät enää ui päivittäin, mutta todellinen syy pesulle oli se, että meille tulee huomenna kotiin koirahieroja. Näillä näkymin hierotaan Eddie & Alfie seniorien etuudella, mutta huomenna selviää tarkemmin. Juoksutan koiria ja siinä katsotaan kelle voisi olla eniten hyötyä. Jostain syystä tutustuin “tietoisesi” Marseille

Taikaviitat

Syksyn pimetessä on ollut taas tarvetta näkyvyydelle. Varsinkin kun viikko sitten tuli kunnon flunssa (joka jatkuu) ja neljä koiraa kuitenkin vaatii ulkoilua. Tämä tapahtuu sitten autolla metsässä. Koirat menevät edellä (ja määräävät tahdin) ja minä tulen autolla perässä. Alla kuva pojista 7 vuoden takaa uusien heijastinliivien kanssa. Olen heijastinliiveistä kirjoittanut täällä aikaisemminkin (osa kuvista voi

Minnie 6v

Lokakuussa on juhlarintamalla kiirettä. Tänään Minnie täyttää 6 vuotta! Paljon onnea. Asiaan kuuluvasti raakakakkua tarjolla. Muutkin toki saivat, mutta sitä ei dokumentoitu.

1v

Hanie täyttää tänään 1 vuotta.         Onnea myös sisaruksille. Eilen jo oli etkot Nalle-veljen luona Siuntiossa syöden herkullista jauheliha-maksapastee -kokonaisuutta. Miten tämä vuosi on jo ehtinyt kulua?  

Koirien Tinder

Mikä on Tinder? Tinder on paikkatietoja hyödyntävä sosiaalisen verkostoitumisen ja nettideittailun mobiilisovellus. Palvelun idea on, että se etsii ja yhdistää lähellä toisiaan liikkuvia, ennalta tuntemattomia ihmisiä toisilleen. (Lähde Wikipedia). Siinä voi henkilön esittäytymisen (kuvan) perusteella pyyhkiä näytössä vasemmalle jos ei ole kinnostunut (X) tai oikealle jos on kiinnostunut (<3). Kun on osoittanut kiinnostusta ja vastaavasti tämä “kiinnostuksen

Bloggaus

TOP