Virikkeistä

“Savon Sanomat julkaisi nettisivuillaan 10-osaisen temppusarjan, joiden ohjeilla saat hyvin pienellä vaivalla koiraasi uudenlaista aktivointia ja aivojumppaa.” Linkki>> Minnie

Kili

Nuppu kävi pikaisella visiitillä Sysmässä maanantaina 27.1. Kesäkuun lopulla olisi kilistely jos kaikki meni ok. Aluksi yritimme nuorta, 1v ikäistä valkoista nupoa. Se oli kova suukottelemaan, mutta läheisempää kontaktia ei syntynyt kun Nuppu nousi takajaloilleen ja pukitteli. Sitten paikalle tuotiin kokenut Väinö, jota Nuppu ei yrittänytkään pukitella kun herralta löytyi sen verran aukrotiteettiä. Kaikista astutetuista

Vuodenvaihde

Taas on ollut taukoa kirjoittelussa. Päivitykset hoituu niin helposti fb:ssä. Joulukuussa kesällä kuoriutuneet untuvikot osoittautuivat molemmat kukoiksi, joten ne päätyivät autuaammille kiekumismaille. Alkoivat jo osoittaa polkemisenmerkkejä, joten sukurutsan välttämiseksi kukoista piti luopua. Kyllähän se kirpaisi kun niitä oli nähnyt päivittäin kuoriutumisen jälkeen. Samalla opin/näytettiin miten lintu nyljetään. Tammikuun alussa Minnie aloitti 4. juoksunsa. Kaksi ensimmäistä

Hyvää uutta vuotta 2014

Hyvää uutta vuotta!

Lintukoira

Alfie on kuin onkin sittenkin lintukoira! Se söi linnunruuat.

Hyvää Joulua

Joulutunnelmaa kaikille! Vasemmalta oikealle: Alfie, Eddie ja Minnie.

Joulukalenteri

Flattie -blogissa on menossa Joulukalenteri taas tänäkin vuonna.

Luomua

Nyt on taas koirille vähäksi aikaa aitoa ruokaa. Vähän alkaa olla vaikeaa löytää enää koirille sekä ihmisille kaupasta GMO (geenimanipuloitu) -vapaata ruokaa. Oheinen taulukko kertokoon karua totuutta, vaikka eipä sekään taida suomalaisia herättää Ruususen unesta. Ainut mikä saa massoittain Kansalaisaloitetta kirjoittamaan on kahden rakastuneen ihmisen välisen liiton virallistaminen. Rakkaus on hieno asia, mutta itse henkilökohtaisesti

Edes se yksi

postaus marraskuulle. Lenkillä on käyty ja ohessa muutama kuva aiheesta.

Minnie 4v

Minnie täytti tänään 4 vuotta. Paljon onnea! Poikien kanssa barf-synttärikakku kesti muutaman päivän, mutta nyt meni kakku kerralla. Naisten juhlissa ei säästellä.

Koe

Kävin toissa lauantaina Minnien & Alfien kanssa kääntymässä taippareissa. Minnie teki hyvän vesityön. Maalla markkeerasi hyvin ja toi variksen. Vähän kovisteli sitä, mutta varis säilyi ehjänä. Sitten hakutyö oli tehotonta. Yksi vaakku tuli ruudusta, mutta muutoin teki huonointa hakutyötä mitä sillä olen nähnyt. Saimme kätellä tuomaria. Alfie haki ensimmäisen lokin kannustusten kanssa vedestä. Sitten tuli

Karhutesti

Käytiin lättysten kanssa 10.8 karhutestissä. Kuvittelin lenkillä nähneeni karhun, mutta epäilin silmiäni kun koirat käyttäytyivät niin rauhallisesti, että ilmoitin ne testiin. Lopputulos: koirat käyttäytyivät juurikin yhtä välinpitämättömästi testissä. Ihanteellista olisi jos koira olisi omistajan ja karhun välissä kiinnittäen haukunnallaan huomion itseensä jotta omistaja voi lähteä paikalta pois. Aluksi testissä yksilönä. Minnie seurasi karhun jälkeä ja

Minnien mikrosiru

Käytiin Minnien kanssa tänään Päijät-Hämeessä ja siellä koirat tarkistettiin ennen starttia: mikrosiru & nartuilta myös juoksu (paperilla pyyhittiin takapäätä). Muuten hyvä, mutta selvisi että Minniellä ei ole ihan samaa sirun numeroa kuin mitä rekkarissa on: 93800000479800 rekkari 958000001479800 Minnie & passi Siinä sitten soiteliin muutamia puheluita ja odoteltiin josko pääsisimme aloittamaan ylipäätään ollenkaan. Minnie on

Untuvikkoja

Pari päivää kukon poistumisen jälkeen alkoivat kanat hautoa. Nyt on tullut bongattua 2 untuvikkoa. Kanat ovat niin suojelevia, että lisää voi vielä olla siipien alla.

Koirat vs kanat

Tuolla pihalla olisi sama määrä kanoja kuin koiriakin, joten voisi testata. Pitäisköhän ensin mennä kanakurssille? 😉 Helsingin Sanomat: Kanat oppivat kolmessa päivässä yhtä paljon kuin koirat viidessä viikossa Kanakurssilla kanat opettavat ihmisiä paremmiksi eläintenkouluttajiksi Linkki HS:n artikkeliin>>

Noutaja tuli

Kukolle nimittäin. Kun kukon viime kuussa supi yritti napata, niin se viisastui ja pysyi hiljaa. Pari viimeistä päivää se oli kiekua kajautellut ahkerasti. Jopa kävi kukkoilemaan vuohille ja Hilla sai nokasta otsaansa. Liika itseluottamus kostautui. Se oli jostain syystä lähtenyt aitauksesta (2m korkea) ja mitä sen jälkeen tapahtui on arvoitus. Olin terassilla kun Alfie pyrki

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Kesäkuun alussa kävin hakemassa 4 kukkoa. Ekana yönä jätkät pitivät melkoista meteliä: kukko-kiekuuta kajahteli ilmoille ahkeraan. Eivät pysyneet aitauksessa, mutta pihalla kuitenkin. Kunnes alkoi lauma vähetä. Hain niille seuraksi 4 kanaa ja ne joutuivat pari päivää oleilemaan entisessä koirien näyttelyhäkissä. Tällöin kuulemma tottuvat alueeseen ja pitävät sitä omanaan. Hyvin toimi. Päästin kanat sunnuntaina ulos häkistä

Kesä

Taisi kelien puolesta kesä tulla vähän etuajassa, ainakin helteet. Mitä onkaan tapahtunut sitten viime postauksen? Eddie kävi yhtenä päivänä suoraan lenkiltä naapurin puolella ja kun tuli takaisin (suht nopeasti) niin huomasin veriläikkiä lattialla. Nuoli jalkaansa ja kosketin sitä ja sain verta käteeni. Sitten pesemään jalkaa ja tutkimaan missä haava, mutta ei löytynyt. Hetken päästä tutkin

Hyvää syntymäpäivää Alfie

Hyvää 6-vuotispäivää Alfielle!

Moottoritie on kuuma

ja niin on autossakin kesän tullessa. Älä jätä koiraa yksin autoon. Lähde: koulutustarvike.fi facebook sivut Lämpöhalvauksen koira voi saada kesäkuumalla autossa, liikkuessaan paljon kuumalla ilmalla (esim työkoirat ja leikkivät koirat) sekä lyhytkuonoiset ja sydänvikaisiet koirat ihan arjessakin muita helpommin, kun koira ei saa tarvittavalla nopeudella jäähdytettyä elimistöään. Lämpöhalvaus voi tulla koiralle, kun sen ruumiinlämpö nousee

Bloggaus

TOP